Muuton Dotsit on kotona! ♥

Enpä sitten miettinyt Muuton Dots-seinäkoukkujen kanssa sitä viikon karenssiaikaa, jonka asetin itselleni. Tässä ne nyt nimittäin on, kiinni oman eteisen seinässä. 🙂

Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen
Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen
Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen

Muuto Dots koukut eteisen seinässä

Muuto Dotsit ovat valkoiseksi käsiteltyä puuta ja puunsyyt kuultavat kauniisti mutta huomaamattomasti. Dotseja on yhteensä viisi – yksi suuri, yksi keskikokoinen ja kolme pientä. Suurimman ripustimen (koko L) halkaisija on peräti 17cm, joten se on todellakin suuri.

Dotsien mukana tulee erikoisruuvi, jonka toinen pää kiinnittyy seinään ja toinen itse Dotsiin. Perinteistä ruuvin kantaa siinä ei ole ollenkaan, vaan ruuvina tavallaan toimii tuo Dots itsessään, vähän kuin viinipullon avaaja. Ruuvit ovat todella paksuja ja seinään porattavan reiän (ja tulpan) koko on 10″. Meillä ei ollut tarpeeksi suurta poranterää ja jouduin sellaisen ostamaan tänään ihan vaan näitä Dotseja varten. Onneksi se terä ei maksanut kuin muutaman euron. 🙂

Pieneen Dotsiin mahtuu henkarin ripustuslenkki oikein hyvin, keskikokoiseen nippa nappa ja suurimpaan ei ollenkaan. Henkari kyllä pysyy suuressakin Dotsissa, mutta jos siinä on metallinen pää kuten meidän henkareissa, niin en suosittele sitä laittamaan. Se saattaa naarmuttaa Dotsia.

Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen
Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen
Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen

Kenkien säilytys eteisessä – Kartell Rubik kuutio

Eteinen ei ole vielä valmis kokonaan, sillä en ole vielä päättänyt kenkien säilystystä. Luulen että tahdon ne vaan kauniisti riviin tuohon lattialle, mutta etsin kuitenkin jotain kevyttä ja modernia ratkaisua siihenkin. Asusteita varten tarvitsen pienen korin, jolle ei toistaiseksi ole paikkaa.

Kartellin kirkas Rubik säilytyskuutio kiinnostaa jonkin verran, sillä sen pintakuviointi piilottaa sisäänsä kaiken. Ainoastaan värisävyt näkyvät läpi. Kuvissa poikkeuksellisesti vain minun ja tytön paremmat käyttötakit, mies ei ollut kotosalla joten hänen takki ei ollut saatavilla. 😀

Valkoiset Muuto Dots seinäkoukut - Omakotivalkoinen

Tulossa remppauudistus

En jaksanut tänään siivoilla paikkoja parempaan kuvauskuntoon ja siksi isompi kotipostaus siirtyy ensi viikolle. Ulko-oven vieressä nimittäin nököttää parhaillaan tyhjä maalipurkki, keräyskartonkipussukka, nippu mainospostia ja iso pahvilaatikollinen kiertoon matkaavia tavaroita. 

Ensi viikolla muuten aloitan olohuoneen maalaamisen ja toivon mukaan saan projektin siltä osin loppuun keskiviikkoon mennessä. Tuleva loppuviikko onkin täynnä ohjelmaa, sillä torstaina istun iltaa keittiöasioissa, perjantaina autan ystävän ystävää sisustamisessa ja lauantaina lähden ulos tuulettumaan, nauramaan ja tyttöilemään neljän upean naisen kanssa. Lauantai-illan ohjelmassa on mm. ala cartea rakkaudella ja stand up-komiikkaa. 🙂

Ihanaa myöhäisiltaa ja huomiseen!


Comments are closed.