Ikkunaostoksilla Riviera Maisonilla

Tykkään tosi paljon Riviera Maisonista ja ensimmäiset ostokseni tein jo 2008. Löysin pienen sisustusliikkeen, jonka valikoimassa oli vaikka mitä ihanaa. Kotiutin silloin 2kpl Vin-tekstillä koristeltuja punaviinilaseja, monta paketillista paperiservettejä ja kasan kauniita kynttilöitä. Riviera Maison -tuotteita on viimeaikoina ilmestynyt monien sisustusliikkeiden valikoimiin ja myös heidän oma verkkokauppansa toimittaa nykyisin Suomeen. Postarit tosin ovat 45 euroa, joten ihan heppoisin perustein ei tee mieli tilausta laittaa eteenpäin. 🙂 Tässä muutamia poimintoja Riviera Maison -verkkokaupan lemppareistani, joista osan ajattelin kotiuttaa uuden keittiömme valmistuttua!

Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Tätä yllä olevaa nukkekotia en ole ostamassa, sen verran suolainen on sen hinta. Sen sijaan ajattelin maalata meidän vaaleanpunaisen nukkekodin valkoisella maalilla samaan tyyliin. Tuunauskustannus on laskelmieni mukaan noin 15 euroa, ei siis paha…

Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Sisustuksemme tulee Riviera Maisonista huolimatta olemaan pelkistetty ja valkoinen. Rottinkisiin juttuihin en aio sortua, vaikka ne ovatkin aivan ihania. Ne eivät kuitenkaan mielestäni istu kotimme moderniin yleisilmeeseen, joten huokailen ja kuolaan niitä muiden kodeissa sitten… 🙂

Yltiömoderniin ja pelkistettyyn (viittaan mm. tulevaan keittiöömme) sisustukseen voi kuitenkin yhdistää monenlaisia asioita. Siksipä meinasinkin satsata Riviera Maisonin metalliseen jalalliseen shampanjacooleriin. Sisustuksessa on enemmän mielenkiintoakin, kun sekoittelee asioita.

Keittiösuunnitelma on muuten viimein valmistunut! Ja VOI ETTÄ SE ON IHANA! Pientä hienosäätöä se vielä tarvitsee ja tästä lisää myöhemmin, kun saan julkaisukelpoista materiaalia… 🙂

Heipparallaa hetkeksi!

Tuotekuvat: Riviera Maison


Comments are closed.