Olohuone ennen – ennen – ennen- ja jälkeen

Minulta on toivottu yhteenvetoa kodin kaikista erilaisista sisustuskausista ja -tyyleistä. Päätin eritellä tällä kertaa jokaisen huoneen omaksi postaukseksi ja ensimmäisenä vuorossa on olohuone. 

Olohuoneen sisustuksen muutokset kuvat ennen ja jälkeen - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Ikean Bestå-kaappeja, silkkiverhoja ja pörrömattoja

Ensimmäisessä kuvakollaasissa on olohuone ajalta ennen bloggaamisen aloitusta. Ekassa kuvassa on valkoinen sohva vasta hankittu ja ensimmäinen Bestå-kaappi muuttanut olohuoneen ikkunan eteen. Tekstiilit olivat pelkästään valkoisia ja seinissä oli tummempi harmaansävy (tikkurila K488). 

Kotoamme löytyi tuohon aikaan myös iMac-pöytäkone, joka risteili olohuoneen ja makuuhuoneen välillä. Pikkuhiljaa Bestå-kaappeja ilmestyi lisää ja lisää ja hieman bloggaamisen aloittamisen jälkeen hurahdin Gantin harmaa-valkoisiin tähtikuvioisiin tekstiileihin. 🙂

Olohuoneen sisustuksen muutokset kuvat ennen ja jälkeen - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Kromia, kristallia ja kimallusta

Gantin tähdet poistuivat melko nopeasti liiallisesta hamstraamisesta johtuneen tähti-ähkyn vuoksi ja hetkeksi palattiin tekstiileissä taas pelkkään valkoiseen lookkiin. Sisustustyyli modernisoitui hetkellisesti Aarnion elukoiden vallattua olohuoneen.

Hieman myöhemmin koti sai faceliftin vaaleammasta greigestä seinämaalista (tikkurila X487) ja tunnelma alkoi pehmeäntyä ja muuttua romanttisemmaksi. Oli aika hurahtaa uudelleen ja tällä kertaa innostuin kromista ja kimalluksesta. 🙂

Olohuoneen sisustuksen muutokset kuvat ennen ja jälkeen - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Liian överi sisustus, joka ei tuntunut omalta

Kromin ja kimalluksen kausi kesti kokonaisuudessaa noin vuoden, jonka joukkoon lisäsin vaihtelevasti pehmentäviä yksityiskohtia. Isot paksut nukkamatot peittivät lattiaa, tyynyjä oli jokapuolella ja vaaleanpunainen astui kuvioihin greigen rinnalle. Tämän vaiheen sisustus oli kaunis, mutta menin sen kanssa hieman överiin (paha taipumus innostua aina liikaa).

Huomasin lopulta että vaikka koti olikin kaunis, niin sisustustyyli ei kuitenkaan ollut ”minua”. Kaikkea oli liikaa ja päätin että palaan vuosien takaiseen minimalistisempaan ja valkoisempaan yleisilmeeseen, jonka olen kokenut omaksi ympäristökseni parhaimmaksi, ja aloitin rankan karsinnan. 

Olohuoneen sisustuksen muutokset kuvat ennen ja jälkeen - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Kodin valkaisuoperaatio ja minimalistisempi ilme

Kodin valkaisu ja karsinta kesti koko kevään ja olin kuukausi kuukaudelta tyytyväisempi päätökseeni. Seinät saivat paperinvalkoisen maalin pintaansa (tikkurila F497) ja kromi sekä kristalli väistyivät antaen tilaa muutamille uusille hankinnoille. Tavaramäärä väheni tuntuvasti ja ulospäin lähti huomattavasti enemmän kuin mitä tuli sisään ja hyvä niin. 🙂

Olohuoneen sisustuksen muutokset kuvat ennen ja jälkeen - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Oman sisustustyylin oppimista

Muutamia muutoksia ja juttuja on vielä tehtävänä ennen kuin voin sanoa olohuoneen olevan juuri sellainen kun haluan, mutta enää minulla ei ole kiire. Olen todella tyytyväinen nykyiseen järjestykseen ja lookkiin. Odotan innolla syksyä ja sitä, että pääsen luomaan valkoiseen olohuoneeseen pehmeää pesämäistä tunnelmaa.

On hauska huomata mitä kaikkea onkaan tullut puuhasteltua olohuoneen parissa reilun kahden vuoden aikana. Toteutin itseäni ja visioitani ja kokeilin monia erilaisia asioita vain havahtuakseni siihen, että omin tyylini on kuitenkin hyvin simppeli ja minimalistinen. En usko että olisin tajunnut tätä asiaa, ellen olisi innostunut kokeilemaan näitä muutamia sisustustyylejä omassa kodissani. 🙂

Aivan mielettömän upea sää on tänään ja lähdemme tytön kanssa kohta rantsuun jätskille ja nauttimaan helteestä.

Ihanan aurinkoista lauantaita!


Comments are closed.