Viikkosiivousta uuden ruokapöydän ympärillä

Olen viime aikoina hieman oikonut ja imuroinut karvapää-suulakkeella seinähyllyt ja tasot, samalla kun huuveroin lattioitakin. Tämä nopeuttaa viikkosiivousta entisestään, jonka nykyisin teen keskellä viikkoa. Kyllä taas pinnat kiiltää, kun viikon pölykerros on hävitetty. Laittelin samalla vaivalla myös yrteilleni lisää vettä ja pyyhkäisin ruokapöydän puhtaaksi mikrokuituliinalla.

Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen

Ruokapöytä vaihtui eilen illalla pieneen neliönmuotoiseen pöytään, joka on meille täydellisen kokoinen. En juurikaan kata ruokapöydälle antimia, joten meille riittää että pöytään mahtuu kaksi tai kolme lautasta laseineen ja aterimineen. Pöytä tuli meille hieman extempore, kun edellinen omistaja halusi vaihtaa pienen pöytänsä suurempaan. Mutta mikäs siinä, neliönmuotoisesta pöydästä olen tässä jo muutaman vuoden jaksanut teillekin höpöttää, joten ehkä oli aikakin että siirryn haaveilusta toteutukseen. 😀

Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen

Pöydän alle tarvitaan ehdottomasti matto ja neliönmuotoinen sellainen. Myös tuolien osalta olen mietiskellyt erilaisia vaihtoehtoja, mutta en vieläkään tiedä millaiset tuolit olisi parhaat. Olen fundeerannut että selkänojallisia tuoleja voisi olla kaksi ja niiden rinnalla sitten kaksi tuollaista valkoista jakkaraa lisätuoleina. Itse tosin uskon jatkossakin istuksivani mieluiten jakkaralla, mutta olisipa ainakin kahvittelijoille tarjota pepun alle oikea tuoli. 😀

Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivousvinkit Omakotivalkoinen

Viikkosiivouksen suoritettuani oli hetki aikaa istua alas nautiskelemaan kupponen kaffetta. Ihan huippua istua omassa rauhassa ja avasimpas lehdenkin pitkästä aikaa eteeni. Tosin mielenkiintoni lehteen lopahti parissa minuutissa, joten tartuin sitten kuitenkin puhelimeen ja aloin selailemaan saapuneita blogikommentteja ja sähköposteja. 🙂 

Nyt ruokakauppaan ja sitten olisi päivän pakolliset hoidettu ja loppuillan voi touhuta kaikkea kivaa. 🙂

Mukavaa päivää kaikille!


Comments are closed.