Lene Bjerre ♥Pentik

Olen etsinyt tanskalaisen Lene Bjerren Carmina-pöytävalaisinta kissojen ja koirien kanssa ja soitellut läpi useita sisustusliikkeitä ympäri Suomen. Monet liikkeet myyvät kyllä kyseisen merkin tuotteita, mutta tuotevalikoimat ovat melko pieniä ja toimitusajat pitkiä. Sain kuitenkin mielettömän hyvää palvelua Sisustus Satiinista, sillä he onnistuivat löytämään minulle kaksi Carminan lampunjalkaa, joiden toimitus on luvattu olevan ennen joulua. <3 <3

50b8870dc98c7e8e7a000037.jpg

Jalan korkeus on 45cm ja erityisesti tuo alaosan muotoilu on minusta kaunis. Korkeasta koostaan huolimatta valaisimen jalka on siro ja keveä. Varjostinvalintaa mietiskelin pitkään ja päädyin lopulta Pentikin hopeiseen Sofie-varjostimeen.

50b88740c98c7e5f77000028.jpg

En malta odottaa että saan Carminani kotiin ja pääsen sovittelemaan varjostinta paikoilleen. 🙂 Niille on paikkakin valmiilksi varattuna olohuoneen ikkunan edessä BoConceptin tasolla. <3

Lumituiskuista perjantaita kaikille! <3

Sisustusesineet makuuhuoneessa

Makuuhuoneestä puuttuu muutama seinähylly, jotta saisin korkkarikokoelmani kauniisti esille (lisää aiheesta TÄÄLLÄ!). Seinällä on vain yksi hylly ja korkeuskin on hieman hassu, sillä se mitoitettiin kolmen hyllyn kokonaisuuden mukaan. Olen kuitenkin yrittänyt luoda hyllynurkkaukseen sopusointua ja tasapainoa esineillä, jotta keskeneräisyys ei loistaisi niin pahasti silmään. 🙂

50b7736cc98c7e6c65000007.jpg  50b7736ec98c7e5760000007.jpg

Hylly kaipasi minusta valaisinta ja siirsin olohuoneesta Kartellin Cindy-lampun makuuhuoneeseen. Cindyn platinansävyinen väritys sopii erinomaisesti valokuvakehyksien kanssa. Iittalan lasinen Vitriini-rasia rikkoo niiden symetriaa juuri sopivasti, olematta kuitenkaan “eriparia”. 

50b7736cc98c7e5760000002.jpg

50b77370c98c7e5a60000011.jpg  50b77372c98c7e566000000c.jpg

Eilen sain kätösiini myös tuon vasemalla olevan Riviera Maisonin kookkaan maljakon, jonka huutonetistä löysin. Siihen olisi tarkoitus laittaa oksia ja risuja, joita käyn viikonloppuna keräämässä lähimetsästä. Kaapin kätköistä löytyy paketillinen pieniä hopeisia joulupalloja, jotka sitten ripustan oksiin ja risuihin joulun ajaksi. <3

50b77377c98c7e5960000016.jpg

50b77374c98c7e5660000011.jpg 50b77379c98c7e5660000016.jpg

Koristetyynyt säilötään nykyään yöksi lattialle ja viime yön jäljiltä ne siinä vieläkin nököttävät pinossa. 🙂

Ulkoilun jälkeen on nyt hillitön nälkä ja alankin kokkailemaan jauhelihakeittoa seuraavaksi. Ihanaa lumista ja jouluista iltaa kaikille! Huomiseen! <3

Kuvauskohteena eteinen ja uusi hurrikaani ♥

Minulle esitettiin toivomus, että tekisin isomman postauksen meidän eteisnurkkauksesta ja Bestå-kaapista. Tämähän sopii oikein hyvin, sillä iki-ihanat huutisostokseni kotiutuivat tänään ja iso hurrikaanilyhty sai paikan eteisen tasolta. ♥

50b64c18c98c7e226c000030.jpg

Hurrikaani oli paljon massiivisempi kuin muistinkaan ja tuo iso kynttilä näyttää aivan pikkiriikkiseltä tuolla sisällä. Meinasin itkua taas tuhertaa kun tuo on niin U-P-E-A! Jättisuuri kiitos sinulle ihana S, kun raaskit luopua tästä hurrikaanista ja siitä maljakosta! <3 <3 <3 Ja turinatuokiosta kaunis kiitos myös! Toivottavasti sinun mies ei kovin kiukkuisena autossa odotellut… 😉

50b64c22c98c7e3b3a000068.jpg

50b64c1ac98c7ec504000069.jpg

Oikealla pilkistävä ovi on väliovi, joka kätkee taakseen meidän tammen sävyisen ulko-oven. Oven ja ikkunan välinen seinä on 127cm leveä ja tuo Bestå-kaappi mahtuu siihen juuri ja juuri. Kaappi on leveydeltään 120cm ja kokonaiskorkeus jalustan kanssa on 74cm. Kaapin sisällä on kenkiä, kaksi asustekoria (jossa pipoja, käsineitä ja huiveja), imuri ja porakone isoine laatikkoineen. 

50b64c1cc98c7e2d0b000074.jpg

Oven eteen olen laittanut kylpyhuonematon, joka on käytännöllinen ratkaisu kuratassujen ja kuraisten kumisaappaiden perheessä. Se on helppo heittää koneeseen ja pestä kurat pois joka toinen päivä. Toki enimmät hiekat rapsitaan kengistä pois jo rapun ovella ja rappukäytävän matolla, mutta aina sitä riittää kotiinkin asti kannettavaksi. 🙂

50b64c1fc98c7ec23c00003b.jpg

50b64c24c98c7e2d0b00007e.jpg

50b64c17c98c7e551a000007.jpg

Tuon ikkunan edessä olevan Kartellin pikkutuolin vasemmalta puolen alkaa jo meidän keittiön kaapit. Keittiön puolella on meidän iltapala-astiat ihan levällään, joten rajasin ne suosiolla kuvasta pois. 🙂

Nyt meillä vuorossa hampipeikon karkoitusta ja untenmaille menoa. Toivottelen teille kaikille ihanaa iltaa! <3 <3 Vastailen kommentteihinne, kun tyttö (toivottavasti nopeasti) nukahtaa ja minun oma aikani alkaapi. 🙂 Moikat!

Osallistu ja VOITA Vallilan tuotepaketti, arvo 1050,-

CASA Blogien ja Vallila Interiorin yhteistyön merkeissä starttasi eilen iso arvonta, jossa palkintona on kodintäydeltä Vallila Interiorin tuotteita. Paketti sisältää ruhtinaallisen määrän sisustuksen merkkituotteita ja on arvoltaan noin 1050 euroa. 🙂

50b5ef4fc98c7e8523000123.jpg

Oma suosikkini Vallilan tuotteista on tietenkin Operetti-nukkamatto, joita meiltä löytyykin kolme kappaletta (Operetti-mattopostaukseni löydät TÄÄLTÄ!). 

Maton lisäksi kotiuttaisin mielelläni myös Room 20-sarjan valkoisen tiilitapetin, jonka laittaisin ulko-oven vieressä olevaan seinään.

50b5f077c98c7e4f69000022.jpg

Danis-sarjan läpikuultavat verhot olisi kauniit ja hieman hohtavan pinnan vuoksi sopisivat hyvin silkkiverhojemme kanssa yhdistettäväksi. Näin saisi hieman näkösuojaa, ilman että kodista tulee liian pimeä. Valo pääsisi siivilöitymään sisälle, mutta naapurit eivät näkisi kovin helposti mitä meillä touhutaan. 🙂 Tahtoisin nimittäin nostaa meidän sälekaihtimet kokonaan ylös ja pois näkyvistä, sillä niiden hieman kellastunut sävy ei ole kovin kaunis. 🙂

50b5f26cc98c7e3f63000120.jpg

Sohvalle sopisi muutama yksivärinen koristetyyny, varsinkin kevättä ajatellen kun paljettityynymme pääsevät lomailemaan kaappiin. Sara-malliston tyynynpäällisissä on käytetty laadukasta viskoosia ja olenkin näitä muutaman kerran jäänyt hypistelemään Prismassa.

