Nuorekas juhlalook vanhojentansseihin

Pieni rakas 17-vuotias on saatettu kohti vanhojentansseja ja Prinssi Uljasta, joka komeana odottaa prinsessaansa saapuvaksi. Vain lasikengät puuttuvat kauniilta neitoselta, joka on valkoisessa mekossaan vähintäänkin yhtä kaunis kuin Tuhkimo. Minä sain toimia haltiatarkummina loihtiessani neidille juhlakampausta ja -meikkiä. 🙂

Vanhojentanssi meikki ja kampaus - Omakotivalkoinen
Vanhojentanssi meikki ja kampaus - Omakotivalkoinen

Viime kerrasta on vierähtänyt useampia vuosia, kun viimeksi näin fiiniä juhlalookkia olen tehnyt. Pelkäsin että taidotkin ovat ruostuneet, mutta ihmeen hyvin ja jouhevasti tuo juhlameikki lopulta syntyi. 😀  

Prinsessa J on melkoisen tyylitietoinen ja tarkka, eikä hyväksy todellakaan ihan mitä hyvänsä meikkitaiturointia kasvoilleen. Ylimeikatun näköinen tällinki oli ehdoton nounou ja kaikkea extremeä tuli välttää. Haimmekin meikiltä mahdollisimman luonnollista, mutta kuitenkin tarpeeksi juhlavaa lopputulosta ja meidän mielestä onnistuimme siinä erittäin hyvin. 🙂 

Vanhojentanssi meikki ja kampaus - Omakotivalkoinen
Vanhojentanssi meikki ja kampaus - Omakotivalkoinen

Meikkipohjana käytin Diorin Nude-meikkivoidetta ja kiinnitin sen Make Up Storen irtopuuterilla. Varjostukset teimme kevyesti mattapintaisella aurinkopuuterilla. Korostukseen (poskipäät, otsa, leuka) käytin vaalean beigeä aavistuksen helmiäistä Make Up Storen luomiväriä, jonka levitin isolla sudilla. Poskipuna on hennosti koralliin taittava luonnonkosmetiikkasarjan tuote, jonka nimeä en muista.

Vanhojentanssi meikki ja kampaus - Omakotivalkoinen

Ylärajaukset tein Make Up Storen mustalla rajauskynällä, jonka päälle levitin siveltimellä mustanruskeaa luomiväriä pehmeentääkseni katseen. Luomivärinä on sekoitus mustaa ja hopeaa helmiäistä, joista sekoitin kolmea eri tummuusastetta olevat värimiksit kämmenselkämykseen.

Silmän sisänurkassa ja kulmaluulla on samaa vaaleanbeigeä luomiväriä, jota käytin myös korostuksessa poskipäillä. Ripsissä on mustaa Diorin Diorshow maskaraa ja ulkonurkkiin lisäsin lyhyitä irtoripsitupsuja tekemään katseesta intensiivisemmän. Kulmista halusimme luonnolliset, joten niihin käytin siveltimellä levitettävää puuterimaisen pehmeää ja mattaista keskiruskeaa Make Up Storen Tri Brow-kulmapaletista. 

Vanhojentanssi meikki ja kampaus - Omakotivalkoinen

Ja tässä vielä pieni sneek peek J:n prinsessamekosta! Kahden ja puolen tunnin urakka on onnistuneesti takana ja nyt on oman pikavalmistautumisen vuoro, jotta ehdin juhlapaikalle ajoissa katsomaan kuinka Uljas tanssittaa Tuhkimoa!

Ihanaa päivää kaikille!


Comments are closed.