Polyrottinkiset parvekekalusteet

Tarkoitus oli tänä keväänä uudistaa parvekkeen sisustus kokonaan ja hankkia sinne ainakin löhöämiseen soveltuva kulmasohva. Mutta koska lompakon nyörit ei taivu säästöurakan vuoksi uusiin hankintoihin, ei tänä keväänä (ja ehkä kesänäkään) tulla näkemään uutta partsia sisustettuna, höh. Haaveilla onneksi saa ja meninkin tekemään sen virheen että kävin katsomassa Hobbarin valikoiman ulkokalusteiden osalta, bad mistake. 😀

Jos rahavarat antaisi myöten niin klikkaisin tämän polyrottinkisen palasohvan heti kotimatkalle. <3 <3

5137821ac98c7e180b000081.jpg

Sohvassa on yhteensä viisi palaa, kaksi kulmaosaa, kaksi perusosaa ja rahi. Väri olisi ihana valkoinen ja pehmusteet tummanharmaat, jotka sopisi täydellisesti meidän parvekkeen seinään ja tummanharmaaksi käsiteltyyn lautalattiaan. <3 <3 <3 Plussaa ehdottomasti vielä siitäkin, että palasista voi rakentaa mieleisensä kokonaisuuden, sekä erillisinä tuoleina, divaanina tai kulmasohvana.

51378219c98c7e6621000055.jpg

Ja haaveilu senkun jatkuu, sillä jos meidän parveke olisi neliön isompi tahtoisin tuon sohvan kaveriksi ostaa tälläisen kuusi paikkaisen istuinryhmän. <3

51378224c98c7e7d5b000205.jpg

Sama väriteema jatkuu, kalusteissa on valkoinen polyrottinki runko ja pöydässä harmaa lasikansi. Mikäs tuossa olisi istuskella kesähelteellä nauttimassa milloin aamupalaa ja milloin iltateetä. Myös grilliruokailu onnistuisi varsin mukavasti, kun pöytä on riittävän suuri kattauksille ja tasapintaisena ei lasit ja lautaset keikkuisi pöydän pinnalla (kuten meidän vanhassa pöydässä tuppasi tekemään aikoinaan :D). 

5137821dc98c7e180b000086.jpg

51378220c98c7e1819000068.jpg

Tuolit saisi myös pinottua päällekkäin tarvittaessa. Varsin kätevää. 🙂 Meidän tummalle lautalattialle vielä valkoinen matto näiden kalusteiden alle, niin kokonaisuus olisi täydellinen. <3 <3 <3 Muutama kasvi isoihin ruukkuihin ja pari vihreää koristetyynyä tuohon sohvalle, voivoivoi… Pienen hetken ajattelin että jos sitä keittiöremonttia siirtäisi vielä puolivuotta, mutta järki onneksi astui kuvioon ja huusi päänsisällä että EIIIIIIIIIIII. 😀 Mutta kun, mutta kun… Tekisi niin mieli kyllä hankkia kerrankin kunnon kalusteet ja tehdä parvekkeesta ihan oikeasti toimiva lisätila lämpimään vuodenaikaan. <3 <3 Tämän haaveen joudun siirtämään vuoden päähän, snif. 🙂

Päätin muuten sittenkin siirtää ylläriostoksien esittelypostauksen huomiselle. 🙂 Pidän teitä jännityksessä vielä hetken aikaa, ihan tahallani. 😀 No ei, syynä on  oikeastaan se että meillä on tämä iltavalaistus vähän huono kuvaamiseen ja värisävyt ei toistu niin aitoina kuin kuuluisi. Ja koska ylläriostokset on siis JONKIN VÄRISIÄ eikä valkoisia (tai greigejä :D), niin suosiolla kuvaan huomenna paremmalla valolla ja saan toivon mukaan aikaan yhtä kauniita kuvia kuin aikaisemman lastenvaatepostauksen kuvat. 🙂

Viettäkää ihana ilta ja kiitokset kaikille olkkarin sisustusongelmaa kommentoineille!! Teistä on ihan mieletön apu ja todella hyviä näkökulmia on tuotu esille, kiitokset!!! <3 <3 <3 Tämän projektin parissa jatkan huomenna myöskin, sohvan tosin otin jo irti seinästä ja nyt olen kahden vaiheilla onko se toimiva ratkaisu vai ei. Saatte auttaa minua arvioimaan kumpi on parempi, sohva irti seinästä vai seinässä kiinni…. 🙂

(Kuvat: Hobbyhall)

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *