Blogiesittely osa 4

Blogiesittelyssä vuoronsa saa seuraavat kymmenen ihanaa blogia, joiden parissa olen itse viettänyt monet aamut ja illat. Saanko tarjoilla teille kattauksen blogimaailman herkkuja, olkaa hyvät!

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Hellan ja viinilasin välissä

Tämä on kulinaristinen makunautinto ja suosittelen varsinkin kaikille herkkusuille tutustumista tähän maukkaaseen blogiin. 🙂 Itse olen poiminut muutamia reseptejä kokeiluun, tosin kokkailutaitoni ovat hieman surkeat. Myös viinien ystäville tämä blogi tarjoilee kullanarvoisia vinkkejä, joita itsekin olen hyödyntänyt. Varautukaa nälkään ja mielitekoihin! ➤ hellanjaviinilasinvalissa.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Miian Sivut

Kaimani Miian kirjoittamassa blogissa kerrotaan rintamamiestalon remontoinnista ja sisustamisesta sekä sivutaan myös muita aiheita. Koiraperheellisenä jaan kaimani kanssa monta yhteistä mielenkiinnonkohdetta ja monesti tulen ajatelleeksi että osa jutuista voisi olla omasta kynästäni lähtöisin. 🙂 Miia onkin jo varsinainen konkari blogimaailmassa, sillä takana on monen monta vuotta kirjoituksia ja mielenkiintoisia aiheita. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän ihanaan ja aitoon blogiin! ➤ miiansivut.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Elämää ja unelmia

Elämää ja unelmia -blogissa pääpaino on sisustamisessa ja kirjoittaja Mari toimii myös Perfect Homen-jälleenmyyjänä ja sisustuskutsujärjestäjänä. Kauniit kuvat siivittävät tätä seesteistä blogia, jossa silmä lepää. Minulla tämä blogi kuuluu rentoutumis- ja inspiraatioblogeihini, joita luen iltaisin omassa rauhassa nautiskellen. ➤ elamaajaunelmia.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Bikken Pilttuu

Tämä blogi koskettaa minua todella syvältä sydämestä. Ihana, aito ja mahtava nainen Bikke kirjoittelee elämästään ja siihen liittyvistä asioista. Hän tuunailee ja pitää valkoisesta maalista, jota suditaankin tiuhaan tahtiin. 🙂 Elämänmyönteinen blogi tarjoaa paljon inspiraatiota ja viherpeukalona blogissa vilahtelee myös puutarhajuttuja. Elämän koettelemuksilta ei ole vältytty, mutta taistelusieluisena ja rohkeana naisena uhmataan diagnooseja ja uskotaan parempaan aikaan. Bikke, sinulle jätti iso halaus! ❤︎ Tämän blogin parissa viettää helposti tunnin jos toisenkin. ➤ bikkenpilttuu.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Iisa´s

Iisa kirjoittelee blogissaan kauniista kodistaan ja blogi toimii hänen leikekirjanaan. Mielenkiintoiset postaukset saavat ahmimaan lisää ja lisää ja itse kahlasin koko blogin läpi yhdeltä istumalta. Monta kivaa ideaa ja niksiä rikkaampana, tahdon jakaa tämän helmen myös kaikkien teidän kanssa. ➤ iisanelamaa.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Kkiiras Memories

Tähän sisustusblogiin rakastuin välittömästi sen löydettyäni! Persoonallinen ja mielenkiintoinen koti saa ideasuonen virtaamaan ja itse innostuin kovasti tästä sisustustyylistä, joka on sekoitusta erilaisista mutta toisiinsa saumattomasti sopivista yksityiskohdista. Varsinkin ruokailutila tuoleineen on ihastuttava ja nyt minäkin mietiskelen erilaisten tuolien yhdistämistä pöydän ympärille. 🙂 Poimi sinäkin kivat ideat omaan sisustukseesi! ➤ kkiiras-memories.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Live Every Moment

Bloggaaja Minna on mahtava persoona ja sorminäppäryyden ansiosta hänen luovuutensa taidonnäytteet hipovat täydellisyyttä. Blogissa tuunaillaan paljon ja Minnan omaleimainen tyyli on ihastuttanut lukijoita jo pitkään. Olen ammentanut inspiraatiota useasti Minnan blogista ja kauniista kodista. Kurkkaa ja rakastu! ➤ liveeverymoment-minna.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Pieniä Piristyksiä

Nimensä veroisesti tämä blogi saa hymyn huulille. 🙂 Sanna kirjoittelee blogissaan omista mielenkiinnonkohteistaan, kuten sisustaminen, leipominen ja käsityöt. Kauniisti kuvatussa blogissa silmä lepää ja ilo tarttuu. Ja herkkureseptit saavat mahan murisemaan. ➤ pieniapiristyksia.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Love Happy

Coralinen kirjoittama lifestyleblogi tarjoaa monipuolisella sisällöllään paljon mielenkiintoista luettavaa. Aihepiirejä löytyy laidasta laitaan, sisustuksesta ruokaan ja muodista kosmetiikkaan. Coralinen ihana persoona tulee esille kirjoituksista ja olen aivan koukussa tähän blogiin. Tätä et voi ohittaa! ➤ coraline-lovehappy.blogspot.fi

* * *

Blogiesittely osa 4 Omakotivalkoinen

Perhosia metsästämässä… blogi rakkaudelle

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä vuoronsa esittelyssä saa poikkeuksellisen upea ja rakkauden täyteinen Perhosia metsästämässä… blogi rakkaudelle. Kirjoittaja Vilhelmiina keskittyy blogissaan romanttisiin aiheisiin ja romanssinperhosia etsiessään auttaa myös meitä lukijoita löytämään rakkauden kipinän. Tämä blogi on rakkautta ensi hetkestä ja kokemuksen kantaäänellä voin sanoa että Vilhelmiinan vinkkien avulla olemme oman mieheni kanssa löytäneet uutta kipinää parisuhteeseen. 😀 Anna sinäkin hyvän kiertää ja poimi niksit ja vinkit kihelmöivään tunteiluun oman murun kanssa! ➤ blogirakkaudelle.blogspot.fi

* * *

Jos et ole vielä tutustunut blogiesittelysarjan aikaisempiin osiin, niin ne löydät alta:

Blogiesittely osa 1

Blogiesittely osa 2

Blogiesittely osa 3

Lukunautinnollista sunnuntai-iltaa kaikille!


Miia / Oma Koti Valkoinen - -

Comments are closed.