Tuntoa ja Taikaa – Erilainen mutta kaunis seinäpinta

Viime yön uurastus tuotti tulosta ja sain seinäpinnat valmiiksi vain kahdella maalauskerralla. Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen. Makuuhuoneesta tuli kauniin ylellinen.

Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen - Omakotivalkoinen

Ensimmäinen kerros oli Tikkurilan Tunto Hienoa, jonka sävytin samalla laastin sävyllä (X487) kuin seinät olivat jo valmiiksi. Telasin Tunto-struktuurimaalin seinään 1×1 metrin alueissa ja ulkomaalaukseen tarkoitetulla napakalla pensselillä sudin kosteaa maalia ristiin rastiin. Tahdoin selkeää pintakuviointia, joten otin maalia myös pensseliin ennen vetoja. Seinästä tuli hieman betonisen näköinen ja eilen muutaman kuvan teille tuosta postasinkin. 🙂

Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen.

Tunto Hienon päälle halusin helmiäshohtoa ja summan mutikassa valitsin kaupan hyllystä hopeisen Taika -lasyyrimaalin. Tämän sudin seinään samalla ulkomaali-penssellillä edellisen maalikerroksen mukaisia raitoja ja muodostumia noudattaen. Aluksi näytti siltä että seinä on tuhoon tuomittu, mutta jatkoin sinnikkäästi hopeisen lasyyrin kanssa pensselöintiä ja lopputulos on isossa pinnassa minusta tosi kiva. Erilainen ja persoonallinen.

Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen.
Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen.

Kuviointi on melko maltillinen kun valo ei paista. Ainoastaan ilta-aurinko ja valaisimet tuovat esille tuon metallinhohteen. Odotan suurella mielenkiinnolla iltaa ja ensimmäistä ilta-aurinkoa tuossa huoneessa, uskon että seinät syttyvät eloon oikein kunnolla. 🙂

Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen.
Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen.
Tunto struktuurimaalin päälle sudittu lasyyri teki seiniin ihanan hohteen.

Näin ensikertaisen kädenjäljeksi nuo seinät onnistuivat aika hyvin. En oikein edes tiennyt millaisen lopputuloksen haluan, enkä kyllä ollut tutustunut maaleihinkaan saati maalaustekniikoihin valmiiksi. Käytin seiniä tyhjänä alustana ja toteutin omaa intuitiotani hyvin vapaasti. 😀

Tunto Hienolla maalaaminen oli kivaa ja nopeaa puuhaa, nopeampaa kuin tavallisen täyshimmeän Harmony-maalin kanssa läträäminen, koska tasaiseen lopputulokseen ei tarvinyt edes pyrkiä. Nyt jos saisin tehdä jotain toisin, niin valitsisin vielä rohkeammin ja ottaisin Tunto Karhean tai peräti Tunto Kiven ja tekisin todella räväkkää kuviointia niillä.

Huomenna lisää huoneesta kun saan sen valmiiksi kokonaan!

Aurinkoista päivää kaikille!


Comments are closed.