Tennarit valmiina, kohta on kevät

Vaikka uutisointi on sään osalta lohduton – pakkasta ja kylmyyttä – olen ihan kevätfiiliksissä jo. 🙂 Tennarit on valmiina käyttöönottoon ja olen aivan satavarma että viimeistään kahden viikon kuluttua on sen verran asfalttia näkyvissä että tennareilla voi alkaa tepsuttelemaan ulkosalla. 🙂

Tein pienen huollon omille tennareilleni, pyyhin pölyt ja muutamat tahrat pois. Viime keväänä tennarikokoelmani oli suuri ja Converse-maniani riistäytyi käsistä. Onneksi tulin järkiini ja myin ylihysteriassa hamstraamani ylimääräiset kengät eteenpäin. Nyt on kolmet tennarit jäljellä, ne suurimmat suosikkini. <3

5147062ac98c7e1760000052.jpg

Konjakinruskeat Marc O´Polon tennarit ovat muutaman vuoden takainen ostos, jotka ovat kuitenkin jääneet hyvin vähäiselle käytölle. Olen säästellyt näitä kauniita tennareita ”parempien päivien” varalle, eikä siinä ole mitään järkeä. 😀 Nyt korkkaankin ne ensimmäisenä käyttöön, heti kun ilma suosii.

51470609c98c7e1660000033.jpg

51470609c98c7ebe69000008.jpg

5147060dc98c7e906200002c.jpg

Viime kesänä käytin eniten näitä ohutpohjaisia valkoisia tähti-Converseja. Ne ovat tosi mukavat ja kevyet jalassa, eivät kauneimmat mutta silti parhaimmat tennarini. Luottokengät, jos näin voisi kuvata. 🙂

51470618c98c7e1760000048.jpg

51470614c98c7e1760000043.jpg

51470611c98c7e176000003e.jpg

Kolmannet ja viimeiset tennarini ovat niin ikään Conversen. Kokonaan valkoiset, aitoa nahkaa olevat perusmalliset ja varrettomat menomonot. Nämä ovat itselleni hieman suuret ja lonksuvat kävellessä koska kenkä painaa jonkin verran. Siksi ovat jääneet vähäisemmälle käytölle, mutta ajattelin ostaa kengän kokonumeron pienentäjä-pohjalliset (vai mikä sanahirviö niiden nimi nyt onkaan :D). Sillä pääsen lonksuvasta sivuvaikutuksesta eroon. 🙂

5147061fc98c7e166000003d.jpg

51470626c98c7e1e60000043.jpg

51470622c98c7ebe6900001c.jpg

5147061bc98c7e1360000048.jpg

Kevääksi ja kesäksi on siis yhteensä kuudet kengät, kolmet tennarit ja kolmet ballerinat. Näiden lisäksi on parit korkkarit ja kumpparit, joita voi myös käyttää. Kengät ei lopu kesken vahingossakaan, vaikka olen 2-vuoden sisällä myynyt ja lahjoittanut eteenpäin yli 30 paria kenkiä. 😀 Missä ihmeessä olen edes saanut säilytettyä tuollaista määrää kenkiä mitä olen omistanut, huh mitä tuhlausta. 🙂

5147062ec98c7e1260000040.jpg

Onko teillä kaivettu tennarit ja ballerinat jo esille odottamaan? 

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *