Mango spring 2013 ja omat ajatukset

Käväisin kurkkimassa kevään pukeutumistrendejä ja olin aistivinani hieman ysäri-fiiliksiä –  paksuja kengänpohjia, isoja paitoja ja bleisereitä, löysiä herrainhousuja ja ei-niin-kivan-sinisiä farkkuja. Myös värejä löytyy laidasta laitaan, ja kuoseja myös. 😀 Onneksi mustavalkoisuus on kuitenkin aina in, samoin muut perusvärit kuten beige, punainen ja tummansininen. Löytyy minunlaisellekin peruspukeutujalle jotain päällepantavaa. 🙂

Muutamia kivoja juttuja kuitenkin löysin Mangon kevätmallistosta, joista ajattelin itse poimia muutaman idean itselleni.

510e548ec98c7e6e6c000035.jpg

510e5487c98c7e835c000060.jpg

Musta-valkoisen yhdistelmä toimii aina ja itse tykkään yllä olevan kuvan housuista kovasti. Materiaali näyttää ihanan keveältä ja kauniisti laskeutuvalta ja voisin kuvitella itselleni tuollaiset housut juhlavampaan menoon. 

510e5489c98c7e5f14000056.jpg

En ole raitojen ystävä vaatetuksessa, mutta tuo raidallinen jakku näyttää miusta kivalta. Eniten huomioni kiinnittyi kuitenkin ihaniin shortseihin, jotka sopivat hyvin myös siistimmän asukokonaisuuden jatkoksi. <3

510e548cc98c7e6e6c000030.jpg

Kuvan laukku ja paitis ovat aivan ihania. <3 <3 <3 Valkoisia peruspaitiksia tykkään käyttää ja kaappini voisi kaivata yhden tuollaisen puseron hankintaa. Laukussa on pieni Chanel-tyylinen vivahde ja koska en ole valmis satsaamaan tonneja laukkuun, voisi tuo Mangon edullisempi veska olla itselleni sopiva hankinta. 😀

510e5481c98c7eb25a000057.jpg

Malli Miranda Kerr on aina niin kaunis, jopa näissä kuvan ”pellemäisissä” pöksyissä, joita en ikimaailmassa omaan jalkaani laittaisi. 😀 Mutta tuo bleiseri on aivan ihana, kultaisista napeista extraplussaa. <3 <3

510e547fc98c7e6e5e00006b.jpg

Valkoinen laukku on minusta suloinen. Materiaalia en tiedä, mutta jos se on nahkaa niin voisin tuollaistakin harkita kesäksi. <3 <3 <3

510e5479c98c7e6014000044.jpg

Ylläolevassa kuvassa ainastaan valkoinen väritys on se juttu, josta inspiroiduin. <3 Löysät housut ja napapaidat saavat omalta osaltani jäädä ikiajoiksi sinne 90-luvun teiniaikaan. 😀 Upea sixpack on kyllä Mirandalla, kyllä sitä kelpaa esitelläkin. 😀

510e5484c98c7e6e6c000021.jpg

Repaleiset farkut on minusta aika päheet. 😀 Tämäkin aika elettiin 2000-luvun puolivälissä ja ihan yhtä rohkeaan tyyliin en enää tässä kolmenkympin kieppeillä kehtaisi ryhtyä, mutta nuden sävyisten ballerinojen ja valkoisen paitiksen kanssa nuo pöksyt olisi aivan ihanat. <3 <3 <3

510e5478c98c7e6214000065.jpg  510e547ac98c7e6e5e000061.jpg

Tuo vasemmanpuoleinen asukokonaisuus on minusta lähes täydellinen – nilkkamittaiset housut, ballerinat, valkoista ja kultaa… <3 <3 <3 Oikean kuvan housut ja korkkarit ovat puolestaan Se Juttu! <3 <3  Paita on kaunis ja tuollainen väripilkku on toimiva kun muu on mustaa, mutta itse en osaa kuvitella laittavani kyseistä paitaa päälleni. 

510e547cc98c7e621400006a.jpg

Viimeisen kuvan asu on minusta ihana, rentoa ja mukavaa perusvaatetta yhdistettyinä naisellisiin korkkareihin. TYKKÄÄN! <3 <3 Raitapaidan saattaisin vaihtaa yksiväriseen. 🙂

Monet muotivillitykset on eletty ja koettu, omalla kohdallani lopullisesti taakse jäänyttä aikaa ovat kasari /ysäri-väriset farkut, 501-levis malli housuissa (Yök, ne Melrose Place-peppuväli farkut :D), paksut pohjat kengissä sekä liian isot paidat ja jakut. Koska vartaloni yläosa on kaksi kokoa pienempi kuin alaosa, en voi käyttää liian suuria paitoja sillä näytän muuten muumilta. 😀 Saman efektin tekee myös liian väljät housut, jotka pahimmillaan pulskistavat reisi-lantio aluetta parilla koolla entuudestaan. Nämä on näitä lyhyen ja epäsymmetrisen ihmisen ongelmia, joita täytyy aina miettiä välillä. Moni trendi jää sen vuoksi väliin. Onneksi oma tyylini on tänäpäivänä perusvarma ja melko huoleton, joten jos kaupoista ei löydy itselleni sopivaa niin kuljen siinä tapauksessa vaikka trikoissa läpi vuoden. 😀 Hihii. 😀

Illalla postailen teille makkarin hyllyistä, jotka kohta kiinnitän paikoilleen. 🙂 Lack is in the house! 😀

Kivaa sunnuntaita kaikille! <3

(Kuvat: Mangoshop.com)

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

Comments are closed.