Kaksi kertaa keittiö – Keittiösuunnitelmat

Ajattelin julkaista teille kaksi erilaista keittiöluonnosta, jotka olen askarrellut itse suunnitteluohjelmalla. Meillä oli alunperin kaksi vaihtoehtoa uuden keittiön malliksi, I ja L. Ensiksi saarekkeellinen I-malli:

Keittiösuunnitelma luonnos Omakotivalkoinen

Saarekkeellisen malliin saa enemmän säilytystilaa, mutta L-malli tulisi huomattavasti halvemmaksi, koska seinänpurkamisesta tullutta aukkoa parkettiin ei tarvitsisi päällystää ja sähköjohdot olisivat jo valmiina oikeilla paikoillaan.

Saareke-versiossa hintaa nostaa erityisesti saarekkeeseen vedettävä sähkö, joka joudutaan tekemään lattian kautta. Parkettia joudutaan leikkelemään ja betonilattiaan pitää jyystää väylä johdoille. Myöskin  poistuvan väliseinän kohdalle täytyy keksiä tammiparketin palanen (sävyero, hyihyi) tai sitten koko lattia on vedettävä uusiksi.

Ja sitten vielä tämä L-malli, joka on myös omasta mielestäni aika kiva ja olisi kustannuksiltaan edullisempi toteuttaa.

Keittiösuunnitelma luonnos Omakotivalkoinen
Keittiösuunnitelma luonnos Omakotivalkoinen

Meillä on eteisessä kaksi vinoa seinää, ja suunnitteluohjelmasta ei tällaistä saanut. Siksi asunnonpohja ei ole oikeassa muodossaan. Liesituuletin ei tule olemaan tuo, mutta nyt ei ollut muuta valkoista vaihtoehtoa tarjolla. Myöskin tiskiallas on suunnitelmassa väärän värinen, se tulee olemaan tietysti valkoinen.

Mitäs tykkäätte vaihtoehdoista? 🙂

Olemme kallistuneet saarekkeen kannalle ja odotamme remonttiliikkeen tarjoamia vaihtoehtoja tuohon lattiaongelmaan hintatarjousten kera. Oikeastaan se on se viimeinen osa, jonka perusteella teemme viimeisen valinnan. On tämä ollut kyllä sellaista soutamista ja huopaamista viimeiset 1,5 kuukautta ettei tosikaan… Toivoisin vaan herääväni huomenaamulla uudessa keittiössä, on se sitten millainen hyvänsä. 😀

Ihanaa päivää kaikille!


Comments are closed.