Unelmakoti löytyi :)

Kiitos ystävälleni, joka vinkkasi minulle tästä ihanasta kodista. 🙂 Pitää varmasti ihan paikkansa sanonta onni osuu kohdalle kun sitä vähiten osaa odottaa, ja nyt se täydellisen virheetön helmi nimittäin löytyi. <3

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-08-21%20koht

Asunto on täydellisesti varusteltu kolmio saunalla, kahdella wc:llä ja lasitetulla parvekkeella. Koko olisi oikein passeli 71m2, isolla olohuoneella ja avokeittiöllä. Saarekekin olisi valmiina ja ikkunat ulottuisivat lattiasta kattoon saakka. Kaikki pinnat tätä päivää ja keittiö jo valmiiksi lähes täydellinen. Kulkuyhteydet autottomalle loistavat ja päiväkotia sekä palveluja ihan nurkan takana useitakin. Tässä yhdistyy niin monta hyvää puolta ja mitään negatiivista en asunnosta löytänyt vaikka yritin niitä keksimällä keksiä. Melkein voisi sanoa, että tämä on liian hyvä ollakseen edes totta. 🙂

Nyt pitäisi sitten istua alas ja ihan vakavasti miettiä tätä tilannetta, niin elämänmuutoksien kuin kaiken muunkin osalta. Näin suuria päätöksiä on vaikea tehdä kovin nopeasti ja vaikka kaipaankin muutoksia ja uusia raikkaita asioita kovasti, on jotenkin haikea kuvitella lähtevänsä pois tästä nykyisestä kodista. Täällä on kuitenkin kaikki ihan hyvin ja kotoisasti. Toisaalta jos ei koskaan uskalla ottaa riskejä, ei voi tietää mitä kaikkea ihanaa uudet kuviot tuovat tullessaan. 🙂 Huomenna onkin aika pankkiherran pakeille selvittelemään millaisia vaihtoehtoja on ja saa nähdä torppaantuuko haave heti ensi metreillä. 🙂 Tavallaan toivon että näin kävisi ja toisaalta toivon että asiat järjestyvät ja uusi koti kutsuu. 🙂

Meillä täällä Casassa tuntuu vallitsevan varsinainen muuttohepuli ja nyt se iski sitten minuunkin, hihiii. 😀

Huomenna tulossa muuten keittiöpostausta, tämän nykyisen kodin osalta siis. 🙂 Ihanaa iltaa kaikille! <3

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

68 kommenttia “Unelmakoti löytyi :)

1. Pohja vaikuttaa minusta muutoin todella hyvältä, mutta itse käyttäisin pikkuvessan neliöt johonkin muuhun käyttöön tuon kokoisessa asunnossa. Kaipaisin myös eteisen kaapistoa, mutta sellaista teillä ei taida olla tälläkään hetkellä…

1. Leena: Minusta kaksi vessaa ja suihkua on yksi plussista kodissa. 🙂 Varsinkin kun tyttö kasvaa, niin on kiva että saadaan aamutoimet hoidettua ilman odotusvuoroja. 😀 Eteisen kaapistoa ei ole nytkään enkä itse osaa kaivata sitä. Tämä uuden kodin pohja olisi juuri sellainen mistä olen haaveillut, isot ikkunat, avoin olohuone ruokailutila, kaksi vessaa, ei turhaa eteistä… ♥

2. Varsinainen muuttokuume tosiaan! Hih! Kunhan ei itseensä tarttuisi..tai no onhan tuo vähän mutta pitää yrittää pitää pää kylmänä kun ei nykyisessä kodissa varsinaisesti mitään vikaa ole.

1. Anttis: Juu, tosi paljon sattuukin muuttoja tähän syksyn aluun meidän porukoissa. 😀 Eilen juttelin Irinan kanssa hänen kodinvaihto-tilanteesta, mutta enpäs olisi uskonut että minulle tulee sama optio tälle päivälle. 😀 Huh mikä päivä kerta kaikkiaan. 🙂 Tässä nykyisessä kodissakaan ei ole mitään isoa vikaa ja vaihtaminen tuntuu tosi haikealta. En tiedä yhtään mitä teen koska uuteen muutto olisi 1.9. 😀 Vähän liian lyhyt aikataulu ehkä. 🙂

1. Love: kaksi suihkua!!!!! 🙂 Kävin paikanpäällä ja rakastuin. ♥ ♥ ♥ ♥ Todellakin isosti ja pahasti. 🙂 Hitsi mikä pattitilanne, en varmaan nuku koko yönä kun mietin huomista. 🙂

3. Mä en pysty hahmottaan miten tuohon olkkariin sais ruokailuryhmän telkkarinkatteluryhmän eli sohvan yms mahtumaan ja asettumaan :S Ois hauskaa jos tekisit jonkun luonnoksen tuohon pohjaan et miten sisustaisit/sijoittaisit keskeisimmät kalusteet :D!

1. täältänäin: Luonnoksen voisin tehdäkin ja mielessäni se jo onkin valmiina. 🙂 Tosin jos huominen meneekin ihan metsään, niin taidan jättää väliin ettei liikaa ala harmittamaan. Tuo on nimittäin juuri sellainen asunto, mistä olen aina haaveillut (jos ei oteta huomioon näitä epärealistisia rantatontin valkoisia kivilinnoja :D). 🙂

4. Muuttohepulia tuntuu tosiaan olevan liikkeellä, joten annan sinulle samat neuvot kuin Irinalle eilen… Mieti, punnitse vaihtoehtoja ja selvitä taloudelliset seikat huolella. Pohjakuva näyttää lupaavalta ja säästyisit siltä keittiöremontiltakin! Olisiko lattia jotain muuta kuin tammea 😀 Toivottavasti pankkiherra/neiti on unelmallesi suosiollinen. Olisi ihanaaaaa seurata muuttosisustusurakkaa, minä kun en voi tästä asunnosta lähteä ainakaan yli vuoteen.

1. Kristiina: Tämä oma muuttikseni iski kyllä takavasemmalta niin ylättäen tällä kertaa, että hirvittää. 🙂 Talouspuoli on mietitty valmiiksi ja melkoisen vihreää valoa tuntuisi olevan, mikä saa kyllä lievän kauhun aikaan. 🙂 Jos nimittäin huominen tuo tullessaan iloisia uutisia, on muutto syyskuun alussa. Kuullostaa hurjalta ja sitä se onkin. Taitaa tulla uneton yö. 🙂 Lattia on tammea, mutta sellainen haalea ja mattapintainen. Tosi kaunis eikä yhtään kellastunut. 🙂

5. Tuo pohja olisi ihan täydellinen, sinulle ja tyttärellesi. Varsinkin kun hän kasvaa niin oma rauha alkaa olla kultaakin kallimpaa, molemmille. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Kyllä se elämä aina kuljettaa ja asiat loksahtelee paikoilleen. Keittiöasiaan piti sanoa, että luin vanhoja postauksia ja sulla oli jo vuonna 2011 uusi keittiö mielessä 🙂

1. Maria.R: Huominen on jännä päivä. 🙂 Mitähän tästä vielä tulee… 😀 Uudet nurkat ja asuinpaikka houkuttelisi suuresti, mutta samalla vanhasta luopuminen tuntuu tosi pahalta. Todella ristiriitaiset fiiliksekset enkä usko että uni tulee ollenkaan ensi yönä. Tämä voi olla älyttömän hyvä tilaisuus aloittaa elämä puhtaalta pöydältä, nyt kun tyttökään ei ole kouluiässä tms ja kaikki on suhteellisen uutta meille (hoitopaikka jne.). Mutta tietenkin voi olla mahdollista että en viihdykkään uudessa paikassa ja ahdistun.

Meillä on ollut uusi keittiö mielessä lähes 7-vuotta. 😀 Ei siis turhan nopeeta toimintaa ole harrastettu tämän asian tiimoilta. 🙂 Ekalla kerralla ei päästy sopuun hinnasta eikä oikein lopullisesta keittiösuunnitelmasta ja se jäi sitten hautumaan. Nyt tokalla yrityksellä menikin sitten kaikki päin peetä ja toivon että kolmas kerta toden sanoo. 🙂 Vaikka muutto olisi edessä, laitan keittiön kuntoon seuraavaa asukasta varten. Tosin siinä tapauksessa vain pikaisella perusparannuksella ilman liiallista hienostelua. Nykyinen köökki kun on purettu lähes paikoiltaan, oikeastaan ei edes ole keittiötä just nyt. 🙂

1. e: Hihiii. 🙂 Tämä on pohjaratkaisultaan niin täydellinen ja juuri sellainen minkä olen aina halunnut. ♥ Neliöiden väheneminenkään ei haittaa, koska koti on muilta osin aivan ihana. ♥

1. Irina: No älä. 🙂 Eilen sinun juttelut ja tänään minun. 😀 Hihiii. Ainiin, ja onnea uuteen kotiin! 🙂

6. Pohja näytää oikein kivalta ja ihanaa, kun ikkunat ovat niin korkeat. Olisipa hauskaa päästä näkemään enemmänkin kuvia tästä asunnosta.

Lilla-keinu on niin ikään ihana. Ajatus siitä, että pääset lapsesi kanssa keinumaan koska vain ilahduttaa kovin 🙂 Kun olin lapsi, itsekin pystyin keinumaan sisällä, mikä oli oikein kivaa.

1. S: Kamerakännyllä nappasin kaksi kuvaa, mutta niistä ei saa oikein selvää kun valaistus oli niin hämärä. Asunto on siis nyt tyhjillään, eikä siellä ole katossa lamppuja.

Keinu on ihana, tänäänkin on ilta mennyt keinuessa. 🙂 Ja uuteen kotiin (jos sinne nyt ylipäätään siirryn) tulee keinu mukaan. 🙂

1. Piitu: Luulen että löysin sinun viestisi ja vastasin siihen juuri. Toivottavasti tuli oikeaan osoitteeseen. 🙂 Roskapostissahan se oli, kuten arvelinkin.

7. Minkä värinen lattia siinä on :D? (Pakko kysyä, ko sie niin kovasti haluat vaalean lattian :)

On aina jotenki haikeaa muuttaa kodista, josta on (tietenki) paljon muistoja.. 🙂

1. Riikka: Lattia on tammiparkettia, mutta sellainen isompikuvioinen, haalea ja mattapintainen. Ei lainkaan keltainen, kuten tämä nykyinen. :)

Tässä kodissa on seitsemisen vuotta vietetty aikaa ja muistoja on paljon. Tämä on myös ensimmäinen pitkäaikainen kotini, koska ollessani lapsi muutimme usein työn perässä paikkakunnalta toiselle. Ja onhan tämä aivan ihana koti, huonekorkeutta riittää, länsiparveke ilta-aurinkoineen, läpitalon huoneisto, makuuhuoneen isot ikkunat…. Jotenkin vaan tuntuu siltä että parhaat vuodet on tässä nyt vietetty ja kaipaan uusia tuulia. Nyt on vielä helppoa muuttaa ja vaihtaa maisemaa, kun tyttö ei ole hoidossa kauaan ollut ja koulun alkuun on vuosia. Ehtii hyvin kotiutumaan uuteen paikkaan ennen kuin eskarit alkavat. Haluan omalle tytölle tarjota vakituisen ympäristön ainakin peruskoulun ajaksi ja mietinkin kuumeisesti plussia ja miinuksia uuden asuinpaikan suhteen. Onko se meille parempi kuin tämä nykyinen. 🙂

1. anonyymi: Minulla on to-do lista jo valmiina jos huominen tuo tullessaan muuttopäätöksen. 😀 Osoiteenmuutokset, sähkösopparin siirrot, netin avaukset… Muuttolaatikot viikoksi ja kamat pakettiin mars. :D

Kodilla on alustava ostaja (tai oikeastaan kaksikin), mutta mikään ei ole varmaa ennekuin on nimet paperissa. Yksi vaihtoehto on myös laittaa tämä nykyinen koti vuokralle ja alustava vuokralainenkin on valmiina, mutta sama juttu eli mikään ei ole varmaa ennenkuin on nimet paperissa. Ja omaa nimeäni en voi laittaa uusiin papereihin ennen kuin on nykyisen kodin osalta hommat mustaa valkoisella. Nopeakin pitää vielä olla. Niin monta palikkaa ja kiireinen aikataulu. Eikä tarvitse kuin yksi juttu mikä menee mönkään niin olen kokonaan koditon (vanha meni ja uusi meni – jollekin toiselle). 😀

2. Ei muuta kun anna mennä. Elämässä pitää ottaa riskejä ja unelmat on toteutusta varten! 🙂 Olisi meille blogisi lukijoille hauskaa seurata uuden kodin sisustuksen etenemistä. Tsemppiä!

3. Elisabeth: Elämässä on otettava joskus riskejä, isojakin. 🙂 Saa nähdä miten huomenna käy, ainakin olen viisaampi jos ei muuta. 🙂

8. Miullakin tuli ensimmäisenä mieleeni casalaisten joukkomuutto 😀 (anteeksi) mutta tykkään silti hirmuisesti kun te kaikki ihanaiset muutatte. Tämä sinun asunnon pohja näyttää ihan unelmalta ♥ Tää on melkein ku se kivitalo merenrannalla, modernin oloinen pohjaratkaisu ja iiiikm kaks wc:tä ♥ ♥ ♥ Neitien omat baduaarit (vai mite se kirjotetaan) 😉 Olisi ihana, mutta tykkään niin suuresti tein vanhasta kodista 🙂 ♥ Sinne on helppo tulla ja se pihapiiri on niin viihtyisän oloinen maiseminee ♥ Olishan mun tännekin helppo tulla sitten ? Jos on ja ei oo Miuden vihaamaa tammiparkettia niin sitten sanon sinullekin, ANNA MENNÄ VAAN 😉 ♥ ♥ ♥

ps. miulla tulee ens reissusta pitkä ku joudun kolme kotia kiertään 😉 ♥

1. Live & Home: Hihiii, minullekin. 🙂 Ensin muutti Love ihanaan uuteen kotiin, sitten muuttopostaili Suvi, joka löysi uuden unelmakodin ja eilen Irina joka vaihtaa isompaan. Ja tänään minä sitten hännän huippuna. 😀 Aamulla en todellakaan tiennyt että päivä tuo tullessaan yllätyksiä, en todellakaan voinut edes kuvitella että tämän vuoden puolella saattaisi olla muuttoa edessä. Huomenna selviää muutamakin asia ja jos kaikki menee hyvin (ja uskallan päättää että muutamme) olisi 1.9 ehkä avaimet uuteen kotiin. 😀

2. Elämä on yllätyksiä täynnä, mutta onneksi nyt vain ja ainoastaan niitä hyviä 🙂 Irinasta ja Lovesta oon henk.koht nii onnellinen ♥ Ja tietysti teistä murusista sitten kun asiat selvenee, ei viitsi nuolaista ennen kuin tipahtaa vai miten se menee. Mutta tää olis kyllä niin teidän näköinen. ♥ Innolla jään odottamaan päätöksiä ja sitä tarviiko mun lähteä navigaattori kauppaan 😉 ♥

3. Live&Home: Onneksi nyt on ollut vain hyviä ylläreitä. 🙂 Alkuvuonna olikin ihan tarpeeksi niitä huonoja, ettei enempää tälle vuodelle enää kaipaisikaan. :)

Ei parane nuolasta ennen kuin tipahtaa ja tämän uuden kodin kanssa on 50/50 miten käy. Taloudellisesti olisi ehkä hieman tiukempaa kuin nyt, mutta ei liian. 🙂 Huomenna tiedän enemmän ja fiilikset on pelonsekaisen iloiset. 🙂 Haluan muuttaa uuteen ja samalla säästää vanhankin, ei taida olla ihan mahdollista… 😀

9. Todella toimivan tuntuinen pohjaratkaisu. Ja isot ikkunat ja avokeittiö kuulostaa mahtavalta. Erityinen plussa on tuo toisen makuuhuoneen oma wc ja suihku! Ihan luksusta. Olisipa hienoa seurata blogissa uuden kodin sisustamista! Toivottavasti haaveesi toteutuu 🙂

1. hani: Uudessa kodissa on kaikki palaset paikoillaan. Mitään pienintäkään vikaa en keksinyt, en niin mitään. 😀 Ainoa huono juttu koko asiassa on tämä nopeus millä asiat on tapahduttava. Yleensä osaan tehdä päätökset hyvin nopeasti, mutta nyt olen jotenkin ihan sekaisin. Tosi innokas ja optimistinen ja samalla haikealla mielellä ja vähän kauhuissanikin. Mitäs jos päätänkin väärin? Se kysymys pyörii mielessä koko ajan ja vastausta en siihen saa kuin vasta kokeilemalla ja elämällä päätökseni kanssa. Tiedän mitä tuleman suurinpiirtein pitää jos tähän nykyiseen jään, uuden kodin osalta en tiedä mitään. 😀 Voihan olla että en tykkää uudesta asuinpaikasta yhtään, naapurit ei olekaan kivoja… Itse asunnon suhteen en usko että tulisin katumapäälle. 🙂

1. H: Toivotaan. 🙂 Tai nyt kyllä kauhistuttaa tämä asioiden vaatima vauhti, joten voi olla että jänistän ja jäänkin tähän. Ihan sekava olo on just nyt ja tuskin saan ensiyönä unta ollenkaan kun mietin ja vatvon asiaa. 🙂

10. Hei!

Mahtavan näköinen pohja, todella toimiva, ja varmasi sopiva sinulle ja tytölle! ♥ ♥ Saanko kysyä, että onko tämä uusi mahdollinen asunto pääkaupunkiseudulla?

1. Jannika: Asunnon pohja on ihana, makuuhuoneet on sopivan kaukana toisistaan ja kaksi vessaa ja suihkua. KAKSI!!!!!!!!!! 😀 Neliöitä on vain 71, mutta koti on minusta hyvin suunniteltu eikä siellä ole yhtään turhaa nurkkaa. Saa kysyä, on se. 🙂

1. Varros vähä: En ole yh. Ja jäitä ei tartte hattuun laittaa, en ole ekaa kertaa vaihtamassa asuntoa ja tiedän kiemurat ja kuviot. Tällä hetkellä asiat eivät riipu minusta, huomenna tiedän enemmän ja teen päätökseni. 🙂

2. Jäitä hattuun? Minkäs ikäseksi sie "Varros vähä" Miia luulet ku tuommosta ohjetta aikuselle annat..

ja sinunko mielestä yh ei ossaa (vaikka Miia ei sitä oiskaan) miettiä tulevaa, pohtia asioita oikealta kantilta ja muuttaa toiseen/uuteen kotiin???

Voi että mie niin toivon että kaikki mennee hyvin ja teillä ois kohta uus Koti ♥

elämä on täynnä riskienottoa, ja tämä riski ois kyllä kannattavvaa :)

Haleja Miia ♥

11. Oii asunto kuulostaa ihanalta! ♥ Olisi kiiva seurata uuden kodin sisustusta unelma-asunnossa 🙂

1. Jennifer: Se on aivan ihana. ♥ ♥ ♥ Huomenna selviää moni asia ja jännitystä on ilmassa. Jos kaikki menee ongelmitta eteenpäin, on varmaan kohtalon tarkoitusta että koti vaihtuu. Jos ei mene, niin yritän ajatella että näin oli tarkoituskin. Muutto siintää mielessä kivana juttuna ja samalla tosi surullisena. Vitsit kun voisi saada molemmat kodit. ♥ ♥ ♥

12. Näyttää ja kuulostaa kyllä tosi kivalta! Pidän peukut pystyssä et asiat menee parhain päin 🙂

1. LittleB: Saa nähdä miten käy. 🙂 Luultavasti kaikki meneekin hyvin ja sen jälkeen päätös onkin vain minun, mitä teen. Vaikeaa tulee olemaan kyllä, koska vanhasta lähteminen tuntuu surulliselta, vaikka kaipaan uutta ympäristöä ja uuden elämän alkua. Näin se taitaa aina olla, jos on pitempään asunut samassa paikassa. Kiintyy niin paljon omaan kotiin, että vaikka haluaa "parempaa" ja tarpeetkin saattaa muuttua matkan varrella, ei haluaisi kuitenkaan kokonaan luopua vanhastakaan. Mutku ei voi syödä kakkua ja säästää sitä samaan aikaan. 😀

13. Nonni. Sinäkin 🙂 Suvin ja Irinan (ja tietty tuon Lovenkin) muuttojutut on saanu mutkin haaveilemaan muutosta, vaikka 4 vuotta sitten kun saatiin talo valmiiksi, vannoin, että tästä ei sitten muuteta ikinä! Ja nyt sinäkin sitten suunnittelet muuttoa! Voivoivoivoi… Mutta on toi kyllä niin ihana pohja tossa asunnossa, että en yhtään ihmettele sun halukuutta muuttaa. Enkö kyllä yhtään ihmettele tota vanhasta kodista luopumisen haikeuttakaan!

Asiat menee niinkuin niiden on tarkoitettu menevän, joten huoli pois ja unten maille ♥

P.S toivottavasti kuitenkin pääset muuttamaan tuohon asuntoon 🙂

1. Teija: Ihana on seurata kun Love ja Irina saavat uutta isompaa kotiaan laitettua kuntoon. 🙂 Minulla vaihto olisi pienempään, mutta pohja on kivempi. 🙂 Sain lisäaikaa päätöksen tekoon viikon ja vaihdon osalta selvitelläänkin nyt mahdollisuuksia. Vanhan kodin vuokraaminen vaikuttaisi tällä hetkellä parhaimmalta ratkaisulta, koska tästä luopuminen tuntuu vähän kurjalta. Sekään ei ole ihan yksinkertainen homma ja paljon on paperityötä edessä. 🙂

14. Vaikuttaa pohjakuvan perusteella oikein toimivalta asunnolta. Pidän peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin :)

Ootko sä saanut nukuttua yöllä ollenkaan :)?

1. Satu M.: Pohja on loistava ja minusta tosi toimiva. :)

Varsinaisia muttia ei tullut tänään, onneksi, mutta vanhan kodin osalta täytyy selvittää ensimmäisenä vuokraamiseen liittyvät asiat. Sain viikon lisäaikaa uuden kodin osalta, eli viikossa pitä saada vanha joko vuokrattua tai myytyä. Tämä tuli niin yllättäen, että saa nähdä miten käy. Paljon on nyt hommaa edessä. Jänskättää. :D

Yö meni parin tunnin unilla kuten arvelinkin. Tein pohjakuvaan luonnoksia sisustuksista ja etsin tietoa vuokrajutuista. Vanhan kodin vuokraamisessa on omat etunsa, mutta myös riskit lisääntyvät. Myynti olisi yksinkertaisin, mutta luopuminen tuntuu pahalta. Olisi ihana jos voisi palata halutessaan takaisin parin vuoden kuluttua. Tai myydä siinä vaiheessa jos ei halua takaisin. 🙂

15. Olenko mä ainoa, joka kokee ton pohjan aika haastavana. Eteisestä suoraan keittiöön, mihin laitetaan takit, kengät ym. Ja sitten taas olohuoneen pohja, mihin siihen saa kivasti sekä keittiön pöydän että sohvan ym.

Ja kaksi vessaa noissa neliöissä on kyllä luksusta, mutta yhdelläkin pärjäisi 🙂

1. Rose: En usko että olet ainut. 🙂 Meillä on tälläkin hetkellä eteinen keittiön yhteydessä ja meillä se toimii tosi hyvin. Rakastan kovasti loft-tyyppisiä koteja, joissa ei varsinaista eteistilaa edes ole. Minusta erillinen eteinen on kerrostalokodeissa hieman turha, koska se toimii vain läpikulkua varten. Varsinaisten asuinneliöiden (jossa viettää siis aikaakin) maksimointi on omasta mielestäni tärkeää ja siksi itse haluan mielummin ison oleskelutilan kuin erillisen eteisen. :)

Yhdellä vessalla pärjää kyllä, mutta kaksi on parempi. 🙂 Ei tarvitse jonottaa vuoroaan enää. 🙂 Kahden hengen kodissa se ei niin paljon vaikuta arkeen, mutta viisihenkinen perhe saa jo selkeän hyödyn kahdesta vessasta ja suihkusta, etenkin aamutoimien kanssa. 🙂

16. Elämässä pitää osata ja uskaltaa ottaa riskejä, eihän sitä muuten voi saavuttaa mitään jos ei riskeeraa. Itsekin ostin ensimmäisen oman kodin vuosi sitten ollessani 20vuotias. Epäröin pitkään sillä kukaan tuntemani minun ikäinen ei ole ostanut omaa kotia "näin nuorena". mutta päätin että miksi mennä massan mukana, minä teen niinkun parhaalta tuntuu, enkä ole päätöstäni katunut.

Paljon tsemppiä tällepäivää pankki asioissa, jospa kaikki menee hyvin ja uusi koti kutsuu! 🙂

1. Henna: Olen samaa mieltä. 🙂 Riskejä kannattaa joskus ottaa ja minäkin olen niitä monesti ottanut. 😀 Itse olin 19-v kun ostin ensimmäisen oman asunnon, sitä ei oikein kukaan silloin ymmärtänyt ja minua pidettiin ihan pöhkönä. Tämä nykyinen koti on toinen oma huushollini ja tämän piti alunperin olla se missä vietän myös eläkepäiväni. Muutaman kerran on pitänyt vaihtaa toiseen ja jos 2009 oltaisiin oltu vähän nopeampia tarjouksen teossa, niin oltaisiin vaihdettukin kotia silloin. Toiset kuitenkin ehtivät ensin. 🙂 Asuntonäytöillä olen rampannut jo pari vuotta ja aktiivisemmin viimeisen vuoden. Minulla on hakuvahteja ja pari toimeksiantoa kiinteistönvälitysfirmoissa, mutta ei ole natsannut aikaisemmin. Joko hinta on ollut aivan liian korkea tai asunto on vaatinut isompaa remonttia, jonka koen hieman raskaaksi projektiksi. :)

Viikon sain nyt aikaa tehdä päätökseni uuden kodin suhteen. Vanhan kanssa kaikki vaihtoehdot ovat avoinna, eli se voidaan myydä tai vuokrata eteenpäin. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolet ja saa nähdä miten tässä käy. 🙂 Viikko on turhan lyhyt aika sekin. 🙂

17. Voi kuinka ihana pohja!! näyttää aivan täydelliseltä, rakastan tuota keittiö, olohuone avaruutta ja kaks vessaa, ihanaa luksusta arkeen 🙂

1. Sini: Niin on. 🙂 Minun makuuhuoneeksi tulisi tuo missä on oma kylppäri. Se ei ole kovin iso, mutta ihan riittävä minulle. 🙂 Makkariin mahtuisi vain sänky ja yöpöydät, mutta sekään ei haittaisi. 🙂

18. Me muutettiin viime syksynä kodista jossa oltiin asuttu 6vuotta ja johon kumpikin lapsi oli syntynyt. Tein pitkään "surutyötä" ja muutto tuntui pahalta etukäteen, mutta kun tähän kotiin päästiin asumaan niin voin käsi sydämellä sanoa että en ole sekuntiakaan haikaillut entisen perään. Teki ihan hyvää jättää ne kaikki muistot sinne ja tehdään täällä paljon lisää. 🙂

1. anikee: Näin toivon itsellenikin käyvän, eli jos ja kun muutto tapahtuisi niin en enää surkuttelisi vanhan kohtaloa. ♥ Tässä on niin kova vauhti päällä että surutyötä ei ehdi tekemään, ihan liian nopeasti pitää mennä eteenpäin ja ajatukset on ihan sekaisin. 🙂 Uuteen haluaisin, mutta pelkään että ratkaisu olisi väärä. Sitä ei voi tietää etukäteen ja tämä vaivaa itseäni eniten. 🙂

19. Voi että jännittää sinun puolesta!:) Pakko oli tulla ruokatauolla kurkkaamaan joko olet päivittänyt uutta tietoa.:D Ymmärrän tuon sinun haikeuden, meillä oikeastaan samantyyppinen tilanne, muuttaakko vai ei. Toisaalta uusi koti houkuttaa, mutta samalla siihen liittyy "pelkoja" ja menetyksen tunteita. Tavallaan uusi pelottaa. Toisaalta vastaavasti myös hyviä asioita saisi uuden kodin mukana, mutta se ei vain ole niin yksinkertaista.:) Tsemppiä hirmuisesti!

1. Tanja: Ihan samoissa fiiliksissä olen. Olo on samaan aikaan haikea ja innokas. 🙂 En raaskisi jättää kaikkea taakseni, vaikka kaipaan uutta alkua. Olen juurtunut tänne nykyiseen kotiin ja ympäristöön niin vahvasti, että on suorastaan pelottavaa repäistä itsensä irti. Toisaalta kaipaan uutta ympäristöä, fressiä uutta alkua. Ei ole yksinkertaista yhtään ja fiilikset menee ojan pohjalta pilvilinnoihin. 🙂

20. Ihan mahtavaa Miia!!! Todella hyvä, fiksu pohjaratkaisu, antaa palaa vaan! Elämä on tarkoitettu elettäväksi 😀

Minä en uskalla julkaista uudesta kodistani mitään ennen ensi viikon loppupoltau kun kaikkien kolmen asuntojen osalta on nimet papereissa. Melkoinen projekti ollut tämä meidänkin talohaaveilu kun niin olemme riippuvaisia kaikista kaupan osapuolista. Kohta saan minäkin pohjan teille näytille, can´t wait 😉

1. Suvi: Elämä on elämistä varten. 🙂 Olenkin tässä ammentanut voimaa itseeni siitä, että sinäkin pystyt. 🙂 ♥ ♥ ♥ ♥ Uuteen kotiin haluaisin kovasti, mutta samalla pelkään että tulen katumaan (varsinkin jos tämä koti myydään eikä paluuta ole missään vaiheessa). Tietyllä tapaa haluan pitää vanhasta kiinni muistoineen päivineen, enkä tiedä onko se hyvä vai huono juttu. En haluaisi haihatella vanhoja enkä jäädä roikkumaan menneisyyteen, mutta muuttamisen osalta pelkän myös että teen väärän päätöksen lähtemisestä ja väärin perustein.

Ensi viikkoa odotellessa! ♥ ♥ Olen niin onnellinen teidän puolesta. ♥ ♥

21. Jokainen tietysti katselee pohjaratkaisuja omista tarpeistaan. Itselleni kaikista suurin miinus tuossa pohjassa on se, että kaikki ikkunat ovat samaan suuntaan. Haluan, että valoa tulee sisään ikkunoista eri puolille asuntoa aamusta iltaan. Ikkunoiden ja parvekkeen ilmansuunnatkin ovat tärkeitä. Välttämätöntä on, että asuntoon saa tarvittaessa läpivedon (ainakin kesäaikaan tärkeää). Ymmärrän kyllä kahden suihkun edut, mutta noin pienessä asunnossa vaihtaisin pikkuvessan vaatehuoneeksi. Nämä asiat olisivat tärkeitä minulle, mutta Miian tarpeet ja mieltymykset ovat erilaisia. 🙂

1. Viliina: Ikkunat ovat kaikki vain yhteen suuntaan, mutta tässä kyseisessä kodissa en koe sitä huonoksi asiaksi. Käytännön osalta voi olla että kesät ovat kuumia, mutta ovat ne olleet nytkin kun aurinko paahtaa aamusta yöhön asti ensin idästä, sitten heijastuksena keskipäivän aurinkona ja sitten lännestä. 🙂

22. Yhteen suuntaan olevat ikkunat toimivat tunnetusti vain, jos ne ovat pohjoiseen päin. Muuten asunto ylikuumenee kesäisin helposti kun aurinko paistaa sisälle ja läpivetoa ei sa aikaiseksi. Ihana pohja kyllä asunnolla 🙂 Ja kaksi vessaa ja sauna on plussaa 🙂

1. Sanja: Tuo on totta. Meillä paistaa aurinko nytkin kesäisin aamusta iltaan sisälle ja läpiveto ei viilennä ainakaan huomattavasti lämpötilaa. Tämä on riski minkä haluan uuden kodin osalta ottaa ja nautin itse auringosta kovasti. 🙂

1. Mona a: tarkoitatko Helsingin kaupungin vuokra-asuntoa vai millä tavalla kaupungin? Tämä on omistusasunto ja sijaitsee Helsingissä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *