Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma

Minulta pyydettiin sisustussuunnitelmaa nuoren aikuisen, vielä kotona asuvan, oman huoneen sisustukseen. Ikähaarukka on noin 16-vuotiaasta ylöspäin, joiden tarpeita pyrin ottamaan huomioon. Tuon ikäisenä aikoinaan itse suoritin ruoan laittoa lukuunottamatta samat askareet omassa huoneessani kuin nyt aikuisena omassa kodissani. Toiminnallisuus ja muuntelukyky ovatkin siis kaikista tärkeimmät asiat, tärkeämmät kuin pelkkä sisustuksen ulkomuoto. 🙂

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Sisustussuunnitelma 10,3m2 kokoiseen huoneeseen

Minusta yksi tärkeimmistä huomioitavista asioista on myös se, että kalusteet muuttavat jonain päivänä asukkaan mukana ikiomaan kotiin ja olisi hyvä että ne voisi hyödyntää siellä ilman että mitään tarvitsisi uusia tai vaihtaa. 

Huoneet ovat usein standardikokoisia, eli melko pieniä. Suunnitelmassani käytetty huonekoko on 370x280cm eli 10,3 neliötä, ja huoneen ovi sijoittuu oikealle alareunaan.

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Tilaa suurelle sängylle

Huoneessa tulisi olla hyvä ja riittävän suuri sänky, koska nukkumiseen käytämme lähes puolet elämästämme. Sen vuoksi sohvasängyt jäivät kokonaan pois vaihtoehdoista ja päädyin valitsemaan suunnitelmaani valkoisen Ikean Malm-parisängyn koossa 140x200cm, jossa mahtuu tarvittaessa nukkumaan myös kaksin (esim poikaystävän kanssa).

Sängyssä on pääty sekä alalaatikot, joihin voi säilöä harrastustarvikkeita, kenkiä tai vaikkapa tulevaan omaan kotiin ennalta hankittuja astioita ja muita tykötarpeita. Minulla oli aikoinani yksi kaappi oman kodin astioita ja liinavaatteita varten.

Yöpöytänä Ikean korkeakiiltovalkoinen Lack on hyvä vaihtoehto. Se on kevyt siirrellä ja 55x55cm kokoisena sen päälle mahtuu pöytävalaisin, herätyskello, kännykkä ja muita tärkeitä asioita. 

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Koko seinän mittainen kaapisto työpöydällä

Säilytysjärjestelmänä käytin suunnitelmassani Ikean Bestå-sarjaa, joka on oma suosikkini. Se on monipuolinen ja ajaton sekä hintaansa nähden loistava valinta. Bestå-kaappeja voi myöhemmin omassa kodissa hyödyntää esim olohuoneen puolella, jos makuuhuoneesta löytyy vaatekaapistot erikseen.

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Runsaasti säilytystilaa, jonka voi viedä mukanaan

Mallikuvassa vaatesäilytys on vasemmalle puolelle tarkoitettu, mutta sen voi omien tarpeiden mukaan siirtää toiselle puolelle. Keskellä työpöytänä on Bestå Burs koossa 40x180cm, jonka ääressä mahtuu hoitamaan niin opiskelun ja läksyjen teon kuin meikkaamisen ja kaunistautumisen.

Pöydän päällä on 20cm syvät kaapit kosmetiikalle varattuna ja pöydän laatikostoon saa opiskelutarvikkeet näppärästi käden ulottuville. Oikella puolella on paikka muille tavaroille, kuten cd-levyille, elokuville, kirjoille, lehdille… Kokonaisuuden leveys on kaiken kaikkiaan 420cm, mutta jos tila ei anna myöten näin leveälle kaapistolle, niin Bestå Burs-pöydän voi korvata pienemmällä Malm-kampauspöydällä (40x120cm).

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen
Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Pieniä designyksityiskohtia

Sekä Bestå Burs- että Malm-pöytä sopivat kaappien kanssa hyvin yhteen. Tuoliksi valitsisin ilmavan ja mukavan tuolin, kuten kollaasi-kuvassa oleva Hayn Hee-tuoli. Pienessä tilassa tärkeää on myös se, ettei huoneesta tule liian täyteen ängetyn näköinen vaikka kalusteita ja toimintapisteitä onkin reilusti pieneen tilaan nähden.

Jos Kartellin design miellyttää, niin läpinäkyvä Louis Ghost tai käsinojaton Victoria Ghost olisivat loistavia valintoja. Nämä pienet design-yksityiskohdat nostavat heti huoneen ilmeen aikuisempaan suuntaan ja ovat satsaamisen arvoisia varmasti myös tulevaisuutta silmällä pitäen.

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Iso peili ja pieni vaaterekki

Pukeutumista varten täytyy jokaisen naisen huoneessa / kodissa olla kunnollinen iso peili. Ikean iso Hovet-peili on näyttävän kokoinen, mutta silti niin vähäeleinen että se integroituu seinään kuin valettu. Peilissä on alumiinikehykset, jotka sopivat huoneen vaaleaan väritykseen. Peilin voi asentaa joko suoraan seinälle tai laittaa kiinnikkeillä lattialle pystyyn mallikuvan osoittamalla tavalla.

Peilin ympärille voi halutessaan laittaa joko seinäkoukkuja tai oman suosikkini Hayn Loop-eteisnaulakon, joka on kevyt ja siro. Pukeutuminen ei ole koskaan ollut helpompaa, kun voit laittaa seuraavan päivän asukokonaisuuden jo valmiiksi esille odottamaan. 🙂

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen
Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Tunnelmaa sisustukseen seinäpinnoilla

Pienessä huoneessa suosisin vaaleita sävyjä myös seinissä. Jos perusvalkoinen tai vaaleanharmaa kuullostaa liian tylsältä, voi seinään kuvioida mielensä mukaisia raitoja tai ympyröitä ja näin vaalea seinä ei olekaan enää tylsän näköinen. Itse toteutin juuri olohuoneeseemme tällaisen struktuuriseinän ja sen tekeminen ei ollut lainkaan vaikeaa. Tätä en suosittele kuitenkaan toteuttamaan vuokra-asunnon seinään, sillä sen muuttaminen takaisin alkuperäiseksi on työlästä.

Jos seinät ovat valkoiset eikä niihin saa tehdä muutoksia, niin tauluilla ja taulukollaaseilla saa seiniin eloa. Suosittelen tekemään katseenvangitsija-seinän vain yhdelle seinälle, jotta huoneesta ei tule rauhaton.

Nuoren aikuisen oman huoneen sisustussuunnitelma Omakotivalkoinen

Panosta valaistukseen

Kun huoneen perusväritys on vaalea, on siihen helppo yhdistää omia lempivärejä oman maun mukaan tekstiileinä ja pikkutavaroina. Vaalea pohja ei aseta rajoitteita ja jos on yhtä innokas ja vaihtelunhaluinen persoona kuin minä, tämä on loistava keino saada monta asiaa sopimaan samaan pakettiin. Keväällä kirkkaita sävyjä, kesällä kenties pastellia ja syksyllä tummempia vivahteita. 🙂

Valaistusta unohtamatta, huoneessa olisi hyvä olla 3-5 valonlähdettä:

  • Kattovalo toimii siivouksessa, mutta ei tunnelman luomisessa
  • yöpöydällä oleva valaisin lukuvalona ja tunnelman luojana
  • työpöydän valaisin tulisi olla tarkoitukseen sopiva ja silmille mukava, jotta opiskelu olisi mahdollisimman mieluista
  • Peilin päälle voisi virittää esim valopallonauhan ala Cousin Paul
  • Ja lattiavalaisinkin mahtuisi huoneeseen sängyn jalkopäähän tai yöpöydän ja kaapin väliin

Tässä siis minun visioni siitä, kuinka toteuttaisin oman huoneeni sisustuksen jos olisin nyt nuori aikuinen. Toivottavasti tämä antaa ideoita ja inspiraatiota teille, joille oman huoneen sisustus on ajankohtaista (kiitos loistavasta postaustoiveestanne!). Kysymyksiä ja ajatuksia voi laittaa kommenttiboksiin tulemaan! 🙂

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Kuvat: Ikea, Tikkurila, Finnish Design Shop, Hem Inredning


Comments are closed.