Kulisseissa kuohuu…

Minulta on moni lukija viime aikoina kysynyt, olenko palaamassa takaisin bloggeriin. Kuten muutamat teistä olette huomanneetkin, on osa blogeista lähdössä pois CASAsta. Itse olen hyvillä mielin jatkamassa CASAssa bloggaamista, joten en ole siirtymässä mihinkään eikä osoitteeni ole muuttumassa. 😀 Meillä on hyvä tiimi kasassa, osa vanhoja CASAlaisia ja osa uusia, helmikuussa CASAan muuttavia blogeja. Vaihtelu virkistää ja kaikkea pitää kokeilla edes kerran elämässään. Tähän uskon itse ja siksi odotankin tulevia muutoksia hyvillä mielin. 🙂

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, sanoi mummo kun lykki kelkkaa lumessa. 😀

50fedb37c98c7e8d71000002.jpg

Mukavaa iltaa kaikille! <3

Ps. Huomenna asiaa pellavasta. 😉

53 kommenttia “Kulisseissa kuohuu…

1. Oon nähnytkin seuraamistani blogeista, että aika moni on jättämässä Casablogit taakseen. Kiva, että teitä vielä sinne kuitenkin jää. Mukana seuraillaan, missä sitten meetkin. 🙂

1. Irina: meitä jää kyllä ja uusia on tulossa, joten CASAn osalta mikään ei sinällään muutu. Portaali jatkaa ja itse odotan innolla uusia bloggaajia ja blogeja tänne. 🙂 Ihanaa että pysyt mukana jatkossakin! ♥

2. Olenkin ihmetellyt, että miksi niin moni bloggaaja on lähdössä. Hyvä että sinä kuitenkin jäät, eikä osoitteesi vaihdu, sillä olet suosikkibloggaajani ja käyn lukemassa postauksesi päivittäin.

1. Senja: En voi valitettavasti ottaa kantaa irtisanoutumisiin. Voin vain todeta että itse olen jäämässä ja uusia blogeja on tulossa helmikuussa, joita odotan innolla. :)

Kiitos sinulle ihana! ♥ ♥

3. Olenko ymmärtänyt oikein, että sinä olet jotenkin kytköksissä Casaan? Siis muuten kuin ihan rivibloggaajana?

1. Mimmi: Olen hoitanut jonkin verran yhteydenpitoa bloggaajien suuntaan mm. viestinnässä, mutta mitään sen ihmeellisempää en ole tehnyt enkä tule tekemään. 🙂

4. Onhan tuossa Casassa valitettavasti pakko olla jotain vialla jos seitsemän blogia on jo irtisanoutunut. Tai ainakin sen julkistanut. Se on aika iso prosentti casan bloggaajista.

1. Niina: Sitä en kiistä. Me olemme yhdessä bloggaajien ja taustatiimin kanssa lähteneet rakentamaan tätä portaalia ja olemme olleet kaikki uudella alueella. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja virheitä sattuu. Ne kuitenkin on pyritty aina korjaamaan.

5. Huomasin, että monessa blogissa alkoi tämä ero hässäkkä. Kiva,että sinä oletkin viihtynyt ja jatkat! Onhan se melkoinen saavutus päästä tälläisen sivuston bloggaajaksi tai itse ajattelen ainakin näin!:)

1. Kkiira: Moni on siitä tiedottanut jo, osa eilen ja osa aikaisemmin. Olen saanut valtavasti kyselyä siitä minne olen itse menossa ja tahdoin omalla postauksellani kertoa kaikille samanaikaisesti etten mie ole menossa minnekkään. 🙂 Täällä ollaan jatkossakin siis ja odotan innolla uusien blogien liittymistä CASAan. 🙂

6. Ihanan positiivinen kirjoitus. Uskallan kuvitella mitä kaikkea siellä kulisseissa tapahtuu, kun olen lukenut lähtevien postauksia.

1. Senja: En voi valitettavasti ottaa kantaa asioihin tämän enempää, enkä tahdokaan. 🙂 Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa ja minun päätös on se, että blogini pysyy positiivisena ja kivana paikkana jatkossakin. 🙂

7. Mietin pitkään uskallanko lähestyä sinua, mutta en voi olla hiljaa. Sinusta puhutaan selän takana aika paljon pahaa parhaillaan. Ehkä sen tiesitkin jo. Itse täysin ulkopuolisena olen hämmentynyt ja vihainen kuulemistani asioista. Meillä on yksi yhteinen tuttava ja valitettavasti on sanottava että sinuna en luottaisi enää keneenkään. En tahdo nimiä tässä mainita. Paljon tsemppiä sinulle Miia! Jatka vaan samalla tyylillä kuin ennenkin vaikka muutama bloggaaja sinua haukkuisi. Meitä on kuitenkin täällä monta, jotka kannustamme sinua aina jatkossakin.

1. Nimetön: Ei tule yllätyksenä. Omiinkin korviin on kantautunut vaikka mitä. En kuitenkaan jaksa vatvoa kenenkään sanomisia. Toivon että uskallettaisi tulla sanomaan minulle asiat suoraan, edes viestillä jos ei voida puhua. Mutta puhukoot mitä tahtoo ja missä tahtoo, minä en jaksa lähteä mukaan tuollaisiin provosointiyrityksiin ja pahoittaa mieltäni. :)

Blogini jatkuu kuten ennenkin, onneksi en pienestä enää säikähdä. 🙂 Iso halaus sinulle ja kiitos tsemppaamisesta! ♥

8. On aina harmi lukea näistä lähdöistä. Itse aikoinaan ristin bella-blogeihin kun Lotta oli siellä. Loistava bloggaaja . Sitten Lotta aikatauluihin vedoten kehtas lopettaa ( mä en ala vieläkään ) ja en kyllä sen jälkeen ole siellä käynyt.

Ennen kävin ja samalla luin muiden kirjotuksia

Nyt tänne tulin kirpparikeijun perässä ja sama juttu, useasti menen etusivulle ja luen kaikki uudet kirjoitukset, mutta nämä mitkä ovat lähteneet, en mä ole niitä mihinkään tallentanut tai en mä kauaa heidän nimiä ulkoa muista.

Se on selvä jos sopimukset eivät pidä, silloin jokaisen pitää tehdä mitä pitää tehdä , kynnysmatoksi ei pidä ryhtyä ja siitä lähdetään.

Mutta hyvin bloggaajat ovat epäkohdat pitäneet sisällään, mistään niistä ei ole voinut like. Selkärankaista kansaa.

1. Niitty: Niinhän se on, mutta toisaalta on parempi lähteä jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Itse olen tyytyväinen täällä ja meillä on hyvä porukka bloggaajia jäämässä. Myös uusia on tulossa helmikuussa ja odotan innolla. :)

9. Hei Miia! Ihan asian viereen, mutta mistä teidän valkoinen nahkasohva on ostettu? Muistatko mallin nimen? Meillä ollut jo vuoden hakusessa ja kaikki kyselee, että ei lasten kanssa voi olla valkoista nahkasohvaa ku menee pilalle?! No miksi ei olen ihmetellyt ja nyt aiomme sen ostaa, ei vaan osaa päättää… Pohjanmaan valmistama valkoinen gamma -sohva on yksi vaihtoehdoista, mutta epäilyttää se, ettei ole selkänojassa perinteisiä tyynyjä…:)

1. Riikka: Meidän sohva on ostettu Maskusta vuosia sitten. Merkki on Bellus ja malli on Magnum. Belluksen sohvat ovat moduleita, joista voit valita haluamasi näköisen ja kokoisen kokonaisuuden. Meillä on erikoisleveät käsinojat esim. 🙂

10. Hei Miia!

Onpa tosi kiva kuulla että jäät! Minä olen ainakin tosi innoissani tulevasta muutostani Casablogeihin! On niin hienoa päästä upeiden blogien naapureiksi! :)

Minä uskon että Casablogit antavat lisäpotkua bloggaamiselle, varsinkin kun siellä on niin ihania kanssasisaria! ♥

1. Fanni Pauliina: Vitsit, ihanaa, upeaa ja loistavaa! ♥ ♥ Odotan jo innolla helmikuuta ja teitä uusia bloggaajia. Ja on minulla synttäritkin tietty tulossa, hih. :)

Olet ihana! ♥

Mukavaa päivää! ♥

11. Voi ei! Tämä vaan lissää sitä etten kyllä itte perusta ommaa blogia :/

Inhottavvaa ku tämmösen harrastuksen takia on riitoja, tai harrastus ja harrastus mutta kuitekki…

Mulle on ihan sama misä sie esim oot bloggaajana, oon lukijana jatkossaki ♥

Samoten kaikkien irtisanoutuneitten lukijoina..♥

1. Meän Satu: Tämä on aika kurjaa kyllä. En ymmärrä miksi eripuraa pitää tuoda keveään sisustusblogiin ja itse yritän sitä välttää parhaani mukaan. Itse suosin sitä että asiat selvitään heti ja mielellään kasvotusten ja henkilökohtaisesti. Kaikki eivät kuitenkaan aina ole samaa mieltä, mikä suotakoonkin. Mielipidekysymys varmaankin. :)

ihanaa että pysyt myös minun matkassani mukana! ♥ Olet yksi ihanimmista ihmisistä keneen olen saanut hieman tutustua bloggaamisen myötä. ♥

12. Toivottavasti en pahoita mieltäsi, mutta en voinut olla hiljaa, sillä huomasin, että Vastarintama-blogin pitäjä haukkuu sinua omassa kommenttilootassaan. Osansa saa myös Sisustusunelmia-blogi. Siellä myös puhutaan, että olet Casa-blogin hallituksessa, pitääkö tämä paikkansa? Minulle sillä ei ole väliä, mutta nyt tuntuu, että kulisseissa kiehuu ja pahasti.

1. Jonna: huomasin saman itsekin. :(

En ole hallituksessa enkä osallistu minkäänlaisiin kokouksiin tai palavereihin. En ole mukana yrityksessa ollenkaan. En ole edes nähnyt kaikkia omistajatahoja. Minua ei ole konsultoitu yksinään elokuun lopun jälkeen vaan kaikki palautteet on kerätty kaikilta tasapuolisesti. Olen toiminut ainoastaan yhteyshenkilönä ja "sanansaattajana" casassa, mikä todettiin lopulta huonoksi ratkaisuksi, vaikka alussa se vaikutti hyvältä. Tämä on onneksi vain väliaikaista, kuten alunperinkin on sovittu. 🙂 Asiaosaiset tietävät faktat ja ne on myös selvitettävissä virallista asiapapereista koska tahansa.

13. Harmi, että ihmisiä lähtee. Toivottavasti ovat asian loppuun asti harkinneet. Minä ainakin jään lukijaksi casa blogeihin, muuttajia en aio seurata. Enhän edes muista heidän blogiensa nimiä… No, ehkä yhtä käyn välillä lukemassa. Minulle on tullut tavaksi lukea päivittäin casa blogit, näitä on mielestäni helppo lukea/ löytää uudet päivitykset.

Oikeastaa eniten odotan aina sinun juttujasi. Tsemppiä Miia!

1. Sanna: Casa jatkaa eteenpäin kuten on suunniteltukin. Meitä vanhoja Casalaisia jää portaaliin ja uusia blogeja on tulossa helmikuussa. Sisältöä siis riittää jatkossakin ja mielenkiintoisia sisustusjuttuja tietenkin myös. :)

Kiitos! ♥ ♥ Tulee tarpeeseen! ♥ ♥

14. Sun blogi oli ekoja, jota aloin seuraa ja olin myyty!! ♥ ♥ ♥ Nyt olen saanut sinusta ystävän ja se on ihanaa ♥ ♥ ♥

Missä ikinä meetkin niin tää täti tulee perässä :):) Jokainen tekee oman päätöksensä ja sillä selvä. Ne ketä puhuu pahaa muista, eikä uskalla tulla sanomaan suoraan päin naamaa, ovat aika raukkamaisia! Mä olen sitä mieltä!!! höh.

Ikävää vaa yleisesti ottaen tällainen :((( Mut sähän et lannistu ja pysyt JUURI sellaisena kun olet ♥ ♥ ♥

1. Love: Täällä olen jatkossakin. 🙂 Kiitos sinulle ihana ihminen! ♥ Kuten olen sanonut, olet helmien helmi mitä maa päällään kantaa. ♥ ♥

Olen samaa mieltä kanssasi. Minusta on hienoa että uskalletaan heittäytyä mukaan kokeilemaan uusia juttuja ja jos se ei sitten olekaan mieleistä niin asian voi helpostikin korjata. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, tunteisiin ja päätöksiin. Niihin ei sovi kenenkään puuttua. ♥

Elämä jatkuu ja ihania asioita tapahtuu. 🙂 Lauantaina pääsemme tytön kanssa ihanaan tapahtumaan nautiskelemaan hyvässä seurassa. helmikuussa pääsen ekaa kertaa elämässäni ottamaan ripsien pidennykset. Hui. 😀 Minun pienet kalansilmät saa viimein näyttävyyttä. Totunkohan omaan peilikuvaani sitten? 🙂 Ja synttärit lähestyy ja kesä. ♥ ♥ ♥ Paljon on kivoja juttuja tulossa ja parasta tänään on pellavalakanat, joita olen käynyt hypistelemässä kun olen vienyt puhtaita vaatteita kaappiin. 🙂

2. Oi, ripsien pidennykset! Mulla olis ens viikolla ripsihuolto… Taitaa vaan mun räpsyttimien huoltaja saada migreenin, kun näkee, mikä työmäärä sillä on edessä! Mutta se on sille oikeastaan oikein, mitäs lähti lomailemaan jonnekin maailman ääriin :-)

Mutta laitahan sitten tänne kuva sun räpsyttimistä, kun ne olet saanut!

3. Teija: Joo! 🙂 Ja olen kuullut että niiden laittaminen voi nipistää, sitä jänskään eniten. 🙂 Niistä tulee varmasti tosi ihanat, toivottavasti ne helpottaa arkea ja saisin silmiin lisää ulottuvuutta. 🙂

15. Minusta olisi kaikkia kohtaan reilu että kertoisitte rehellisesti mikä tämä sotkun ja riidan takan on? Tämä kaikki aiheuttaa niin paljon ihmetys ja epäluuloisuutta,kerro nyt totuus niin turhat arvailut loppuu ja voit jatkaa rauhassa kivaa blogiasi

1. Dana: Itse en tiedä, mistä kaikki on saanut alkunsa. En ole osallistunut bloggaajien keskinäisiin keskusteluihin. En muutenkaan tahdo ruotia asiaa julkisesti yhtään enempää. Postaukseni ainoa tarkoitus oli kertoa että jatkan CASAssa kuten tähänkin asti ja osoitteeni ei muutu, asiasta kun sain paljon kysymyksiä.

16. huh huh!! Minusta CASA blogit vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ihanalta paikalta, onneksi lemppariblogi jäi! ♥ tsemppiä ja koita kestää ilkeät kamalat sanat, vaikka se onkin tosi epäreilua 🙁

17. Toden totta näyttää aika monen (lähtevän) blogin kommenttoboxeissa kuohuvan ja suoraan haukutaankin ihmisiä, mikä on oikeasti aika järkyttävää. Ihan niinku blogimaailmassa ois syttyny sota. vaikka ei ole sen kummemmasta kyse, kuin jokaisen omista mieltymyksistä ja tavoista blogata. Välillä pitää oikein ihmetellä, miksi luetaan blogeja, joita sitten vain haukutaan. En käsitä.

Itse en pidä blogia (enää) enkä osaa portaalibloggaamisesta sanoa juuta en jaata, mutta ihmettelen näitä lähtijöitä, joilla niin katkeruus paistaa läpi. Käsittääkseni Casan portaali on kuitenkin ollut heidän työnantajansa ja työsuhteen loputtuakin vaitiolovelvollisuus sitoo? Melkein toivoisi, että voisivat avoimesti kertoa, mikä mieltänsä mättää, mutta ymmärrän toki, että vaitiolovelvollisuus sitoo.

Itse luen aika paljon blogeja portaalilla ja ilman. Vaikka kaikki postauksesi eivät käsittelekään sisustusta (miksi edes pitäisi?), niin silti olen viihtynyt juttujesi parista alusta lähtien ja Casaankin siirryttyäsi. Täältä olen saanut kuitenkin kivoja ideoita, mikä on kai blogien osittainen tarkoituskin, vaikken kaikkia ideoita omikkaa itselleni. Mielestäni tämä on myös yksi hyväntuulisimmista blogeista, mitä tiedän. Luulenpa, että olet yksi positiivisimmista ihmisistä, mitä "tunnen".

Tsemppiä Miia sulle, jatka vain samaan malliin ♥

1. Sandra: Tämä on tosi kurjaa, että blogimaailmassa tapahtuu tälläistä. Moni toivoo että laittaisin pillit pussiin, mutta sitä en tee. Bloggaan itseni ja teidän samoista asioista kiinnostuneiden vuoksi, en rahan, maineen tai minkään tuollaisen vuoksi. Yritän olla positiivinen ja usein onnistun siinä. Tänään on mieliala vähän alhaalla, mutta huomenna on uusi päivä kuten tapaan sanoa. :)

Samalla tyylillä jatketaan kuten ennenkin! Kiitos sinulle Sandra kommentistasi! ♥ Teidän tuki on todellakin tarpeen juuri nyt! ♥ ♥

2. Sandra, ei katkeruus paista läpi vaan pettymys joka ON ihan eri asia ku katkeruus…

Pettymystä voi olla vaikia niellä, vaikken tiä mitä tapahtunu mutta pettymystä on ollu havaittavaissa ilmassa…minusta se sallittakoon…ihminen ei aiheetta pety…ja kuuluuko se meille lukijoille, luetaan vaan jatkossaki sisustuspostauksia ja kommentoijaan niihin, näin me lukijat voijaan päättää milloin se kuohunta loppuu….

