Teknisiä uudistuksia sivustollamme

Ihan mahtavaa, meillä on täällä portaalissa tapahtunut tänään yhtä jos toista uudistusta. Bloggaajan näkökulmasta katsottuna on tapahtunut paljon hienoja uudistuksia ja bloggaaminen on nyt jatkossa vielä sujuvampaa kuin ennen. Ja katsokaa tätä: isompi fonttikoko! Jiihaa. Pikkujuttuja lukijoille, mutta isoja asioita meille bloggaajille. 😀

Teknisiä uudistuksia sivustollamme Omakotivalkoinen

Lukemisen helppoutta on parannettu entisestään, isoin ja selkein muutos lieneen se että ei tarvitse enää hyppiä sivulta toiselle, vaan postauksia ilmestyy kokoajan uusia ja uusia ja uusia kun rulla raksuttaa niitä esiin tuolla blogin alaosassa. Myös sivupalkissa olevat tunnisteet toimivat nyt moitteetta, joten postauksien lukeminen aihepiireittäin on helppoa. 

Teknisiä uudistuksia sivustollamme Omakotivalkoinen

Yksi vanha hyvä toiminto on kaiken uuden ohella edelleen käytettävissänne, eli hakusanakenttä oikealla yläpalkissa. Sanahaulla voit etsiä postauksia, joissa kohdesana esiintyy, malliesimerkkinä minulla bestå. 🙂

Teknisiä uudistuksia sivustollamme Omakotivalkoinen

Painamalla hakukentän vieressä olevaa suurennuslasia tai enteriä, avautuu sinulle näkymä postauksissa osumistarkkuuden mukaan. Tämä poimii paremmuusjärjestyksessä sen blogin hakusanaosumat, jossa hakusanaa haetaan.

Teknisiä uudistuksia sivustollamme Omakotivalkoinen

Yksittäisen blogin sisällä ilmestyvien hakuosumien lisäksi oikealle puolelle sivuun ilmaantuu lista portaalin muista portaalin blogeista, joissa on käytetty samaa hakusanaa. Esimerkkitapauksessani bestå.. 🙂

Teknisiä uudistuksia sivustollamme Omakotivalkoinen

Minä jatkan täällä opiskelua ja palailen kenties vielä illemmalla uuden postauksen kera. 🙂

Ihanaa päivää kaikille!


Comments are closed.