CASA Blogit -portaalin lanseeraus lähestyy

Yhteistyössä: Habitare 2012 / CASA Blogit

Tasan viikon kuluttua sunnuntaina lanseerataan CASA Blogit -sisustusyhteisö, jossa minäkin olen mukana. CASA:n tuparit pidetään Habitare messujen yhteydessä suurella näyttämöllä ja minua jännittää ihan hirmuisesti jo nyt. Onneksi meitä bloggaajia saapuu paikalle itseni lisäksi muitakin, joten voimme jakaa jännitystä… tai sitten lietsomme toisemme paniikin partaalle. Ensimmäinen esittelytilaisuutemme on klo 12:30 ja toinen setti klo 15:00.

CASA Blogit sisustusyhteisön lanseeraus Habitaressa 2012

CASA Blogit sisustusyhteisön lanseeraus Habitaressa 2012

Odotan messuja innolla perhoset vatsanpohjassa pöristen. Viime vuonna en päässyt messuilemaan lainkaan ja tänä vuonna nousenkin lavalle, how funny is that? 😅

Toivoisin kovasti, että teistä rakkaista lukijoistani mahdollisimman moni pääsisi sunnuntaina minua moikkaamaan. Olisi mahtavaa nähdä teitä ja saada samalla myös kasvot nimimerkeille.

Olen monesti miettinyt, että en taida uskaltaa tulla kokonaan esille täällä blogissa, mutta nyt se tapahtuu sitten kerta rysäyksellä. Paluuta takaisin kaappiin ei taida messujen jälkeen enää olla, kääks!

CASA Blogit sisustusyhteisön lanseeraus Habitaressa 2012

Uusi sisustusyhteisö avautuu 16.9.2012

Blogini siirtyy virallisesti CASA Blogien alaisuuteen sunnuntaina 16.9.2012, mutta osoitteen kannalta ei muutosta tarvitse hermoilla. Automaattinen ohjaus siirtää teidät suoraan vanhasta Bloggerin osoitteestani ja myös tästä omakotivalkoinen.fi-osoitteesta uuteen paikkaan.

Kaunis kiitos vielä teille kaikille blogissani vierailleille, niin vakkarilukijoille kuin satunnaisesti linjoille eksyneille. Olette mahdollistaneet minulle tämän upean asian ja kiitollisuuteni teitä kohtaan on niin suuri, etten löydä sanoja sitä kuvaamaan! Siispä lyhyesti ja ytimekkäästi – KIITOS!

Teen myöhemmin ensi viikolla vielä erillisen postauksen tästä aiheesta ja tulevista muutoksista. Nyt takaisin laiskottelemaan sohvan nurkkaan ja nauttimaan kupponen teetä!

Ihanaa päivää kaikille!


Comments are closed.