Minusta tuntuu että tämä kuohuu nyt vaan lukijoitten kesken ku päätetään kenen puolelle jäähään…pittääkö valita puolta, eikö voi jatkaa niinku ennenki, mie en ainakaan valitte puolia, jatkan kyllä ihan kaikkien blogien lukua, olivat sitte portaalissa tai ei…mulle ku ON tärkiämpiä ne sisustusjutut entä mikkään portaali tms..

Suosittelen muillekki ♥

Vähän saman toistoa täsä koko tekstissä mutta Haittaakse 🙂

3. Meän Satu: En ota kantaa tähän seikkaan, mutta toivoisin tietysti itse että tunnetiloista (onko sitten pettymys vai mikä taustalla) huolimatta pysytään asiallisena.

Puolia en tahdo kenenkään valitsevan, mutta jos joku näin tahtoo tehdä niin se ei ole minulta pois. Kaikilla on oikeus päättää itse mitä tuntevat tai ajattelevat, minusta etenkin. Ja ei, se ei haittaa mittään. 😀

18. Moikka Miia!

Jättelen sulle aina silloin tällöin kommenttia ja tässä taas yks :)

Oot kyllä rohkee likka, kun jatkat blogia tuosta kammottavasti paskanpuhumisesta huolimatta ja jatkat vieläpä ihanalla omalla, välittömällä tyylilläsi! Vastarintaman puukko tuntui munkin selässä asti kommentin lukiessani ja kyllä täytyy ihmetellä sitäkin – että kehtaa!

Mä luen aina ekana sun höpinät ja kiva, että niitä saa lukea jatkossakin täältä. Kova on kato ollut Casassa ja tietty sitä on tullut ihmeteltyä, mutta toisaalta mitäpä se mulle tai muille kuuluu, te bloggaajathan olette pääosassa…sama se lukijalle on, mistä sitä juttua lukee :)

1. Blondi: Osa lähtee ja osa jää, uusia blogeja on tulossa helmikuussa. 🙂 Uskon että tämä on varmasti kaikille hyvä ratkaisu.

Kiitos sinulle ihana ihminen tuestasi! ♥ ♥ Et usko miten paljon tämä merkitsee! ♥

19. Miia, siun blogi on yksi lemppariblogeistani. Täällä on aina niin ihana käydä ♥ ♥ (Nyt ei oikein ole sanoja *tirsk) Lämpimät halit siulle ♥ ♥

20. En ole jaksanut perehtyä tähän episodiin, muuten kuin tämän kommenttiboksin kautta nyt. Haluan vain sanoa, että vaikka jotkut ottavatkin asiakseen haukkua sinua ja ihanaa blogiasi, meitä lukijoita on kuitenkin paljon ja olemme sinun tukenasi 🙂 positiivisuuttasi ei voi kuin ihailla! Pysy tuollaisena kuin olet ♥

1. Meri: Kiitos tsemppaamisesta! ♥ ♥ Mie elän omaa elämää ja pyrin tekemään siitä itselleni mahdollisimman mukavaa ja rauhaisaa, kuten varmasti kaikki muutkin. Blogini jatkaa edelleen samalla tyylillä, kuten tähänkin asti. Välillä postailen ihan hupsujakin juttuja, mutta ne kuuluvat elämään. Joskus saa hupsutellakin. 😀

21. Itse olen oksennustaudissa juuri nyt, ja tämä koko Casablogit juttu saa pääni niin sekaisin, että en jaksa sitä sen enempää edes miettiä…. muutoin tulee (taas) oksu.

Mä olen saanut susta sellasen kuvan, että sä olet hirmu mukava ja ihanan positiivinen. Sisustukset meillä on hirmuerilaisia ja silti sinä ihmisenä olet saanut mut koukuttumaan blogiisi.

