PS. Nyt meni hermot! :)

Illan pikasiivousta tehdessäni menetin hermoni ainaiseen lelujen keräilyyn ja tavarakaaokseen. En ole koko viikkona jaksanut raijata tytön mööpeleitä oikeille paikoilleen, eli lelukoreihin ja legolaatikoihin, koska ne levitetään pitkin poikin joka tapauksessa heti seuraavana päivänä. Pienillä lapsilla lelukorit toimivat tosi kivasti, kun pikkutavaraa ei ole juuri ollenkaan. Mutta nyt kun tytön tärkeimmät lelut ovat kokoa ”barbin kenkä”, ne tietysti sujahtavat heti lelukorin pohjalle. Se meinaa sitä että koko kori pitää tyhjentää päästäkseen käsiksi niihin. Kesästä asti olen vatvonut tytölle säilytysratkaisua ja aina siirtänyt sen hankkimista hamaan tulevaisuuteen vedoten siihen, että tähänkin saakka on ihan hyvin pärjätty. Katin marjat! 😀 

IKEA PS kaappi valkoinen lastenhuoneen säilytysratkaisu Omakotivalkoinen

Menin hetki sitten IKEA-nettikauppaan ja syötin hakusanakenttään PS-kaappi. Klikkasin kyseisen kaapin MyPack-toimituksena kotimatkalle alta kolmeen minuuttiin. Ensi viikon alussa pitäisi tytöllä olla huoneessaan kuvan mukainen kaappi, jonne säilötään barbie-kokoelma, kaikki tilpehööritavarat, palapelin palaset, kirjat ja väritystarvikkeet. Ei tarvitse neidin enää jatkossa levittää kaikkea pitkin lattioita löytääkseen sen pienimmän mahdollisen barbien lemmikkikoiran tuttipullon, joka on kokoa topsipuikon kärki. Huh, johan helpotti! Ja ensi viikolla helpottaa entisestään kun kaappi saapuu. 🙂

Huomiseen!

Tuotekuva: IKEA


Comments are closed.