50b5f431c98c7e4f69000027.jpg

Myös Helsinki-kuosin kuviollinen tyynynpäällinen sopisi meille, niin värisävyjen kuin asuinpaikankin suhteen. Tämä olisi myös ihana muisto meidän pikkutytölle, koska hän on meistä ainut, joka on Helsingissä syntynyt. 🙂

50b5f59ac98c7e4f6900002c.jpg

Nyt siis kannattaakin pikavauhtia osallistua arvontaan, sillä voittaja saa valita itselleen ihania tuotteita kassikaupalla. 🙂

Palkinto sisältää:

  • 6 x verhoja
  • 6 x tyynynpäällistä
  • 6 x sisätyynyjä
  • 2 x jättityynynpäällistä
  • 2 x jättikokoinen sisätyyny
  • 2 x matto (esim minun lempparini Operetti 160x230cm)
  • 2 x suihkuverhoa

Palkinnon arvo on minusta aivan huikea, noin 1050 euroa! 🙂

Osallistumaan pääset alla olevasta linkistä tai oikealla ylhäällä sivupalkissa olevasta Vallilan-arvontakuvakkeesta! 

http://casablogit.fi/vallila-kilpailu/

Lumen täyteistä päivää kaikille!

*Postaus tehty yhteistyössä CASA Blogien ja Vallila Interiorin kanssa!*

Riviera Maisonin löytöjä jälleen…ja iltapulinaa

Minulla on Huutonetissä muutama hakuvahti päällä ja yksi niistä on Riviera Maison. Tämä vahti lähettää minulle joka aamu ja ilta sähköpostin, johon on listattu kaikki edellisen viestin jälkeen myyntiin tulleet kohteet. Aamulla piti oikein silmiä hieroa pari kertaa, sillä myyntiin oli näppäilty kaksi täydellisen ihanaa RM:n tuotetta, joita olen ihastellut monesti pienten sisustusliikkeiden nettisivuilla. <3

Chamberlain hurrikaanilyhty

50b4d80bc98c7e852300005d.jpg

Ja Fairytale maljakko koossa M

50b4d80bc98c7e1d1500008c.jpg

Minä onnekas onnistuin ne huutamaan omakseni ja huomenna ne saavat uuden kodin täältä Oma Koti Valkoisesta. 🙂

Olen jo kuumeisesti miettinyt niille paikkaa ja luulen että Fairytale-maljakko päätyy makuuhuoneen seinähyllyä kaunistamaan. Ison lyhdyn kanssa en vielä tiedä minne sen laittaisin, mutta enköhän mie jotain taas keksi. Ainakin matalalla BoConceptin tasolla olohuoneen puolella olisi tilaa, kun viimein vien ne kromatut lyhdyt parvekkeelle (en ole raaskinut vielä sitä tehdä).

Äh, nyt iski hirmuinen vimma suunnitella paremmin toimiva sisustus pienesineiden osalta. Jos olisi se auto, niin kurvaisin salamana Ikeaan hakemaan yhden matalan (jaloilla 74cm) Bestå-kaapin lisää, jonka päälle saisin kauniisti nuo molemmat… 🙂

Käväisin muuten hetki sitten kuntosalilla piipahtamassa, lähinnä katsomassa voisiko se sittenkin olla minun juttu. Vartti meni ja kiitos ei kiitos vieläkään. Hieman liian tylsää ja monotonista minulle. Jotain lisäextraa täytyisi kuitenkin kotijumpan ohelle nyt keksiä, sillä kiinteytysprojektini vaikuttaisi junnaavan pahasti paikoillaan. Liikunta saisi olla sellaista, jota voi tehdä / harrastaa silloin kun sopii ja ehtii. Räväkkyydestä ja spontaanisuudesta lisäplussaa… (23kg painonpudotuksesta voit lukea muuten TÄÄLTÄ!) 🙂

Ryhmätunnit tapahtuvat yleensä kellontarkkuudella, ja jos missaat edellisen viikon niin olet pihalla kuin seinäkello.. Tämä koskee lähinnä tanssia, jumppaa, aerobicia yms ohjattua liikuntaa. Muutoin valitsisinkin ehdottomasti tanssitunnit. Juokseminen alias lenkkeily ja kuntosaliharjoittelu ei sovi minulle, sillä tiedän etten kuitenkaan saa lenkkareita tai “salipöksyjä” jalkaan…. Nyt kaipaisin jotain uutta ja itsenäisesti toteutettavaa, ehkä menevääkin liikuntamuotoa… mutta mitä? En tiedä vielä. 🙂

Millaisesta liikunnasta te pidätte? Onko jokin suosikkilaji, joka innostaa liikkumaan vaikka sataisi pieniä ukkoja taivaalta? 

Vinkkejä otan mielelläni vastaan ja olen avoin kaikille ehdotuksille. 🙂

Auts, koira ja valkoinen matto osa 2

Tässähän yö jo sitten menikin ja klo on 8.30. Meidän tyttökoira Miffe ei ole pahemmin ikinä oksennellut, reilun 7-vuoden aikana kerrat voi laskea kahdella kädellä (olisiko noin 6-7 kertaa oksentanut). Viime yönä päätti neitimme sitten oksennella oikein huolella ja valkoinen mattommekaan ei säästynyt osumilta, AUTS. 

Onhan se kurjaa, kun matto likaantuu ja ärräpäitä päästelin kyllä siivotessani. Mutta pieni huoli alkaa kaivelemaan nyt takaraivossa, koska oksentamista on jatkunut kohta 9 tuntia yhtä soittoa. Miffe on kuitenkin ihan iloinen ja pirteä ja ruokahalukin on kohdallaan. Kokeilemme parhaillaan pysyykö riisi sisällä, vai tuleeko sekin kohta ulos (riisillä puhdistava vaikutus, sanoi tohtori).

Kuvasin teille surulliset mattoni, jotka odottavat että teen taas taikojani. 🙂 Korjasin kyllä siis pahimmat oksut pois ja matoissa on vain läikät jäljellä, voitte siis huoletta jatkaa selaamista alas päin. 😀

50b46071c98c7ef74d00000d.jpg

50b46071c98c7ed659000036.jpg

50b46074c98c7e9326000010.jpg

50b46077c98c7e1d1500000a.jpg

Koira oksensi matolle ne ensimmäiset satsit, of course, jotka tietenkin värjäävät kaikista eniten kun osa iltaruoasta ei ollut vielä täysin sulanut vatsalaukussa. Kauniin oranssinpunainen mössö oli varsin mielenkiintoista saada pois pitkä- ja tuuheanukkaisesta matosta. 

Edellisten mattojen puhdistamiseen käytin taulu-tv:lle ja tietokoneen näytölle tarkoitettua puhdistussuihketta, joka vei lian todellakin mennessään ja haihtui kuivaksi hyvin nopeasti (taisi sisältää alkoholia yms). Sitä ei kuitenkaan nyt löydy kaapista, eikä pahemmin muutakaan pesuainetta. Pelkällä Fairy-suihkeella ja talouspaperilla oli pärjättävä. 🙂

Kokeilen kohta puoliin hieroa Universal Stonea noihin läntteihin ja jos se ei auta niin täytyy ostaa valkaisevaa tahranpoistoainetta. Palaan siis tähän aiheeseen vielä myöhemmin, kun saan maton (tavalla tai toisella aion saada) puhtaaksi. 🙂

Minä hörppään nyt aamukahvia kolmannet santsikupit ja alan pyykinpesuun. Joulusiivouksesta olikin tarkoitukseni tänään teille postailla ja tuo koiran oksentelu tuli varsin hyvään saumaan siis. 🙂

Kivaa päivää kaikille! <3

Ilmianna ihana blogi!

Olen blogien suurkuluttaja ja luen päivittäin omia lemppariblogejani, joita on useampi sata. Osa suosikkiblogeistani on kulkenut matkassani jo vuosia, osa vähemmän aikaa. Ne ovat kaikki juurtuneet minuun ja ovat iso osa päivittäisiä rutiinejani (aamukahviblogit, lounasblogit, iltablogit, en-saa-unta-blogit, siivousmotivaatioblogit, hyvänmielenblogit…), enkä osaa kuvitella enää elämää ilman blogeja. Hui mikä ajatuskin tuo on. 🙂

Nyt kaipaisin kuitenkin lisää uutta luettavaa ja tahtoisin kuulla mitkä blogit ovat teidän lemppareita. Myös omasta blogista vinkkaaminen on enemmän kuin toivottua! <3

Pitkästä aikaa ajattelin toteuttaa myös blogiesittelypostauksia, viisiosaisen postaussarjan muodossa. Uusia blogeja on syntynyt viimeisen vuoden aikana runsaasti ja joukossa on varmasti todella monta ihanaa helmeä, jotka vain odottavat lukijoiden poimintaa. <3 Nämä vinkit tahtoisinkin mielelläni jakaa myös eteenpäin!

50b34708c98c7e9151000115.jpg

Laittakaahan siis vinkkejä tulemaan kommenttiboksiin, niin omista kuin lemppariblogeistanne! Aihealue vapaa! 🙂

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ps. Loppuviikolle on luvattu sankkaa lumisadetta! Jouluko se sieltä viimein tulloo…? 🙂

Oma rakas koti ja 19 kivaa kuvaa :)

Olin suunnitellut tekeväni tänään kylpyhuoneaiheisen postauksen, mutta millään en jaksa eilisen pikkujoulun jäljiltä alkaa siivoamaan. 🙂 Kylpyhuoneessa vallitsee kaaos, pyykkitelineessä roikkuu eilisen pestyt pyykit ja lattia on täynnä likapyykkiä, peilissä on hammastahnaroiskeita ja muutenkin kylpyhuoneen yleisilme on varsin kaoottinen parhaillaan. 🙂

Väsymyksestä ja hiukan heikosta olosta huolimatta tartuin kameraan ja innolla kuvasin pienempiä yksityiskohtia. Olen niin tyytyväinen nyt tuohon kameraani, ettei paremmasta väliä. <3

50b210bfc98c7e310d00005a.jpg

Eteisessä olevat joulupallot, jotka roikkuvat pähkinäpuun oksista

50b210bbc98c7e254100005e.jpg

Keittiön riippuvalaisimen kristallit

50b210c2c98c7eb543000082.jpg

Eteisen tasolla oleva Philippin teräskulho, joka toimii mm. avainkippona

50b210adc98c7e897800001b.jpg

Chilewich Metallic Lace pöytätabetit

50b210aac98c7e2f0d00008d.jpg

Rakkaimmat lasini, Riviera Maisonin punaviinilasit

50b21097c98c7e2f0d00007e.jpg

Nyt onnistui kuvata myös vastavaloon, mikä on ennen ollut mahdotonta.

50b210a3c98c7ec80e00005c.jpg

Nämä joulupallot taitavat olla omat suosikkini, niiden kimallus on täydellistä! <3

50b210a6c98c7ebd19000064.jpg

Lisää palloja, jotka odottavat joulukuusen koristelua.

50b2109dc98c7e300d00004d.jpg

Pappelinan muovikudematto, loistava ostos joka kestää kovaa kulutusta. 

50b210b0c98c7e310d000055.jpg

Rakas TuplaKuplani! <3 Se pienempi ja sirompi siis. 🙂

50b210b4c98c7e2541000059.jpg

Kotiteatterin takakaiuttimet, Anthony Gallo A Diva Ti

50b210b8c98c7ee12e000047.jpg

Pentikin puput ovat päässeet istumaan tytön sängynpäätyyn.

50b210c5c98c7eb543000087.jpg

Makuuhuoneen kristallivalaisin <3

50b21098c98c7ec80e000052.jpg

Kylpyhuoneen lattialaatat lähikuvassa. Väri harmaa ja pinta hieman röpelöinen. Tämän laattavaihtoehdon on valinnut edellinen omistaja, mutta hyvin on minusta aikaa kestänyt vaikka onkin jo 10-vuotta “vanha”. 

50b2109bc98c7e915100007a.jpg

Kylpyhuoneen seinälaattoja. Nämäkin ovat ihan kivat, eikä aika ole vielä ajanut ohitse. Tuo seinässä oleva raita hieman häiritsee, mutta onneksi se on sentään yksivärinen, eikä kuviollinen boordi. 🙂

50b210a0c98c7e2f0d000083.jpg

Minun muru! <3

50b210c9c98c7e2541000068.jpg

RM:n tarjotin sai täytteeksi eiliset tykötarpeeni pikkujouluihin, nuden sävyistä kynsilakkaa ja kulmavärin. 🙂

50b210cdc98c7e300d000066.jpg

Helmikorut Vitriini-rasiassa

50b210d1c98c7e915100009d.jpg

Ja joulupukin lahjalähetys, jonka olen jemmannut makuuhuoneen korkean kaapin päälle. 🙂

Nyt menen parantelemaan vointiani makaroonilaatikolla. Nam. 🙂

Laiskaa sunnuntaita kaikille! <3

Asuvalintani pikkujouluun

Sain miehen napsimaan minusta asukuvia, tosin meitä nauratti niin paljon että lähes kaikista kuvista tuli söhröisiä. 🙂 Tämä oli kyllä todella hauska ja mielenkiintoinen kuvaussessio. 🙂

Luulen ettei minusta ole koskaan oikeaksi muotibloggaajaksi, sillä paikallaan oleminen on minulle niin vaikeaa ja miehen neuvot “nyt sitten niiku… liiku tai jotain… eiku toiseen suuntaan… hahahahhahaa…. ei tää nyt onnistu….” olivat surkuhupaisia. 🙂 Ei voinut muuta kun nauraa ja kikattaa, varsinkin kun mies yritti kuvata housujen vetoketjua takapuolella ja kuvista tuli kaikkea muuta kuin tyylikkäitä. 😀

Tässä kuitenkin teille asukokonaisuuteni illan pikkujouluun. Suunnitelmani siis piti ja ainaisen kynähameen sijasta vetäisen kinttuihini Pieceksen farkkulegginsit. 🙂

50b0bc26c98c7e002b00000e.jpg

50b0bc20c98c7ea93200001f.jpg

50b0bc22c98c7e8816000033.jpg

50b0bc2cc98c7ecc08000025.jpg

50b0bc2ac98c7eba18000027.jpg

50b0bc2ec98c7e7472000036.jpg

50b0bc24c98c7ea35c000038.jpg

50b0bc31c98c7ea35c000042.jpg

50b0bc20c98c7eba18000022.jpg

50b0bc34c98c7e002b000013.jpg

50b0bc37c98c7e002b000018.jpg

50b0bc39c98c7ed86800002f.jpg

Paitapusero Zara Woman, farkkulegginsit Pieces Funky Highwaist, kengät, laukku ja kello Michael kors.

Tämmöisellä asulla siis mennään Helsingin yöelämässä tänään. 🙂 

Millaisia suunnitelmia teidän iltaan kuuluu? Onko pikkujoulukausi jo avattu? 🙂

Vielä yksi nopee…

…iltapostaus, kun olen niin täpinöissäni tuosta kamerastani. 🙂 

Käväisin tänään postissa noutamassa pakettejani, joita on tullut tilattua muutamia viime aikoina. Osa niistä tosin menee suoraan lahjapaperiin ja odottamaan joulua sekä lahjansaajaa. 🙂

Paketeista kaivoin kuitenkin extraostokseni Kartellin toisen Cindyn. <3

50afbf7ac98c7ef054000002.jpg

50afbf7ac98c7e6c5d000085.jpg

Ja nappasin lisäkuvia myös keittiön kulmauksesta, joka on minusta aika viihtyisä ja toimivakin (ei tarvitse enää olohuoneen puolelta hakea jalallista lasia)

50afbf7dc98c7e2365000014.jpg

50afbf81c98c7e6c5d00008f.jpg

Huomenna on luvassa pikkujoulupirskeet ja postailen teille asujuttuja aamupäivällä. Alustavasti ajattelin pukea päälleni mustat Pieceksen highwaist legginsit (farkut), joissa kultainen vetoketju alaselässä ja valkoisen, läpikuultavan puseron. Mutta en ota paineita… sovittelen vasta huomenna. 🙂

Huomiseen!