Lahjaideoita ylioppilaille & ammattiin valmistuville!

Tänäkin keväänä juhlimme tuhansia uusia ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita ympäri Suomen. Keräsin muutamia valmistujaislahjaksi soveltuvia tuotteita inspiraatioksi lahjanantajille ja tänä vuonna pääsen itsekin tätä muistilistaani hyödyntämään. 🙂

Lahjaideat yliopppilaille - Omakotivalkoinen

Monet joutuvat elämään hyvin säästeliäästi koko opiskeluaikansa, koska opintomateriaali kirjoineen syö ison osan tuloista (omista tai vanhempien). Itse tykkään juuri siitä syystä antaa vastavalmistuneelle (usein myös nuorelle aikuiselle) rahalahjan, sillä koen että siitä on suurin ilo ja hyöty tulevaisuuden haaveiden toteuttamisessa. Pelkän setelinipun sijaan haluan kuitenkin että lahjassa on jokin juju, ja viime vuoden ideani antaa lahjarahat Iittalan Vitriini -rasiassa oli todella kiva ja tykätty juttu. 🙂 

Lahjaideat yliopppilaille - Omakotivalkoinen

Lahjakortit ja rahalahjat desingmukissa

Myös arvostetun Arne Jacobsenin typografialla varustetut Design Lettersin aakkosmukit* ja -lautaset* ovat kivaa extraa rahalahjan tai lahjakorttien ohessa. Setelit voi kääriä rullaksi, solmia ympärille mustan satiininauharusetin, laittaa Jacobsenin mukiin ja pakata kauniiseen läpinäkyvään sellofaanipakettiin. Aakkosen voi valita vaikkapa lahjansaajan nimen perusteella. Mukeihin on saatavana myös erillisiä puukansia*, jolloin muki muuttuukin säilytyspurkiksi. 

Lahjaideat yliopppilaille - Omakotivalkoinen

1. Georg Jensen Moneyphant |  2. Georg Jensen kello |  3. Marimekko Räsymatto kuppi |  4. Marimekko Räsymatto kulho |  5. Hay Lup kynttilänjalka

Skandinaaviset designlahjat kohtuuhintaan

Toinen hyvä idea mistä itse tykkään on tanskalaisen Georg Jensenin Moneyphant-säästöpankki*, jonne voi kerätä ”starttirahaa” koko suvulta tai miksei vaikka juhlaporukaltakin. Saman suunnittelijan kynästä luotu kello* on tyylikäs ja ajaton valinta aikusempaankin makuun.

Marimekon Räsymatto-sarjan kupit* ja kulhot* näyttävät kivalta perusvalkoiseen astiastoon yhdistettynä ja uskoisin että ne ilahduttaisivat nuorekkaalla olemuksellaan juhlien päätähteä. Hayn Lup-kynttilänjalka* on edullinen, mielenkiintoinen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin näyttäväkin lahjaidea, josta veikkaan tulevaisuuden klassikkoa.

Minun valmistujaislahjani tulee olemaan yhdistelmä tässäkin postauksessa mainituista jutuista. Toivottavasti juhlasankari ei nyt eksyisi lukemaan tätä postausta ennen h-hetkeä. 😀

Inspiroivaa illanjatkoa kaikille ja huomiseen!

Kuvat: Design Letters, Marimekko, Georg Jensen, Hay, *sisältää kaupallisen linkin


Comments are closed.