Nyt ihan nimeä tai blogia mainitsematta, mutta mielestäni (ainakin) yksi lähtijöistä on nyt tehnyt ihan hulabaloon koko asiasta. Jos lähdetään, niin sitten lähdetään ihan reippaasti, eikä jäädä asiaa sen enempää ruotimaan ja provosoimaan väkijoukkoa. Kohu laantuu, kun sen antaa laantua, eikä siitä tarvitse jatkuvasti lukijoita muistuttaa tai "varoittaa". Jokainen tekee oman päätöksensä, ja mielestäni sitä pitää kunnioittaa. Varoittaisi sitten vaikka henkilökohtaisesti sähköpostilla, jos niikseen tulee.

Itseasiassa, ihan näin "meidän kesken", näin tuo ko. bloggarin livenä ja itselleni jäi sellainen "huono maku suuhun". Mulla on sellanen taipumus, että mä näen jo ihmisen olemuksesta, minkälainen persoona on kyseessä, enkä KERTAAKAAN ole ollut väärässä. Voi toki olla, että olen tällä kertaa väärässä, muttamutta….

Jos jätän tämän asian ruotimisen tähän ja keskityn parantelemaan itseäni…. siis jos edes oksutautia voi jollakin tapaa parantaa. Yöks.

1. Heidi: Voi yök. Täältä supertsempit sinulle, ei ole kivaa olla oksutaudissa. ♥ ♥ ♥

Jokainen käsittelee asioita omalla tavallaan ja itseäni suruttaa että tämä juttu on paisunut näin suureksi. Itse en tahdo yhtään enempää kriisejä elämääni, sillä niitä on jo riittävästi ollut. Ihminen on erehtyväinen ja itse olen monta virhettä elämäni aikana ehtinyt tekemään. Niistä kuitenkin opitaan ja otetaan opiksi. :)

Onko sinulla jaffaa? se yleensä auttaa hieman, kun muistaa siemailla sellaisia pienen pieniä kulauksia, ettei vatsalaukku täyty liikaa. Nostaa verensokeria ja siksi vointi vähäsen kohenee. Iso halaus sinulle Heidi! Toivottavasti voit huomenna jo paremmin! ♥

22. Tirlittanin uusin blogipostaus käsittelee tätä samaa asiaa ja siellä Vastarintaman bloggaaja syyttää epäsuorasti sinua valehtelusta. Tunnetko siis kaikki päättäjät, mutta olet valehdellut täällä blogissa?

1. Minna: En tahdo mennä katsomaan mitä keskustelu sisältää. Jos viittaa siihen, kun tuossa ylempänä olen vastannut Jonnalle seuraavasti:

En ole hallituksessa enkä osallistu minkäänlaisiin kokouksiin tai palavereihin. En ole mukana yrityksessa ollenkaan. En ole edes nähnyt kaikkia omistajatahoja. Minua ei ole konsultoitu yksinään elokuun lopun jälkeen vaan kaikki palautteet on kerätty kaikilta tasapuolisesti. Olen toiminut ainoastaan yhteyshenkilönä ja "sanansaattajana" casassa, mikä todettiin lopulta huonoksi ratkaisuksi, vaikka alussa se vaikutti hyvältä. Tämä on onneksi vain väliaikaista, kuten alunperinkin on sovittu. 🙂 Asiaosaiset tietävät faktat ja ne on myös selvitettävissä virallista asiapapereista koska tahansa.

Niin se on täysin totta. Mieheni on vähemmistönä CASAssa mukana ja hänen lisäkseen olen nähnyt vain yhden henkilön Casan hallinnosta. En ole koskaan tavannut henkilökohtaisesti tekniikasta vastaavia henkilöitä tai puhunut heidän kanssaan puhelimessa, joilla myös hallituksessa päätösvalta. Kaikki viestintä on ollut sähköistä kirjoittelua heidän ja minun väliltä, kasvotonta siis. En jaksa puolustella itseäni tämän enempää, sillä se on täysin turhaa. Tuulimyllyt kun lähtevät liikkeelle, ei niitä enää saa pysähtymään millään. Kiitos kun tulit kysymään minulta asiaa suoraan! ♥

23. Haters gonna hate, potatoes gonna potate… sen kummemmitta puheitta voimia ja aurinkoisia kevätpäiviä sinulle 🙂 T. lukija joka käy tsekkaamassa blogisi joka päivä, mutta ei liene aiemmin kommentoinut.

1. J: Justiin näin. 🙂 Sinulle myös ihanaa ja aurinkoista kevään odotusta ja kiitos kommentistasi! ♥ ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *