Silkkiä ja tunnelmaa…

Blogikirppis on saatu melkein kokonaan pakettiin, vain muutama juttu on vielä myymättä. 🙂 Muutamia tavaroita unohdin näpytellä myyntiin, kun ehdin koneelle niin viime tipassa, että hyvä että sain blobbis-postauksen julkaistua ajallaan klo 18.00. 🙂 En kuitenkaan taida vähään aikaa blobbiksia pitää, kesäkuussa rempan jälkeen vasta seuraavaksi. 🙂

Olohuone on nyt melko valmis, tällä kaluste- ja tavara-asettelulla mennään remppaan asti ja sinetöity piste iin päälle. 🙂

5151ebf4c98c7e655a0000ef.jpg

Matalat tasot siirtyi olohuoneen ikkunan eteen peittämään rumaa patteria. Lenen pöytävalaisimet on minusta ihana tuossa verhojen edessä. Käppyräoksa on hieman hassu, mutta turvallisuussyistä en uskalla enää pitää sitä lattialla (ettei tyttö kaada riuhuessaan, kuten kävi RM:n lyhdylle).

5151ebf8c98c7ec07d000036.jpg

Sohva palasi seinähyllyjen alle teidän lukijoiden suosittelemalla tavalla, eli sohvan ja seinän väliin jää ilmaa. Sohva on keskitetty seinähyllyn kanssa ja se iso Casan kori on palannut sohvan päätyyn takaisin. Tyynyjä on melko runsaasti ja tykkään kovasti. <3 <3 Niistä voi halutessaan rakentaa pesän lattialle ja köllötellä siinä katsomassa televisiota. 🙂

5151ebeac98c7e655a0000e5.jpg

5151ebeec98c7e5b0300000c.jpg

5151ebe6c98c7ec07d000027.jpg

5151ebf1c98c7e3a7e00002e.jpg

5151ebe6c98c7e5b03000002.jpg

Kesä kun koittaa, lähtee matot varastoon säilöön. Muuten uskoisin, että ihan kovin suuria muutoksia ei ole tulossa edes rempan jälkeen. 🙂 Valkoisen rahin ja ison tuplakuplan kanssa onkin sitten vähän niin ja näin… en ole valmis vielä niitä myymään pois, mutta se voi olla edessä pakon sanelemana jos tila käy liian ahtaaksi. Sen päätöksen olen tehnyt nyt kuitenkin, että isoilla pinnoilla on huomattavasti tärkeämpi merkitys, eli kiinteät keittiönkaapistot, lattia, seinät ja Ikean Mongstad-peilit ovat ne jotka sanelevat mitä muuta kotona on ja missä kohtaa. Kaikesta muusta voin joustaa. 🙂 Mies on onneksi samoilla linjoilla, joten voimme yhteisymmärryksessä miettiä kotia kokonaisuuden kannalta, turhat tunteilut hus ja pois. 🙂

Kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille teille, jotka olette antaneet rakkaille ja kauniille esineilleni uuden kivan kodin! <3 <3 <3

Huomenna taas uusi päivä ja uudet kujeet… minulla onkin jo ässä hihassa valmiina teitä varten. 🙂

Ihanaa iltaa kaikille! <3

29 kommenttia “Silkkiä ja tunnelmaa…

1. Miltä tuo olohuone näyttäisi jos lepotuoli olisi sohvan vieressä, selkä eteiseen (?) päin. Tuossa korin tilalla? Sohvan ja tuolin väliin tuo kirkas pikkupöytä. Mitä pyytäisi isosta TuplaKuplasta jos sen joskus myisit….. Voisin olla kiinnostunut 🙂

1. Maria.R: Etuviistosta kuvattuna se näyttäisi tosi kivalta, mutta eteisestä sisääntultaessa näkyisi divaanista vain se suora selkämys ja se ei ole kovin kaunis. Sama näky on myös keittiöstä tiskipöydän kohdalta. 🙂 Divaani liikkuu päivän mittaan pitkin olohuonetta kun tyttö sillä leikkii (se on kuulemma laiva :D), voisin sitä pyöritellä ja kuvailla ja voisitte sitten valita lukijoiden kesken miten se olisi paras. Olen kehittänyt siitä divaanin selkäosasta itselleni nimittäin jonkun ongelman, vaikka ei se oikeasti ole mitenkään hirveä. :D

Iso tuplis lähtee 800 eurolla, kunto on moitteeton ja uutta vastaava. Sen halvemmalla en raaski edes ajatella sitä myyväni. ♥ ♥ ♥ 🙂

1. Jenna: Tuo on ihan kiva ja oma lempparini on verhot ja tuo verhojen edesä oleva taso valaisimineen. ♥ ♥ ♥ ♥ 🙂

2. Divaani eikä lepotuoli… Mitä lie ajattelin kun kirjoitin 😀 Ymmärrän tuon ongelman, minulla on sohvatyynyjen kanssa sama ongelma, mä olen ainut joka ne osaa laittaa oikein. Samoin kuin sängylle 😀 Mies laittaa ne väärin. Teidän olkkari on kyllä todella kodikas! Ihana.

3. MariaR: Hihiii, eikös se ole aika sama asia, lepoiluun tarkoitettu jakkara enivei. 😀 :D

Meillä mies tykkää makoilla tyynyillä tuossa lattialla, mutta ei koskaan nosta niitä takaisin sohvalle. Just eilen sanoinkin miehelle että täytyy asentaa makkarin kattoon televisio niin on elämä helpompaa. 😀 😀

2. Rauhallinen tunnelma! Minä en sitten ehtinytkään mukaan kirpparille, ehkä sitten seuraavan kerran, koira karkasi ja posakkaa riitti täälläkin, mukavaa iltaa!

1. Onneksi löytyi, on nimittäin hoitokoira ja pelkäsin että lähtee kotiaan etsimään, nyt täällä haukut nukkuu tyytyväisenä 🙂

3. Tää on kyllä mun lemppariratkaisu ehdottomasti! 🙂 Miten raaskit luopua niistä ihanista esineistä? 😀 Meneekl miehelläsi koskaan hermot ku teillä vaihtuu järjestys joka päivä? 😀

1. Karoliina: En kyllä tiedä miten raaskin. 🙂 Kyllä on tehnyt tiukkaa miettiä minne mikäkin tavara mahtuu, kun en halua kuitenkaan mistään luopua mutten kaikkia tasopintoja täyttääkään. Aika summanmutikassa niitä näppäilin lopulta myyntiin ja aikakin meinasi loppua kesken. Tuplakuplan suhteen jänistin viime hetkellä. :D

Miestä ei haittaa yhtään, lähinnä vaan huvittaa kun koti on joka viikko uuden näköinen. 😀 Mieskin tykkää osallistua nykyään minun pähkäilyyn ja analyyttiseen sommitteluun ja tosi suoraan kyllä kertookin sitten mielipiteensä. 😀

4. Minäkin pidän tästä. Kaunista! Ja ihmettelen samaa kuin muutkin, että miten maltat luopua. Pitäisi itse ottaa oppia, kun hamsteri olen luonteeltani.

1. Vekarus: Luopuminen on välillä vaikeaa, mutta onneksi olen oppinut jo pienenä että kierätys on vaan hyvästä. Se helpottaa hieman, kun tietää että tavarat saavat uuden kivan kodin. 🙂

5. Heips. Jos olet pyöreätä rahia myymässä niin olisin kiinnostunut sen ostamaan! Ne on Anttilasta loppuunmyyty, eikä lisää tähän hätään ole tulossa :/ ja se on vaan niin ihana ♥ – jenni

1. Jenni: Ihan vielä en ole päätäksiä sen suhteen tehnyt, luulen että odotan sinne kesäkuun loppuun saakka, kun pääsen oikeasti sovittelemaan sitä paikasta toiseen. 🙂 Vähän kyllä pahaa aavistan jo, että tila loppuu kesken, mutta toivoa vielä on. Tuo rahi on aivan ihana, enkä mielelläni siitä luopuisi. 🙂

6. Tykkään tykkään ja tykkään♥ Beståt sopii parhaiten tohon seinälle kun siinä on se ihana sisustustarra 🙂 Sohva näyttää tosi kivalta tossa sekä vanhassa paikassa, keittiön ja olkkarin välissä 🙂 Tykkäsin myös tosta senkistä hyllyn alla, mutta se näyttää myös ihanalta tuossa ikkunan alla!

Lamput ja käppyräoksat sopii hyvin tohon! ♥

1. Jennifer: Lamput ja verhot on minusta superkauniit yhdessä. ♥ ♥ ♥ ♥ Se onkin nyt minun lempparikohta olohuoneessa. 🙂

7. Nyt näyttää kyllä tosi kivalle, ei oo liian ahtaan näköinen niinkun yksi versio järjestyksestä oli. Minä "kuollaan" joka kerta tuon valkean lepotuolin perään kun sen täällä nään eli todella usein! 🙂 Toinen asia minkä perään "kuolasin" kodissasi olivat krominen lyhtysetti, minkä jo myitkin eteenpäin(missasin myynnin ja eipä tuo noutokaan olisi onnistunut). Kromisia lyhtyjä olen kyllä nähnyt vaikka missä liikkeessä, mutta en noin täydellisiä! Joten nyt on pakko heittäytyä uteliaaksi ja kysellä, että muistatko mistä olit ostanut ne? En saa rauhaa ennen kuin olen löytänyt yhtä täydelliset lyhdyt itselleni! 🙂

1. Tarja: Lepotuoli on ihana. ♥ ♥ ♥ ♥ Se on yksi parhaista heräteostoksistani kautta aikojen. :)

Ostin ne kolme lyhtyä aikoinaan erikseen, eli suurin ja keskikoinen oli Prismasta ja pienin Tiimarista. Myös Jysk myi viime syksynä samannäköisiä lyhtyä.

8. On se vaan niin nätti ♥ Mua niin harmitti, että myöhästyin tamtamin kanssa, pakko varmaan vaan mennä ja tilata semmonen uusi itelle 😀

9. Tää on hyvä! Ehkä ainut mikä pisti silmään on tuo taso, joka ei ole keskempänä, mutta en tiedä kyllä toisaalta missä kohtaa teillä on ne patterit ja miten tulisi sitten tuon oven eteen tms. mutta ehdottomasti siis mielestäni onnistunein olkkarikokonaisuus. Ihailtavaa miten jotkut osaa luopua kaikesta turhasta, koitan opetella itsekin.. todella jännä seurata millainen remontti teille tulee.. can't wait! 🙂

1. vieras: Tuolla verhojen takana oikealla puolella on parvekkeen ovi ja jos verhot ovat auki niin se näyttää hieman hassulta jos kaapit ovat osittain oven edessä. :)

Meidän koti uudistuu jonkin verran rempan seurauksena, hyvin moderniin suuntaan, luulisin. 😀

10. Kommentoin uudelleen, vaikken uskokkaan, että julkaiset tätä, eikä se olekaan tässä tärkeintä. Nyt olet palannut tylsään joka koti tyyliin!:) Ikean lack-hylly seinällä ja sohva alla. Perus lipasto ja pari tavallista lamppua.. Olohuone ei herätä mitään vau-efektiä, niin kuin aikaisemmin. Sen hohdokkuuden ilmeisesti vei tuplakupla, joka on upea yksityiskohta missävain. Taidat olla kallistumassa todellakin maalaisromanttiseen tyyliin.. Itse olen aikaisemmin ihastellut kotiasi juurikin pelkistetys modernina. Mutta nämä ovat vain minun huomioitani ja silllä ei ole hirveästi väliä mitä minä ajattelen.;)

1. Ansku: Kaikki asialliset kommentit julkaisen aina, en muista saaneeni sinulta kommenttia aikaisemmin tähän aiheeseen liittyen. Onkohan jäänyt jonnekin bittiavaruuteen…. :)

Itse tykkään meidän kodista ja tämä onkin vain välivaihe. 😀 Maalaisromanttiseen tyyliin en ole suuntaamassa vaan täysin vastakkaiseen, katse tulevaisuudessa siis. 🙂 Minusta meiltä on karsiutunut romanttisuutta aimo annos pois pien esineiden osalta ja kalusteethan ovat kaikkea muuta kuin romanttisia. Mutta jokainen katsoo asioita niin eritavalla ja makuja on monia myös. Meillä päämääränä on hyvin futuristinen koti, mutta kesäkuuhun asti mennään tällä tyylillä eteenpäin. 😀

11. Kivan näköistä:) Oletko koskaan ajatellut jotain kevyttä sohvapöytää? Ja siihen esimerkiksi joku kaunis kynttiläasetelma? Pöytä voisi kivasti koota ryhmän kokonaisuudeksi. Toisaalta vähän vaikeaa kuvien välityksellä hahmottaa tilaa. Vois käytännössä olla liian ahdasta ja sumppua.

1. Vanilja: Sohvapöytä-haave on jo valmiina, Kartellin läpinäkyvä Invisible sivupöytä. ♥ ♥ ♥ Sillä pöydällä saisi ratkaistua sekä tilaongelman että saisi kivan laskutason. Se kun ei pienennä ollenkaan tilaa missä on, kun siitä näkyy läpi. 🙂

12. Tää on kyllä mun lemppari järjestys, vaikkakin Tuplista on vähän ikävä 🙂 Kaikki on sopusoinnussa keskenään eikä olkkari näytä ahtaalta. Ja noi tyynyt sohvalla on todella kutsuvan näköiset!

Ja sitten vakavaan sisustuskysymykseen: miten noi sun oksat näyttää noin siroilta? Mä sain vihdoin ostettua Oulun Kodin1:stä pähkinäpuun oksia sekä niille tuommoisen korkean lasisen maljan. Mutta mun kolme oksaa sojottaa kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin 🙁 Ei ollut oikein valinnanvaraa oksissa, kun nappasin itselleni viimeiset…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *