Makuuhuoneen yllätys ja aleostos!

Makuuhuoneessa on kuulkaa tapahtunut… Kuvat kertovat enemmän kuin hyvin että mitä kaikkea. 😀

Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen

Greige-hopeinen struktuuriseinä sai valkoisen hunnun päällensä ja huoneen kalustuskin on vähän vaihtunut. Valkoisia maalin jämiä oli oletettua vähemmän jäljellä ja ratkaisin ongelman sekoittamalla Siroplastin perusmaalin Tunto Hienon joukkoon saadakseni makkarin seinät maalattua. Yhden ohuen kerroksen sain pintaan ja vanha greige-hopea kuultaa hieman läpi. Kaupat ovat juhannuksena sopivasti kiinni, joten lisämaalin ostaminen menee ensi viikkoon. Toisen kerroksen meinaan vielä sutaista näihin struktuuriseiniin tasoituksen vuoksi.

Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen

Vaatesäilytykseni on nykyisin pelkkä avorekki ja pari kirkasta säilytysboksia. Talvikamppeet vein suosiolla varastoon odottamaan syksyä, sillä niiden on turha roikkua esillä kun niitä ei kuitenkaan käytetä kesällä. Talvitakkini, nahkasaappaat ja talviasusteet mahtuivat hyvin yhteen muoviseen laatikkoon.

Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen

Silkkinen päiväpeittoni saa hetken lomaa, kun pakkasin myös sen pois. Kesällä mennään pelkästään pussilakanoiden ja torkkupeittojen turvin ja minusta tämä on kivaa vaihtelua. 🙂

Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen

Ruokapöydälle ilmestyi kaunis kukkakimppu juhannuksen piristykseksi ja pöydällä olut viirivehka sai paikan olohuoneen tasolta. Orkidea vuorostaan siirtyi makuuhuoneeseen pois viirivehkan tieltä ja tuo pienen piristyksen makuuhuoneen haaleaan värimaailmaan vihreillä lehdillään.

Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen

Ja sitten aleostokseni. Niinkin hurjasti shoppailin, että kannoin kotiin yhden kesäpaidan Zarasta. Alle kympin hintainen ohut ja läpikuultava paita on takaa pitempi kuin edestä ja sitä kehtaa käyttää myös legginsienkin kanssa. Paidan leikkaus on aivan ihana ja se laskeutuu kauniisti ihonmyötäisesti vaikka onkin väljä. Tähän kuulkaa bikinit ja shortsit vaan alle ja rantsuun menoksi, niin ei tule turhan kuuma ja ilma kiertää. 😀 

Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutoksia Omakotivalkoinen

Saatan pitää pienen breikin tietokoneesta ellei kirjoitus- ja kuvauskärpänen iske, joten voi olla että postailen vasta maanantaina seuraavan kerran. Toivotan kaikille ihanaa ja aurinkoista juhannusta! Nautiskellaan yöttömän yön hulinasta, syödään kesäherkkuja ja ladataan akkuja! ❤︎


Comments are closed.