Kuvia siivotusta "ruokailutilasta"

Olen saanut siivottua paikat kuntoon ja tavarat paikoilleen viikonlopun jäljiltä. 🙂 Tuo uusi seinämaalisävy (X487) on minusta aivan ihana vieläkin, varsinkin valkoisen ja teräksen kanssa yhdistettynä. Vaikka kalusteemme ovat melko eleettömiä, valkoisia ja varsinkin korkeakiiltovalkoisia, on tunnelma minusta onnistuneen kodikas ja pehmoinen. Pappelinan muovimattokin saa jäädä ruokapöydän alle. Olen tykästynyt siihen kovasti ja se kuroo ruokailyryhmän kokonaisuudeksi.

Erityisen ilahtunut olen meidän avokeittiön “ruokailutilasta”. Siinä on nyt jotenkin paremmat vibat kuin aiemmin. En osaa määritellä mistä se johtuu, mutta nyt kokonaisuus toimii kunnolla. 🙂

P1013393.JPG

P1013394.JPG

Viikonlopun pippaloissa jäi drinkkipuoli epähuomiossa tekemättä ja siihen varaamani sitruunat ja limetkin sitten käyttämättä. 😉 No, eihän se haittaa lainkaan, nuo nimittäin näyttävät hyvältä ihan jo sisustuselementtinäkin. 🙂 Raaskiiko niitä edes käyttää pois…. 🙂

P1013397.JPG

Tässä myös tuon kakkos-astiakaapin sisältöä. Vasemmalla on viinejä, sisustussälää, työkalulaatikko, ikivanha tietokoneen romu ja joitain työkaluja. Oikealla jalallisia laseja sekä muuta roipetta (kuten toinen vanha pc-rötiskö). Tämä kaappi toimii meillä sekalaisten tavaroiden säilyttimenä, joille ei paikkaa muualta ole löytynyt. 🙂

P1013399.JPG

Ihanaa päivää kaikille! <3

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

63 kommenttia “Kuvia siivotusta "ruokailutilasta"

    1. Anne: Roipekaappi on Ikean Bestå-sarjaa. Runko-osa mattavalkoinen ja ovet Bestå Tofta-nimiset korkeakiiltovalkoiset. Leveys 120cm ja korkeus erillisen kromatun jalustan kanssa 138cm. 🙂 Hyllyjä voi siirrellä ja lisäosia, kuten viinilasitelineet, on saatavilla vaikka millaisia. 🙂

    2. Kiitos! Olen haaveillut jo pitkään tuollaisista kaapeista ja varmaan noihinkin Ikean sivuilla törmännyt, mutta ei ne siellä näin kivalle näytä! 🙂 Lisäksi tuo seinän väri on se millaista oon ajatellut tulevaan olohuoneeseemme. Toivottavasti ei haittaa että kopioin tyyliäsi röyhkeästi – mutta kun se vaan on niin hyvä tyyli 😀 😀 – Anne

    3. Anne: Anteeksi tosi myöhäinen vastaus! &amp;lt;3 Ilman muuta saat napata kaikki ideat itsellesi, mistä tykkäät. 🙂 Siksi täällä kirjoittelenkin ja kuvailen, jotta omasta mielestäni hyvät ideat pääsisivät jakoon ja eteenpäin! :)Laastin sävyinen maali on aivan huippu! Et varmasti tule pettymään valintaasi! &amp;lt;3

    1. Nanne: Kiitos! &amp;lt;3 Ja lämpimästi tervetuloa höpötyksiäni seuraamaan. 🙂

  1. Ja edelleen tuo greige seinissä näyttää äärimmäisen hyvältä. Todellakin tykkään, vaikka harmaat ja beiget sun muut on hieman arveluttaneet. Et olisi voinut kyllä paremmin väriä valita. 🙂

    1. Irina: Greige on kyllä loistava sävy, varsinkin tuo laasti X487. 🙂 Minusta se on tosi kaunis ja olen hirmuisan tyytväinen. 🙂

    2. irina: Miksen, onhan tuo aivan upea sävy. Ja sopisi kyllä sinunkin kotiin, kun kalusteet ovat valkoisia. 🙂

  2. Ruokalutila näyttää tosi kivalta ja tyylikkäältä, tykkään! Orkidealla on oikea mahtispaikka! :o)

    1. Helene: Kiitoksia! &amp;lt;3 Orkideaa kokeilin tuohon keittiön ikkunan eteen myös, mutta se alkoi nuupahtaa. Siirsin sen sitten takaisin tuohon kohtaan, minne sen alunperin laitoin. Se viihtyy siinä ja on myös silmänilona moneen suuntaan. 🙂

  3. Aina vaan ja yhä edelleen niin kaunista ja harmoonista &amp;lt;3Voi että, teillä oli varmasti aivan ihanan mahtavat pippalot bloggareitten kans mitä lukenu blogeista 😀 ja yks niistä assuu vielä ihan teän lähellä! :DMulla jääny hieman kommentointi vähille vaikka kaikki postaukset lukenu, tietekki 🙂 ku molen saanu takasin sisustuskärpäsen pureman (rankka kevät) niin ei oo joutanu kirjottelleen 😀 Uuistuksia on tapahtunu melekein joka huoneessa 😀 Ihanaa sisustella taas täyvestä sydämestä &amp;lt;3Ihanaa viikkoa ja haleja Avalle &amp;lt;3

    1. Ihana Satu; Oli tosi mahtavat pileet kyllä! &amp;lt;3 Minuu jännitti ihan hirveesti tavata kaikki uudet ihmiset yhdellä kertaa. Myönnän että myös suorituspaineista kärsin, kun yritin miettiä että onko koti kunnossa. 🙂 Ihan turhaan. Tosi ihania ihmisiä olivat kaikki ja fiilis oli rento ja lämminhenkinen. &amp;lt;3Maanvaiva tosiaan on melkein naapurissa, hassu sattuma että niinkin lähellä asustaa. 🙂 Ihanaa että olet sisustuskärpäsen puraisema, mitä kaikkea olet touhunut??? &amp;lt;3Halaus sinulle Satu! &amp;lt;3

    2. &amp;lt;3Hui, ois minuaki jännittäny ja suorituspaineita ollu 😀 😀 Hienosti olit kyllä kuitekki järjestäny kaikki mitä kuvista näin ja niistä kuvistaki välitty ihanan rento ja hauska tunnelma :)Noo, molen vaihtanu järjestyksiä, jopa työhuoneen ja makkarin paikat vaihtu, eilen illalla 😀 4v ollu samassa paikassa mutta tietekki huonekalujen paikat vaihtunu niissä 😀 mutta nyt vaihtu jopa huoneekki 😀 Tosin hieman on vielä kesken ku vasta perjantaina saapi lissää seinätulppia 🙂 Ihanaa ku jaksaa touhustella vaikka mitä, paitti niitä miljoonia tuunausideoita mitä päässä (ja vihkossa) pyörii 😀 ja keittiöön sain valkosen vitriinin ja sitä myötä meni uusiksi sielläki järjestys 😀 ja just ennen (iskä) ikävää tapahtummaa olin saanu sinne keittiöön uuen (vanhan) valkosen puusohovanki ja iskän kotoa löysin pari valakosta pinnatuoliaki jokka puhistin ja nyt ne saa viettää aikaa meän ruokapöyvän ympärillä 🙂 keittiö ei ennää oo kyllä yhtään pelkistetty tai mittään muutakaan vaan tavaraa täynnä mutta mie tykkään 😀 tai siis me tykätään miehen kans 🙂 ja ja ja vaikka mitä teheny 😀

    3. Satu: Ihania kuvia!!!! &amp;lt;3 Vaikka tavaraa olikin tullut lisää, oli silti kokonaisuus todella rauhallinen ja kaunis. Sulla on aivan mielettömän hyvä sisustussilmä. &amp;lt;3 Ne pinnatuolit oli kivat, minusta ne sopivat tosi hyvin ruokapöydän ympärille niiden toisten tuolien kanssa. &amp;lt;3 Minä tykkään kovasti! *halaus* 🙂

    4. Kiitos kiitos kehuista vaikka mie kyllä tiän ettei tuo kovin rauhallinen oo tuo keittiö, no ainakaan kuvissa ei saanu sitä käsitystä mutta on se oikiasti luonnossa ihan ok 😀 Seinämaali täytyy vaan vaihtaa johonki ku sitä tuijotellu jo kohta 4v, on semmonen siniharmaa vaikka kuvissa saatto näyttää sinisemmältä mitä oikiasti on :)Mie oon jossaki sanonukki ku ei tiä mitä sisustustyyliä haluaa tällä hetkellä niin sitte mie oon raahannu sitä kaikkea 😀 Hihi 😀 On maalaisromanttista hörhelöä ja sitte pelkistettyä (pöytä) jne 🙂 Aiemmin mie tykkäsin hyvin hyvin pelkistetystä, (ehkä?) siksi ku ei jaksanu pyyhkiä pölyjä *virn* mutta nyt molen sanonu piut paut pelkistetylle ku on löytyny semmosta tavaraa vähän sieltä sun täältä ettei niitä voi piettää laatikoissa 😀 eikä pysty kerralla uusiin huonekaluja niin pikkuhilijaa sitte hankkii uusia/vanhoja/käytettyjä 🙂 Saa nähä milloin mulla iskee kuitekki se pelkistetympi kausi päälle ja kaikki &amp;quot;romut&amp;quot; joutuu visusti kaappiin piiloon 😀 No, sitte se iskee ja sitte tavarat mennee sinne kaappiin 😀 Mukava ko voi vaihella tyyliä 😀 Saa oikein sydämen kyllyyestä sitte sisustaa :DHaleja sinnekki &amp;lt;3

  4. Näyttää todella tyylikkäältä. Tuo seinien sävy kyllä tuo upeasti esille kaiken muun valkoisen. Tykkään kovin!

    1. enne: Kiitos kaunis! &amp;lt;3 Tiedän että olet tosi tarkka ja tämä on kyllä hirmu ihanaa että tykkäät mun greigestä! HIH 🙂

    2. Perus neitsyt, hapuilee täydellistä. Maalailuistasi sai kyllä kovan kimmokkeen lähteä itsekin maalailemaan ja eiköhän niin tapahdukin talven aikana 😀

    3. enne, hih. 🙂 Katselitko katonrajaa kuinka tarkkaan??? 😉 Meikäläinen oli hieman vauhdilla maalaillut ja muutamiakin pieniä virheitä oli ilmestynyt. Mut ei se aina ole niin justiinsa. 🙂 Mä olen vauhdikas vesimies (nainen) ja vaikka täydellisyyttä tavoittelen minäkin, olen aika armollinen sitten kuitenkin. Pääasia että hommat tulee tehtyä, hätähousu kun olen. 🙂

  5. Olet oikeassa tila on pehmeä vaikka kalusteet ovat muotokieleltään eleettömät ehkä jopa aavistuksen kovat! Olet kyllä onnistunut 🙂

    1. Siskoliina: Just tuota tarkoitin. Jos seinät olisivat valkoiset, lopputulos olisi ollut tosi viimeistelemättömän näköinen ja kalsea. Tuo greige maali pehmentää tilan värimaailmaa niin paljon, että lopputulos on todella hyvä. 🙂 Kiitos Siskoliina! &amp;lt;3

  6. Teillä on kyllä ihan superihana ja upea koti!! &amp;lt;3 Vaikka oma tyyli onkin ihan erilainen niin tykkään toosi paljon!!:)Muksaa viikkoa murunen &amp;lt;3

    1. Niina: Kiitoskiitos muru! &amp;lt;3 Se on jännä miten voi tykätä tosi kovastikin ihan erihenkisistä sisustustyyleistä. Itse jaksan tuntikaupalla kuolata esim. new england-, sekä Riviera Maisonin tyylejä, vaikka omaan kotiini tahdonkin modernimpaa linjaa. :)Ihanaa viikkoa sinulle Niina! &amp;lt;3

  7. Mietin tässä että varman tuo mun melonikin ois sopinu siihen koriin :DOnpa erilaista katsoa nyt kuvia, kun tietää millaista on luonossa. 🙂

    1. Maanvaiva: tuohon hedelmäkulhoon jäi just melonin mentävä aukko. 🙂 Hitsi kun söit sen. Eikö muuten olekkin ihan hassua, kuvat antavat usein ihan erilaisen kuvan kodista, mitä se on luonnossa. Moni sanoikin, että meidän keittiö ja olohuone on oikeasti paljon isompi kuin kuvien perusteella luulisi. 🙂

    1. Torkkuja: Tattis! 🙂 Itseasiassa tuntuukin jotenkin mielyttävältä istua keittiössä nyt. Mikään ei häiritse (paitsi itse keittiöseinä, mut sitä ei katsota, hih ;))

  8. Olen seuraillut blogiasi jo kauan. Päivittäin käyn kurkkimassa kivaa blogiasi ja kaunista kotianne!Meinasin jo aiemmin kommentoida, mutta se jäi. Nyt kun näin uudelleen kaappisi sisältöä, ajattelin kommentoida: Viinipullosi ovat oikein kivasti aseteltu kaappiin, mutta mikäli joissakin pulloissa on korkkimateriaalista valmistettu korkki (ei siis kierrekorkki), pullon pitäisi olla sillä tavalla, että pullon sisältö koskettaa korkkia, jotta korkki pysyy kosteana. Nyt, kun pullot ovat &amp;quot;suu&amp;quot; ylöspäin, eikä pullon sisältö kosketa korkkiin, korkki kuivuu ja korkkia avatessa se saattaa murentua kokonaan ja korkin avaaminen on haasteellista (mikäli kyse pidempiaikaisesta säilytyksestä). Kommenttini ei siis liittynyt kirjoitukseesi, mutta halusin jakaa pienen vinkin.Mukavaa syksyn odotusta!

    1. Anonyymi: Osassa pulloista on se puukorkki ja tiedän että se pitäisi olla kosteä, ettei hajoa murusiksi avatessa. Osa pulloista vaan on niin pitkiä, etteivät olisi mahtuneet täysin vaakatasossa kaappiiin, joten laitoin hyllyt hieman yläviistoon. Emme varsinaisesti keräile viinejä, juomamahdollisuuksia vaan on ollut aika harvassa viime vuosina. HIh 🙂 Käyn välillä kallistelemassa viinipulloja, jotta korkki saisi edes hitusen kosteutta imettyä itseensä. Kiitos kommentistasi! Kaikki vinkit ovat aina tervetulleita ja olenkin saanut paljon uutta oppia teidän lukijoiden kautta (esim. kukkien hoidosta yms.). &amp;lt;3 &amp;lt;3Ihanaa syksyä myös sinulle! &amp;lt;3

  9. Mä rakastan tuota teidän ruokailutilaa. Ja toi matto on juuri nappi pöydän/tuolien alla. On kokonaisuus kohdillaan… &amp;lt;3Greige oli kyllä hyvä valinta ja se on hauska, kun vaihtaa väriä eri huoneissa ja eri valaistuksessa. :)Pusutukset. &amp;lt;3

    1. Image: Tuo maalisävy tosiaan on joka huoneessa hieman erilainen, lähinnä tummusaste on se mika muuttuu. 🙂 Muutatko meidän pöydän alle asumaan??? 🙂 Pusut ja halit takaisin! 🙂

    1. Hannele: Kiitoskiitos! &amp;lt;3 Tuo meidän ruokapöydällä oleva lamppu on pitkän metsästyksen tulos. Näin se kerran Anttilan myymälässä, mutta sitten se oli yhtäkkiä loppunut. Kolusin kauppoja hullunlailla läpi, kunnes vuotta myöhemmin löysin se anttilan verkkokaupasta ja vielä tarjoushinnalla. :)Se on tosin nyt hieman turhan korkealla. Säädin sen alunperin yhden korkeajalkaisen maljakon mukaan, jossa oli kukkia. Nyt se maljakko on rikki (kiitos pikkuneidin) eikä lampun tarvitsisi enää olla nuin ylhäällä. 🙂

  10. Kaunista ja tyylikästä, silmä kyllä lepää. &amp;lt;3 Ja aina oppii jotakin uutta, tuo Bestån hyllyjen lisäosat eli viinipullohylly ja lasinpidikkeet ovat mulle ihan uusi juttu, wow! Tykkään! Ihana piristys taas tuli täältä sinun blogista päivän kiireissä väsyneeseen olotilaani! 🙂

    1. Pöppis: Ihana kuulla, että sain sinuu piristettyä! &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 Itsekkin aina käyn piristäytymässä ja inspiroitumassa ihanissa blogeissa (joita onkin noin 200 kpl). :)Bestå-sarjaan on saatavilla vaikka millaisia lisävarusteita ja oletettavasti valikoima kasvaa entisestään. 🙂

  11. Ihana ruokailutila teillä! &amp;lt;3 Noi kasvit ja kaikki värikkäät tuo kivan säväyksen tohon! Mäkin tahtoisin kyl maton ruokapöydän alle. Nyt se on ilman, ja jotenkin se näyttää alastomalta eikä tuolit ja pöytä pysy nätisti paikoillaan, kun ne siirtyilee liukkaalla lattialla niin helposti 😀 Ja vaikka oon miehelle sanonu sata kertaa että pöytää ei työnnetä kun noustaan pöydästä ni ei mee jakeluun. Käyn ostaan kivan maton ja annan laskun sille viitteellä &amp;quot;stoppari&amp;quot;, kiitti ja kuitti 😀

    1. joan: Meillä oli sama vika. 🙂 On helpompi työntää pöytää kauemmas kuin tuolia. Mies tosin alkoi sitten vetämään nousemisensa jälkeen pöydän takaisin paikoilleen, kun räpsätin sille niin monta kertaa. :)Tosi hyvä tuo sinun &amp;quot;viite&amp;quot; tuossa laskussa. HIHHHII =D

  12. Ihanan näköistä ! Itselläkin oli projektina oikeastaan koko kesän vaihdella vähän huonekaluja vaaleampaan ja yhtäkkiä lähes kaikki onkin nyt valkoista. Olisi vain pitänyt olla fiksu ja aloittaa seinien maalauksesta, kun vanha tehosteseinä ei sovi enää lainkaan sisustukseen. Kyllä tässä syksyllä ehtii suunnitella seinien sävyä vielä :)Hei kysymys tuosta bestå kaapista tai teillä näyttäisi olevan niitä enemmänkin. Ostin kolmi ovisen bestå kaapin viikko takaperin ja huomasin ovissa sellaisen ongelman, ettei ne mene lainkaan tasan. Alin ovi on eniten ulkonevin kun muut ovet. Ja keskimmäinen ovi on oikeastaan ainut joka on kohdallaan ja kunnolla kiinni. Oliko teillä vastaavaa ongelmaa? Mietin onko saranoissa vikaa vai sitten meidän asennuksessa. Laitoin jo ikeaan silloin heti reklamaatiota, mutta ei ole vielä vastausta kuulunut:(

    1. Veera: Nuo ovien saranat vaatii aika paljon säätöä kyllä. varsinkin jos ovia on monta. :)Niitä saa säädettyä kolmella eritavalla:- työntämällä ovessa olevan saranan siihen kaapissa kiinni olevaan vastakappaleeseen, siinä on pieni liikuntavara (muista ruuvata tosi tiukkaan kiinni)- ylös-alas suunnassa se liikkuu puolisenttiä- ja lopuksi se virallinen säätöruuvi, joka kallistaa ovea. Meillä on se yläsarana niin, että ovi on tosi lähellä kaapin runkoa, ja alasarana taasen aika kaukana, ihan kuin työntäisi ovea viereisen oven päälle. Jos runkokaapin ruuvit ovat vähänkään löysällä, niin oven paino saa koko höskän vääntymään vinoon. Eli silloin ei oikein saa niitä oviakaan suoraan, kun kaapin runko kalistuu aina ovesta ns. poispäin. Olikohan tästä nyt mitään apua, kun selitin hieman hassusti. 🙂 Mutta tiedän sun ongelman, mun ystävän äidillä oli sama vika, ja ovet sai näillä mun ohjeilla lopulta suoraan. 🙂

    2. Kiitos paljon avusta! Koitan heti illalla kotona, saanko ne menemään oikein. Meillä on ne ovet päällekkäin vielä niin näkyy jotenkin paljon selvemmin kun alin ovi repsottaa:( Ja samaten sitten ylin ovi on vähän myös vempula.

    3. Veera: Ja tosiaan säädä niitä ovia jokaista vourotellen hieman, niin pystyt hahmottamaan mikä ovista on eniten killissä. Usein vika on siinä että monessa ovessa (tai molemmissa, jos kaksi) on pieni heitto, joka yhdessä saa aikaan ison vääristymän. Tuo ovien kanssa venkslaaminen on rasittavin osuus kaapeissa. Rungon kasaa 5 minuutissa, mutta saranoiden säätöön menee kaksi tuntia. 🙂

    1. Enne: Tattis! &amp;lt;3 Teempä tänään. :)Kuvastosta puuttui kaikki ne tuoteet joita haikailen, kuten valkoinen nahkainen Tirup-tuoli. Myös peilipintaista malm-lipastoa olisin tahtonut silmäillä kuvastossa, mutta ei ollut sitäkään.

    1. Anonyymi: keittiömme oli ennen U-mallinen ja nyt kun osittain purimme sen viime keväänä ja eteisen ja keittiön välinen seinäkin purettiin lopulta, ei ole muuta väliaikaista paikkaa nuille koneille. 🙂 Koneet menevät myyntiin sitten kun remppa keittiössä alkaa. Sitä odotellessa… 🙂

    2. Ahaa, ajattelinkin hetken että onkos tää joku uus muotivillitys? 🙂 Hyötyliikuntaa kun ruoat on mahdollisimman kaukana jääkaapista 😀

  13. Tosi kauniin näköistä!Tuo kaappi on kätevässä paikassa, kaikki kädenulottuvilla ja aika tilavakin näyttää olevan.Itsekin haaveilen kaapista, mihin mahtuisi viinejä useampi pullo. Tällä hetkellä se vaan tuntuu olevan hiukan kaukainen haave pienessä kodissa.Mukavaa päivää!

    1. Mia: Tuo bestå taipuu kyllä moneen. 🙂 Ja nyt kun siihen lisäosina nuo &amp;quot;baaritarvikkeet&amp;quot; niin ovien taakse saa hyvin piilotettua myös pullot ja lasit. 🙂

  14. Olen tässä jonkin aikaa seuraillut blogiasi. Meillä on juuri menossa remontointi ja olin ajatellut tuota laastin sävyä kokeilla meilläkin, kävin hakemassa näytesävyn ja yllätyin miten tumma se on! Näyttääkö se erilaiselta näissä kuvissa kuin luonnossa, vai onko oikeasti tuon sävyinen 🙂

    1. JaNiKa: Kyllä maali on luonnossakin tuollainen kuin kuvissa. Vivahde hieman vaihtelee ilmansuunnan mukaan ja siksi se näyttää tosi haalealta meidän omassa makuuhuoneessa. 🙂 Purkissa maali on tumman näköistä, mutta kuivuttuaan vaalenee jonkin verran. Itsekkin ensin säikähdin kun maali oli märkää. 🙂 Tee pieni koemaalaus, niin saat tarkemman kuvan siitä, miten se sopii teidän kotiin. 🙂

  15. WAU, upea koti 🙂 Kaikki on kohdillaan. Mikä tuo teidän ruokapöytä on? Olen etsinyt pöytää ja näyttää hienolta. 🙂

    1. Anonyymi: Kiitos ihanasta kommentistasi! &amp;lt;3 :)Ruokapöytä on Anttilasta, malli Classico ja väri korkeakiiltovalkoinen. Heillä on myynnssä sitä edelleen, laitan sinulle linkin netanttilan tuotesivulle:<a rel="external nofollow" href="http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=531921&amp;storeId=1444&amp;catalogId=1444&amp;shopId=10008&amp;compartmentId=10065&amp;categoryId=10176Tätä&quot; target="_blank">http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=531921&amp;storeId=1444&amp;catalogId=1444&amp;shopId=10008&amp;compartmentId=10065&amp;categoryId=10176Tätä</a&gt; pöytää on saatavilla myös isompana kokona, johon mahtuu 6-8 hlöä. Meillä on tuo linkin takana oleva pienempi pöytä ja kuusi mahtuu siihen oikein hyvin ruokailemaan. (Pssst, kaikki huonekalut nyt -25% tuolla netanttilassa :D)

  16. Kiitos kiitos:) Onko pöytä ollut kestävä ja minkälaiset tuolit ovat istua? Näyttää kyllä upealta 🙂 ..täytyypä käydä katsomassa sivut…:D

    1. Anonyymi: Meillä on ollut tuo ruokapöytä 2-vuotta ja tosi hyvänä on pysynyt. Ei lohkeamia, ei lommoja, ei naarmuja. Meillä on aika harvoin tabletit pöydässä emmekä ole varjelleet sitä mitenkään. Tyttö on hakannut pöydän pintaa aterimilla ja vaikka millä. :)Ihan pienen pieniä sellaisia pyöröjälkiä pöydän pinnassa on havaittavissa (saman näköisiä kuin vahauksesta jää autoon), kun laittaa nenän kiinni pöytään ja katsoo sivusuunnassa. Ne eivät näy lainkaan istuessa pöydän päässä, eikä niitä kukaan muu meillä koskaan ole huomannut. Mutta tarkka kun olen, niin itse tietysti kiinnitän huomiota myös tuollaisiin asioihin. :)Tuolit on netanttilan Chicit ja keinonahkaiset. Tosi hyvät nekin, pehmusteet on napakat, eikä ne ole mennyt lainkaan lyttyyn, kuten useissa pehmeissä tuoleissa on tapana. Tyttö on pariinkin otteeseen sotannut tuolit likaisilla käsillä, mutta olen pyyhkinyt ne puhtaaksi veteen kostutetulla Sini mikrokuituliinalla. Tomaattitahratkin on lähteneet, kun suht tuoreeltaan ne olen pyyhkinyt. :)Voin siis lämmöllä suositella molempia ja itse olen 100% tyytyväinen jailoisesti yllättynyt kuinka hyvälaatuiset nuo ovat vaikka hinta on edullinen. 🙂

    2. Lisäyksenä vielä: Tuo valkoinen keinonahka näyttää ihan aidolta myös läheltä katsottuna. 🙂 Eikä nitise tai natise istuutuessa siihen. On sellaista pehmeän nahan tuntuista ja näköistä. 🙂

    3. Kiittää ja kumartaa vastauksistasi 🙂 Vielä kysyn..sanoit, että teillä tuo pienempi pöytä. Mahtuuko sen ääreen hyvin 6 henkilöä vai tuleeko ahdasta.. Kuvissa näyttäisi että tuolit mahtuvat hyvin ja upealtahan se näyttää.. 🙂

    4. Anonyymi: Pöydän ympärille mahtuu tosi hyvin 6 henkeä, sillä tavalla että yhdet istumapaikat ovat päädyissä. Meillä on itsellä tuossa 8 tuolia, eli 3 per puoli ja yhdet päissä. Istumaan mahtuu kyllä, mutta on hieman ahdasta. :)Jos tahdot vierekkäin istumaan kolme henkeä, niin suosittelen sitten isompaa pöytää. :)jos taasen istumapaikat 5 ja 6 saavat olla päädyissä, niin pienempikin koko riittää. 🙂 Toivottavasti saat selvää tästä sepostuksestani, unenpöpperössä täällä kirjoittelen, kun olin nukahtanut tytön viekkuun hetkeksi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *