Lisää sisustusseiniä kotiin

Tunto Hienon jämämaali on nyt käytetty. Kyseistä maalia oli sen verran vähän jäljellä ettei kovin suurta seinäpintaa olisi sillä saanut tuunattua. Siksi päädyin läiskimään maalin loput wc-oven yhteydessä olevan pienen nurkkauksen takaseinään. 🙂

Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Makuuhuoneen seinistä poiketen maalasin tähän nurkkaseinään telalla todella paksun kerroksen, jonka kuvioin isommilla ja leveämmillä vedoilla. Kyseinen nurkka on hyvin hämärä ja edes päiväsaikaan ei meinaa huomata että seinään olisi mitään tehtykään. Tuo se kuitenkin hieman valoisuutta, ehkä. 🙂

Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Jätin tarkoituksella seinään ihan selkeitä kerrostumia ja sattumia. Päätin sutaista Tunto Hienon päälle runsaalla vedellä laimennetun kerroksen Taika-lasyyria, kun sitä oli muutama tippanen purkissa jäljellä. Tämä laimennettu seos onkin ehkä kivempi, kuin makuuhuoneen laimentamattomalla maalattu versio. Hopean hohto on todella himmeä ja ohut.

Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi
Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Tuohon päätyseinään suunnittelen parhaillaan jonkin näköistä tunnelmavalaistusta. Olisi kiva saada tuolle nurkalle jokin funktio, vaikka sitten pelkästään tunnelmanluojana. Eipä siihen kovin kummoisia juttuja saisikaan, sillä tila on hyvin pieni ja toimii kulkureittinä kylpyhuoneeseen. 

Tänään sain myös toisen hauskan ja vähän erilaisen sisustusidean, jonka ehdin vauhtihirmuna toteuttamaankin jo. Tästä postaan teille huomenna! 😀

Aurinkoista iltaa kaikille!


Comments are closed.