Alennusmyynneistä asiaa ja hieman muutakin höpötystä :(

Pälinää alennusmyynneistä ja vastine saamaani kritiikkiryöppyyn…. 😉

Olen joskus vuosia sitten ollut ihan hirveä ale-hamstraaja. Kaikkea kivaa piti ostaa kun halvalla sai. Varsinkin vaatteita ja kenkiä ostin ihan hillittömät määrät, enkä niitä edes koskaan (yhtä-kahta poikkeusta lukuunottamatta) käyttänyt. Typeryyttä sanon minä! Monesti humpuukiin törsätty raha oli suoraan pois jostakin pitkäaikaisesta haaveesta, kuten TuplaKupla XL.

Jouluale 2009 muutti kaiken. 🙂 Silloin tein päätöksen olla ostamatta yhtään mitään. Ja voi elämä, miten vaikeeta oli. Olisin tarvinut sitä, tätä ja tota ja mutku ja jos vaikka että…. kävin suorastaan päänsisäistä sotaa ostaako vaikö eikö.
En kuitenkaan sortunut shoppailuun vaan hampaita kiristelemällä välttelin kauppoja (myös verkossa)! Tosin puoliväli-raskauden pakollinen vuodelepo myös hillitsi kaupoissa juoksemista, hih! 😉

Ja oikeastaan se oli helpotus sitten loppukädessä. Rahat säästyi niihin unelmiin ja myöhemmin (helmikuussa) ajattelinkin, että hyvä etten silloin ostanut “soda-pop-karamellin-haudutus-konetta”. =D En olisi sillä mitään tehnyt, en ole sen puuttumista huomannut enkä kaivannut, enkä varsinkaan tahtoisi sellaista enää omistaa… HYVÄ MINÄ! 🙂

Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2011-12-2

Tänäkään vuonna en aio alennusmyynteihin lähteä. Pidän kiinni “uudesta” periaatteesta olla ostamatta mitään, mitä ei todellakaan tarvita tai ole pitempään jo haluttu hankkia. Halpa hinta ei riitä enää syyksi.
Ylläpidän ostoslistaa excelissäni, jota päivitän noin kuukauden välein. Harvoin siihen mitään lisään ja harvoin poistan.

Ostoslistallani on edelleen:

➀ Keittiöremppa kaikkine kalusteineen, koneineen ja remonttitarpeineen
➁ Pappelinan iso valkoinen matto ruokapöydän alle
➂ Muutama puuttuva osa New wave-astiastoon
➃ Uudet aterimet, Alessilla on yhdet kivat… 🙂
➄ Beiget Loubouttinin korkkarit
➅ Burberryn ajaton perustrenssi musta ja / tai beige
➆ Eero Aarnion valkoinen Pony-tuoli (ei mahdu meille millään, yhyy)

Uusina juttuina listalle on ilmestynyt:

➀ Valkoinen Mochamaster uuteen keittiöön (vanhalla jo uusi koti valmiina)
➁ Uudet kattilat ja uusi paistinpannu (pannu on kiirreellinen)
➂ Joskus vuosien päästä Kaanin valkoista nahkaa olevat Jazz-tuolit
➃ Ja vielä pitemmän ajan päästä Valannin korkeakiiltovalkoinen Ruutu-pöytä

Näitä listalla olevia asioita voisin toki kotiuttaa ilomielin alennuksella (ja ilmankin rahatilanteen salliessa), mutta harvemmin alennus on niin tuntuva, että jaksaisin alkaa etsimällä etsimään kyseisiä tuotteita. Pyrin pysymään ostoslistallani olevissa tuotteissa ja välttämään heräteostoksia viimeiseen asti. Joitakin pieniä ja edullisia koriste-esineitä, kynttilöitä ja somisteita tulee välillä ostettua, mutta niissäkin pyrin pysymään kohtuuden rajoissa. 🙂

Sitten toiseen asiaan:

Olette saattaneet rivien välistä huomata, että mielialani blogissa ja sen suhteen on ollut hieman alavireinen. 🙁

Olen jonkun verran saanut kommenttia siitä, että blogissani vain ostellaan ja ostellaan. Se on sekä totta että ei ole. Laitoin blogini pystyyn viime heinäkuussa, puoli vuotta sitten. Sisustuksemme osalta oli silloin isoimmat hankinnat saatu tehtyä (kalusteet) ja niinsanottu punainen lanka löydetty.
Blogini yksi perusperiaatteista on kertoa ja kuvata kaikki eri vaiheet oman kotini “valmistumisesta” ja loppusilauksesta. Välillä mennään syteen ja toisinaan saveen. Tahdon taltioida kaikki visiot ja kokeilut ja sommittelut, jotta opin näkemään ja hahmottamaan asioita paremmin. Tämä on siis myös opiskelua minulle.
Tiedätte varmasti tunteen, joka tulee kun katsoo vanhoja kuvia “voi eiiiiii, mitä mä oikein ajattelin silloin kun noin tein”. 😉 Jo puolen vuoden aikana olen monesti ehtinyt ajattelemaan noin. Se kertoo mielestäni jonkinlaisesta kehityksestä.  *tirsk*

Millainen sitten on sisustusblogi, jossa ei koskaan osteta mitään? Jopa DIY-aiheisissä blogeissa ostellaan… En tiedä miten sen rajan voi vetää, mikä on liikaa ja mikä liian vähän? Vältän ostamasta itselleni turhaa tavaraa, hetken mielihyvää aiheuttavaa mutta nopeasti kyllästyttävää rompetta… Olen jo ehtinyt oppimaan itsestäni muutamia asioita 4-vuoden aktiivisen oman kodin sisustamisen aikana. Tiedän, mitä haluan ja mitä en. Jos olen joskus epävarma, harkitsen ja pähkäilen siihen asti että tiedän vastauksen.

Olen saanut myös palautetta siitä, että ostan kalliita asioita ja olen turhamainen. Omasta mielestäni näin ei ole. Ostan toki esim Ganttia, Aarniota yms. mutta ne kaikki ovat olleet haavelistoillani useamman vuoden. Olen tarkoin harkinnut niiden hankintaa ja ajoittanut sen sellaiseen saumaan, kun varat antavat myöten.
Miksi pitäisi ostaa Etolasta Kartellin-kopio-tuoli, kun unelmani on ostaa SE OIKEA. Mitä väärää siinä teen? Mielummin odotan kuukauden kauemmin ja ostan 120 euroa kalliimman tuolin. Ja en pelkästään merkin takia, vaan siksi, että  Kartellin tuoli edustaa minulle itselleni jotakin. Designia ja kestävyyttä, ajattomuutta ja tulevaisuuden “sijoitusta” ja alkuperäisyyttä. Tahdon omistaa asioita ja esineitä, jotka ovat minulle tärkeitä ja vaikka sitten turhamaisuuden nimissä Kartellin Ghost-tuolit ovat minulle juuri niitä! <3 <3 <3

Minua ja blogiani on kritisoitu siitäkin, että ostan kallista Ganttia ja Eero Aarnion tuotteita. Gantin tähtikuvioiduista tuotteista olen tykännyt kautta aikojen, mutta hinnan vuoksi en ole niitä aiemmin raaskinut ostaa. Kun viimein päätin (-20% alennuksella) ostaa torkun ja pari tyynynpäällistä, ajattelin itsekin että olenko ihan seonnut, hih ;). Laatu ja käytännönkokemus kuitenkin vahvistivat päätöstäni / uskallustani hankkia jatkossakin Ganttia ja niimpä olenkin jo useamman Gant-tuotteen onnellinen omistaja. Gantin lakanoissa nukuttuani, en tosiaankaan palaa enää vanhoihin petivaatteisiini. Luulen, etten ole ainoa Ganteissa nukkuja, joka jakaa tämän mielipiteen… =D
Ja hyvin suuresti ihmettelen Aarnion tuotteista saamaani kritiikkiä. Eikö se ole hyvä juttu, että tukee suomalaista designia? Ymmärrän toki, etteivät kaikki pidä Aarnion muotoilusta, mutta itse olen aivan rakastunut ihanan hupsuihin ja lapsenomaisiin valaisimiin ja tuoleihin. Pony-tuoli olisi ihana omistaa joskus… *huokaus*. Blogi kuitenkin kertoo minusta, meidän kodistamme ja sisustuksestamme.

Muutaman asian tahdon vielä loppuun sanoa. Olen saanut paljon kommentteja, jossa kotiamme haukutaan kamalaksi, hirveäksi, rumaksi…. Ja arvostelua siitä, että kotimme on ihan tusinatavaraa, hyi yök sentään… (itseäni ei kiinnosta, vaikka 13:ta tusinasta olisi samanlainen koti). Mielipiteitä on hyvä olla, eikä sisustustyylistämme ja tavaroistamme tarvitse tykätä. Eikä pyrkimyksenäni ole todellakaan hakea mitään erikoisen persoonallista tyyliä. Ikean Bestå on varmaan yleisin hyllystö-sarja tällähetkellä, tuplakuplaa löytyy kymmenistä tuhansista kodeista, kattolamppumme on ostettu Anttilasta (löytyy joka paikkakunnalta ja verkosta joten kaikkien saatavilla), Riviera Maisonia löytyy varmaankin kaikilta valkoisesta sisustuksesta pitävältä (ja muiltakin)….. Joten en tosiaankaan ymmärrä tätä kaikkea vihaa ja raivoa minkä olen osakseni saanut. Eihän 80m2 kerrostalokoti nyt voi kovin kummoinen ollakaan? 🙂 Me ollaan tavallinen perhe ja meillä on oman näköinen koti. Meidän koti tulee aina olemaan tämän tyylinen ja yksikään parjatuista tavaroista ei ole muuttamassa muualle. Joten älkää enää jaksako, jookos? Kyllä nyt on pointti ihan selvä ja ymmärretty. 🙂 Osui ja uppos niin että tuntui!

Näiden mielipahaa aiheuttavien kommenttien vuoksi aion nyt poistaa kokonaan anonyymi-kommentointi-mahdollisuuden. 🙁

sad-face.jpg

Pyydänkin nyt kauniisti teitä, ihanat anonyymit (♥kuten murunen Johanna ja moni muu♥) tekemään itsellenne gmail-blogger-tilin, jotta voisimme jatkossakin jutustella kommenttilootan kautta!!!!! <3 <3 <3 Tulisin siitä toooooooosi iloiseksi! 🙂

Huhhuh, tulipas raskasta tekstiä… Toivon vain, että ymmärtäisitte….. <3

32 kommenttia “Alennusmyynneistä asiaa ja hieman muutakin höpötystä :(

  1. AIVAN OIKEIN!! En ymmärrä itsekään ihmisten tarvetta tulla jonkun blogiin tieten tahtoen haukkumaan blogin sisältöä tai jopa kirjoittajaa. Kuten sanoitkin, mielipiteitä saa olla, mutta kyllä turhanpäiväisen &amp;quot;läyhäämisen&amp;quot; tunnistaa melko äkkiä.Tällaiset jatkuvasti kritisoivat ja haukkuvat ihmiset voisivat miettiä, miksi ylipäänsä lukevat esimerkiksi sinun blogiasi, jos heissä herää vain negatiivisia ajatuksia ja tunteita blogiasi kohtaan. Kaikkia ei voi miellyttää enkä ainakaan itse näe siinä mitään järkeä, että blogia pidettäisiin pystyssä sillä ajatuksella, että &amp;quot;Yritämpä tässä nyt miellyttää kaikkia mahdollisia ihmisiä&amp;quot;. Hyvä blogi on sellainen, josta huokuu OMA LEIMA, niinkuin esimerkiksi juuri sinun blogistasi.Uskon monien muidenkin sisustusbloggaajien saavan aika ajoin ikäviä kommentteja, osa suodattaa ne kokonaan pois mutta osaa ne alkavat pitkään jatkuessaan kaivertamaan. Voin sanoa, että minuakin harmittaisi ja pahoittaisin mieleni, jos ihmiset olisivat ilkeitä tahallaan, ilman sen kummempaa syytä.Toivottavasti kuitenkin pystyt jatkaan blogisi kirjoittamista sellaisista ikävistä kommentoinneista huolimatta, onneksi täällä on meitä mukaviakin tiirailemassa postauksiasi. :)Tsemppiä kovasti, porskuta eteenpäin vain! &amp;lt;3

  2. Oli pakko rohjeta kommentoimaan, ihan muutaman hetken olen blogiasi selaillut ihan vain iltojeni ratoksi, kun pienokainen on saatu untenmaille – tätä sisustajaintoilija äidin omaa luxusta… 😉 Mielestäni on todella harmillista, että saat tuollaisia kommentteja. Se mihin kukakin rahansa käyttää tai mistä kuosista kukakin tykkää on kyllä ihan jokaikisen ihmisen oma asia… Harvemmin tapaa ketään jonkun super julkkiksen blogissa kommentoimassa 10000€ iltapukua, että huh mihin sinäkin rahasi käytät, tuohan on kamala! Kateudesta nämäkin kommentit varmasti johtuvat eikä makuasioista voi kiistellä. Blogeja löytyy aivan varmasti ihan jokaiselle omaan makuun, miksi sitten lukea ja arvostella sellaista mikä ei ole yhtään omaan makuun? Ihanaa loppuvuotta sinulle! 🙂

  3. Sinun blogisi = sinä kirjoitat mitä itse haluat kirjoittaa. Jos ei lukijoita miellytä, voivat siirtyä seuraavaan blogiin.Mä en ole koskaan kyennyt ymmärtämään näitä &amp;#39;hyi kuinka ruma koti&amp;#39; kommentteja; argumentointi ilman perusteita on aina yhtä rakentavaa! NOT. Jos ei ole mitään fiksua sanottavaa, miksei sitten voisi olla hiljaa? Juurikin tämän takia aion nostaa esiin tämän &amp;#39;kateellisten panettelua&amp;#39; -kortin, koska kyllähän jokainen aikuinen FIKSU ihminen osaa pitää mölyt mahassaan.Minusta blogisi JA kotisi ovat kauniita, ostoksistasi on mukava lukea eikä niitä ole todellakaan liikaa. Äläkä missään nimessä lannistu typeristä kommenteista vaan pysy omana itsenäsi! 🙂 &amp;lt;3

  4. Sä pidät blogia oman itsesi iloksi ja siinä samalla ilostutat meitä muitakin. Meitähän on jo vajaa 170. Mun mielestä anonyymien kommentointimahdollisuus on hyvä poistaa, sillä miksi helvetissä sun pitäisikään pahoittaa mielesi tai jopa lopettaa blogin pitämisesi muutaman ilkeän ihmisen takia.Toivottavasti sun ihanat anonyymilukijasi jaksaisivat tehdä tunnukset. &amp;lt;3

  5. Pikaisesti kommentoin; HYVÄHYVÄ!! 🙂 Kotisi on kaunis ja juuri uusien hankintojen ja sisustusjuttujen esittelyhän on yleensä monen blogin idea- tarjota lukijoille vinkkejä ja inspistä?? Itse ainakin luen blogeja lehtien korvikkeena!

  6. Ihan hanurista tuollainen kommentointi; ymmärrän, että olet pahoittanut mielesi. Muistan itse aikoinaan, kun tein esikoisesta kotisivut toisissa kaupungeissa asuvia sukulaisia varten, oli joku (anonyyminä tietty) kommentoinut Jonin vauvakuvaa tyyliin: &amp;quot;Hyi vittu, millainen läski vauva&amp;quot;. Mulle tuli arvatenkin aivan karmea olo vaikka tiesin, että joku idiootti siellä anonyymiyden suojista haluaa pahoittaa toisten mieliä. En ymmärrä. Joku pitää olla vialla päässä, jos yhtään ei mieti, miltä toisesta tuntuu. Tai jos miettii ja kommentoi silti. :STsemppiä jatkoon, teillä on kiva koti ja sulla siitä kertova kiva blogi. 🙂

  7. -Miia-!! Sinulla on kaunis koti ja saat tehdä omilla rahoillasi mitä haluat. Huomattavasti mielummin ostaa kunnollista ja maksaa siitä hieman enemmän!!Kateellisten panettelua ja hyvä poistaa anonyyminä kommentoivat. Jos ei ole pokkaa sanoa oikealla nimimerkillä, et sitä mielipidettä jää kaipaamaan. :)Sinulla on hyvä listat, voisipa itsekin tehdä moiset… 😀 Onpa mistä haaveilla!

  8. Oikean päätöksen olet tehnyt, turhaan tuollaisia herjauksia on lukea ja pahoittaa mieltään. En kyllä ymmärrä niitä ihmisiä jotka tänne kirjoittavat ja kommentoivat ilkeyttään, tosin kateudesta kaikki johtuu sanon minä.Pää pystyyn ja jatkat samaan malliin, tämä on sinun blogi ja sinun (teidän) koti ja meitä on monta jotka innoissaan kirjoittelujasi seurailee &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3

  9. Tuo äskeinen oli siis murunen Johanna &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 Joten tilit luotu, tai olihan ne jo ennestään 😉

  10. Ei Taas? Mä en ymmärrä miten noi jaksaa! Edelleen sanon saman lauseen, miks ne tulee meidän blogeihin kun ne ei tykkää mistään näköjään?? pääasia että me tehdään kodista sellainen kun halutaan ja viihdytään. Mielipide on kaikilla, mut sen vois sanoo nätimminkin, eikä aina vaan loukata!!! Musta tuntuu niin pahalta taas sun puolesta &amp;lt;3&amp;lt;3&amp;lt;3!! Sit aina noilta haukkujilta tulee lause &amp;quot;miksi ei oo mitään omaperäisyyttä&amp;quot; Se lause nostaa mun karvat pystyyn… Mikä sitten on sitä omaperäisyyttä? Pitäiskö meidän alkaa rakentaan sohvat ja kaikki huonekalut ite, siinähän sitä omaperäisyyttä sitten oliskin, hah :O) Elä sie kuule rakas ystävä välitä, pää pystyyn ja eteenpäin! Sulla on tukijoita täällä niin paljon että eiköhän me yhdessä nujerreta noi paskan lässyttäjät ;O) &amp;lt;3

  11. Kiitos rakkaat! &amp;lt;3 &amp;lt;3 Ja kiitos Johanna-muruselle kommentista! &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 Minna: sympatiat myös sulle! Ihme juttuja kulissien takana kyllä tapahtuu… saisi se heppa-palstakin jättää siut jo rauhaan… &amp;lt;3 Aloitan itse nyt ihan uudelta pohjalta tän bloggaamisen, ja jätän kaikki kakkakikkare-kommentit taakseni! =D &amp;gt;————IIISO HALI KAIKILLE———–&amp;lt;

  12. Sähän sen sanoit, kakkakikkareitahan ne just on!! 😀 Juu, heppatalli on se mun kiusa, mutta eipä nekään oon kehdannu nyt kirjotella kun pistin myös pari vastinetta sinne sivuille :D!!! Mä oon ajatellu kans mun blogin kohtaloa ja taidan muuttaa sitä kyllä aikalailla! Ps. mä sain muuten pienen tilauksen yhdeltä sisusutusliikkeeltä, hih :O)

  13. Minna: Hyvä!!!!!! 🙂 Ja ihana juttu tuo että sait Made by Minna-malliston (hih, ite keksin ton) myyntiin… Sun täytyy kertoo sit et minne niin päästään kaikki shoppailemaan! =D

  14. Minna saanut tilauksen?!!!! Huiiiiii, mut hei oot sen ansainnutkin. Innolla ootellaan jatkoinfoa. &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3

  15. Voi murunen, tuli kyllä todella paha mieli puolestasi 😢 Teit siis aivan oikein poistamalla ilkimyksiltä mahdollisuuden kylvää pahaa mieltä! Iso hali sinne ja yritä unohtaa nuo jutut ja keskittyä vain ihaniin asioihin ❤❤❤

  16. Tosi hyvä kirjoitus!!Ja oeh, kun olen kateellinen! Mä olen toivoton ale-haukka :DJa hei, jopa lehdissa kerrottiin että siellä voi säästää satoja euroja :DD

  17. Tekis mieli jälleen avautua, niin kuin viimeksikin, mutta päädynpä vain toteamaan, että kyllä sitä vaan maailmassa riittää inhottavia ihmisiä, joiden päätarkoituksena on tuottaa muille pahaa oloa!HEI, kukaan ei pakota ketään lukeen yhtään mitään blogia. Onko se niin vaikeeta olla lukematta!!?!Miltä niistä kommentoijista tuntuis jos menis niitten kotiin ja räjähtäs nauruun kun siellä on niin naurettavan ja kauheen näköstä ja ihan saman näköstä kun naapurissakin.Jokainen tekee kodistaan juuri sen näkösien kuin haluaa. Ei siinä tarvitse tavoitella mitään erikoisuuksia, jos ei sellaisesta pidä. Jos nämä kommentoijat ovat niiiiiin paljon parempia sisustajia ja vain HE tietävät mikä on oikein niin blogi pystyyn niin pääsemme kaikki ihailemaan niitä erikoisia ja kaikkia miellyttäviä koteja. Mä ainakin oikeesti haluaisin sellaisen nähdä joka kaikkien mielestä on upea ja unelmien koti!Huh huh, no paasasinpahan taas pikkasen, vaikka niin piti vaan kommentoida, että älä ihmeessä lopeta blogia, koska meitä taitaa olla monta, jotka täällä päivittäin käyvät tätä lukemassa :)Tsemppiä jatkoon!

  18. Mitä hittoa?! Olen lukenut blogiasi jo kauan, mutten ole juurikaan kommentteja lueskellut, joten tuli yllärinä tieto, että tuollaista kiusaamista on ollut taustalla. Miten ihmiset voi olla niin tyhmiä, että käyttävät aikaansa sellaisen blogin lukemiseen, jonka sisältö ei miellytä? Ja vielä käyttävät aikaansa toisten kodin haukkumiseen. Huh.. Mä tykkäään. Älä välitä tyhmistä.

  19. Maentsaelae: Tuolit kiinnostaa kovasti! Pystytkö laittaan mulle viestiä sähköpostilla omakotivalkoinen(a)gmail.com! 🙂

  20. Kauheeta! Aivan vihastuttaa tuollaiset ihmiset ja kommentit! Tämä on ihana blogi ja teillä kaunis koti!=) Itse tykkään samoista Aarnion ja Kartellin tuotteista. Pää pystyyn ja idiootit jääkööt omaan arvoonsa!

  21. Ihme hommaa, ei voi muuta sanoa. Koita olla välittämättä/lannistumatta ja jatka samaan tahtiin vain! =)Hyvää loppuvuotta sinne! &amp;lt;3

  22. Joululomailun takia luin tämän kirjoituksen hieman jälkijättöisesti. Tulen niin surulliseksi siitä, että ihmiset oikeasti JAKSAA kytätä blogeja laskeakseen kuinka paljon rahaa mihinkin palaa ja kuinka pinnallinen kukin on. Ei terve! Luulisi, että jos asenne blogeja kohtaan on noin katkera, blogien lukeminen tekisi henkilölle itselleen enemmän huonoa kuin hyvää. On hienoa, että ihmiset avaavat ovia kaikkein pyhimpään eli omaan (ja usein samlla läheistensä) maailmaan. Jos saatu palaute on julkaisukelvotonta ja aiheuttaa kirjoittamisen ilon sijasta pahaa fiilistä, herää varmasti kysymys miksi niin tehdä. Liian monta hyvää blogia ja bloggaajaa ilkeät ihmiset on saanut &amp;quot;pelästytettyä&amp;quot;. Vieläkin harmittaa, että kovin sydämellisen oloinen Mussu &amp;quot;Honey I&amp;#39;m home&amp;quot; -blogin takaa lopetti bloggaamisen. Kyllähän meitä hyvä sydämisiäkin lukijoita on! Tsemppiä!

  23. =) Olen sitä mieltä, että jos ei ole mitään hyvää ja ystävällistä sanottavaa, jättää sitten sanomatta kokonaan. Sinulla on kaunis koti..ei minun näköinen, vaan sinun näköinen ja sen takia kaunis. Kadehdin hiukan tuota sinun päättäväisyyttä olla ostamatta Ale-aikana..itse joskus innostun…onneksi olen jo hiukan myös oppinut miettimään tarvitseko tosiaan jotain vaiko enkö. Itse kiertelen paljon kirppareita ja ostelen käytettyä tavaraa, myös huonekaluja =D

  24. No huh huh! Onko todella noin!? Järkyttävää ja suorastaan shokeeraavaa, jos joku kehtaa edes anonyyminä haukkua toisen pyhintä eli kotia!!! Teit aivan oikean ratkaisun ja ne ketkä todella tykkäävät, niin palaavat myös jatkossa aina uudestaan ja uudestaan. Kateellisia ihmisiä maailmassa riittää 🙁

  25. Suvi: Valitettavasti juuri näin! 🙁 Tälläkin hetkellä on kolmella eri keskustelupalstalla useampia ketjuja, joissa arvostellaan jopa mun mielenterveyttä. Toisessa ketjussa taasen oltiin sitä mieltä, että Ava vetelee ranteet auki alle 10-vuotiaana. Kiva! :(Tällänen on ihan naurettavaa touhua, mutta kirjoittelua kun ei voi estää niin se pitää sitten vaan kestää! 😉

  26. Uusi lukija ilmoittautuu ja pakko kyllä kommentoida tähän. Se on ihan satavarma, että nämä haukkujat on vaan ihmisiä, jotka on jostain syystä katkeroituneita ja onnettomia. Kukaan onnellinen ja tyytyväinen ihminen ei jaksa mollata jonkun toisen valintoja :)Jostain syystä nämä haukkujat eivät osaa tehdä omasta elämästään onnellista, vaan sen sijaan yrittävät pönkittää omaa itsetuntoaan haukkumalla muita. Ja uskon todella, että nämä ihmiset eivät myöskään oikeasti tule onnellisiksi toisten haukkumisesta, jostain syystä ehkä luulevat niin, mutta veikkaan että heilläkin omatunto jossain vaiheessa soimaa. Toivotaan ainakin näin :)Harmi että joillain ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin selailla blogeja, joista EIVÄT tykkää ja tämän jälkeen vielä haukkua niitä 😀 säälittävää. Suosittelen kaikille tällaisille ihmisille semmoista pientä asiaa, että kohdistaisivat sen enrgiansa oman elämänsä parantamiseen ja täyttämiseen, niin varmasti olisi iloisempi ja onnellisempi fiilis eikä tarvitsisi enää haukkua muita 🙂

    1. SaMie: Kiitos kommentistasi! Meitä tosiaan löytyy joka junaan ja kaikkia en millään pysty enkä haluakaan miellyttää. =D Kritiikki on aina sallittua, mutta välillä palstalaiset tuntuvat innostuvan liikaa. Itse onneksi alan olemaan jo turtunut haukkuihin ja arvostelijoihin, eikä tälläiset jutut enää niin satu, kuin tovi sitten. :)Kiva että laitoit kommenttia, vastavuoroisuus on blogin suola! &amp;lt;3 &amp;lt;3 Ja ihanaa että viihdyt juttujeni parissa, postausideoita otetaan mieluusti vastaan! =D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *