Lisää säilytyspussukoita

Ostin kaksi Uashmaman pestävää paperipussukkaa koossa S ja M sen ison pyykkikori-kokoisen lisäksi. Toiseen näistä pienistä säilytyspussukoista varastoin ainakin vaniljan tuoksuiset tuikkukynttiläni. <3 Ne tuoksuvat niin herkulliselta, että ne saavat toimittaa jatkossa huonetuoksun virkaa olohuoneessa. 🙂

iIMG_8255.jpg

iIMG_8245.jpg

Toiseen pussukaan olen ajatellut jemmata oman herkkuvarastoni, eli Punnitse ja Säästä-kaupasta ostetut pähkinälajitelmani. Olen lisännyt ruokavaliooni reippaan määrän pähkinöitä, jotta saisin enemmän hyviä rasvoja sekä vitamiineja. Kaksi kourallista päivässä niitä nykyisin herkuttelen hyvällä omalla tunnolla ja ne ovatkin minulle enempi herkkuja kuin varsinaista terveysruokaa. 😀

iIMG_8253.jpg

iIMG_8242.jpg

iIMG_8252.jpg

Aloitin maalaamaan jakkaroita valkoiseksi ja kolme maalikerrosta tulee menemään että musta väri peittyy tasaisesti valkoisen alle. Perjantaina olisi tarkoitus saada viimeinen eli kolmas maalikerros maalattua ja lauantaina olisi käyttöönotto edessä, ellei mitään kömmähdyksiä tule eteen. 🙂 Saa nähdä miltä lopputulos näyttää. 🙂

Illalla tulossa olohuoneesta postausta, joten palailemisiin! 🙂

14 kommenttia “Lisää säilytyspussukoita

1. moikka miia! (:

blogisi luettua nyt vähän aikaa ei voi kun hämmästellä ajatusmaailmaasi 😀 Olet huippu! kotisi on kaunis, mutta en ymmärrä miten saat noinki "pieneeseen" kotiin miljoonia eri sisustuksia 😀 ja silti jokainen on toinen toistaan kauniimpi. toisaalta myös ihmettelen ja samanaikaisesti ihailen sinua! kumpa itsellänikin olisi rahaa ja ennenkaikkea aikaa ja ideoita kodin sisustamiseen "joka päivä" kuitenkin perheellinen,lapsi, työt, arki asiat, ystävät ja muut asiat pitää hoitaa. Ihailetko itse koskaan esimerk. googlen kuvahausta omaa kotiasi ja toivoisit että kumpa voisin tätä kokeilla vielä joskus tai saisimpa vielä laittaa tähti teemaa makkariin yms.. sitten haluaisin kysyä ihan huvikseni että jos olet ottamassaa IKEAN lack hyllyistä kuvaa niin siirteletkö vain kuvan takia kasvit/koristeet/taulut siihen ja sitten vaihdat takaisin ns. oikealle paikalle vai siirteletkö tosiaan taukoamatta hyllyjen, sohvan ja jopa vaatekaappien sisältöä 😀 kotisi on ihana vaikka tosin tekisin tietenkin tekisin pieniä asioita mitä itse haluisin kokeilla!

1. aada: Pahoittelut tosi myöhässä tulevasta vastauksestani. Olen yrittänyt tässä kolmisen viikkoa kiriä kiinni kommenttivastauksissani. ♥

Apua, hihii. 🙂 Yksien seinien sisään mahtuu monen monta erilaista tyyliä, ja näiden tyylien sisällä on vielä monta samaa tavaraakin kuten beståt ja valkoinen nahkasohvakin. 😀

Haaveilen lähes päivittäin kaikenlaista ja sormet oikein syyhyää aina uusien ideoiden kimppuun. Harmi vaan että nykyisin on hieman vähemmän aikaa käytettäväksi kotona hääräilyyn, bloggailuun ja muuhun mukavaan. On se kyllä ärsyttävää että työ vie aikaa kaikelta hauskalta. :D

En siirtele oikein koskaan mitään vain kuvien ottamisen vuoksi, vaan tavarat ovat ja pysyvät seuraavaan ideaan asti. 🙂 Lack-hyllyjä oli ennen sekä olohuoneessa että keittiössä, joka saattoi välillä hämätä. Nykyisin Lackeja on vain keittiössä ja niissä vaihtuu tavarat aika harvakseltaan, ehkä kerta viikkoon jokin tavara liikkuu toiseen paikkaan ja jotain muuta tulee tilalle, mutta se on sellaista luonnollista liikkumista kun tavarat ovat meillä käytössä hyvin pitkälti vähintään viikottain. 🙂 Sohvakin usein nököttää tuossa sille parhaassa paikassa, joka ei ole kyllä ihan täydellinen muttei paremminkaan sitä saa. Vaatteet vuorostaan liikkuvat lähinnä käyttöön pesuun laatikkoon / rekille ja takaisin käyttöön. Niiden kanssa en edes muista koska olisin viimeksi säätänyt. 😀

2. heippa!

nyt taas päässyt mukaan blogiin, jes! kotisi on taas parin viikon aikana saanut jo monen monta uutta sisustus hommaa 😀 hei nainen rauhotu! 😀 seinät menee pilalle jos koko ajan porailee,maaalailee ja siirtelee huonekaluja! 😀 terveisin mustasukkanen ihailia(;

1. janna: Hihii, moikka taas! ♥ ♥ Toivottavasti vielä seurailet siellä taustalla, vaikka kommenttivastauksissani onkin nykysin viivettä. Olen pahoillani tästä ja toivon että nyt kun hidastan pikkuhiljaa työtahtiani, jää enemmän aikaa taas kommenteillekin. ♥

Ei ne pilalle pienestä mene, usein saan hyödynnettyä vanhat reiät, joten vaikka tavara vaihtaa paikkaa niin aika harvoin tarvitsee uusia reikiä porailla. 🙂 Äläkä ole mustis, nouuuuu. 🙂

3. tässä jo jonkin aikaa heränny kysymys kun tuntuu että kodissasi alkaa huonekaluja "häviämään" että oletko tosiaan tekemässä muuttoa vai oletko myynyt tai heittänyt pois joitain huonekalujasi? Bestå kaappeja ei enää tunnu olevan kun tv-tasona. missä kaikki Beståt? 😀 ennen niitä oli joka huoneessa ainakin 2, vaatekaappi yms? ny ei enää missää 😀 sitten on hävinnyt se sinun maailman ihanin nojatuoli/löhö tuoli?.. mihin tavarasi hävivät?! 😀

1. heinuu: Joitain juttuja olen myynyt ja antanut pois, koska en tarvitse enkä haluakaan niin paljoa mööpeliä ympärilleni. 🙂 Muuttoa en ole tekemässä sentään, mutta aina parempi jos muutto järjestyy nopeallakin aikataululla ja tavarat mahtuvat yhteen kuormaan. :D

Beståista lähti yli puolet pois, sillä niihin ei ollut enää täytettäkään tarpeeksi. Enää on vain kolme kaappia olohuoneessa ja yksi keittiössä. Löhödivaani lähti alkukesästä uuteen kotiinsa, se oli liian pitkä ja tukki ikävästi kulkutien sekä olohuoneen että keittiönurkkauksen puolella.

4. Aada, Janna ja Heinuu…kovin samantapaiset kommentit teillä ??? Onko tällä henkilöllä kenties kolmoispersoona 😉 Ei vaiskaan totta puhuen kaunis ja raikas koti ja onhan sisustus kivaa kun on rahaa ja aikaa 🙂

1. Päikkä: Hihii, kiitos Päikkä! ♥ ♥ ♥ ♥ Kumpa olisi aikaa enemmän, rahalla nyt ei niin väliä kunhan toimeen tulee. 😀 kaikki oleellinen alkaa olla hankittuna, joten pienelläkin pärjätään, onneksi. 😀

5. Ei voi tän viikon puuhista taas sanoa kuin

Buy now

Keep forever

Et ole tuosta päässyt vielä toteuttamaan kuin ensimmäistä riviä.

Pliis listaa tästä kuukausi eteenpäin sun ostokset ja kuinka paljon menee rahaa. Olis tosi kiva nähdä.

1. anonyymi: Viimeksi kun tein listan tänne blogiin, valitsin sellaisen kuukuden jossa ostelin aika reilusti ja sain kunnon ripityksen siitä. 😀 En tiedä haluanko tehdä sitä toiste, ei ole kiva lukea narinaa ja murinaa. :D

On minulla niitä keep forever juttujakin, mutta vaikka suhtaudun tunteellisesti tavaraan niin se on lopulta aika vähäpätöistä minulle. Tuskaa voi tuottaa muutamista jutuista luopuminen, mutta tiedän että kuukauden kuluttua en enää niitä kaipaisi. Materiaa se vaan on, se mikä tulee se voi myös mennä tarpeen vaatiessa. 😀 Mutta pyrkimys tuon sloganin ytimeen on kyllä hyvä juttu. 🙂

6. Voih kotinne on ihana, ja saan siitä viikottain kaikkia ihania ideoita omaan kotiimme- vaikka tyylimme eivät aivan samantyyppiset olekkaan. Kesällä sairaslomalla ollessani löysin blogisi- ja tykästyim ikihyviksi. Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja "nillittävät" kommentitkim osaat ottaa asiallisesti vastaan- tämä kyky monelta bloggaajalta puuttuu. Jatka samaan malliin!

1. mar: Kaunis kiitos sinulle mar! ♥ ♥ ♥ Yritän suhtautua ikävämpiin kommentteihin huumorilla ja aika usein siinä onnistunkin. Samalla tyylillä jatketaan ja se mikä ei tapa se vahvistaa. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *