Ripsuttavat maustemyllyt

Ärsyttääkö teitä maustemyllyjen pohjasta pöydälle rapisevat suolat ja pippurit? Myllyistäni jää pöytätasolle aina pieni keko myllyn suulle jäänyttä maustetta, joista suola on pahin. Keittiössä on massiivipähkinää oleva taso ja huomasin viime viikolla että suolamyllyn kohdalle on muodostunut kuiva ja haalistunut myllyn kokoinen ympyrä. Onneksi keittiö tasoineen on niin elähtänyt ettei se pahemmin nostanut verenpainettani, mutta pisti miettimään miten olisin suhtautunut jos taso olisi ollut uusi ja ihana… 😀

Ripsuttavat maustemyllyt ja arkivinkki Omakotivalkoinen

Ripsuttavat maustemyllyt tarjottimen päällä

Muuton myllyni* ovat sisustuksellisesti huippukivat, mutta käyttöpuolessa olisi hiottavaa. Myllyjen koneisto on alkanut jumittamaan pehmeissä pippureissakin, suolaa on turha edes enää yrittää jauhaa sillä terä jää totaalisesti jumiin.

Suolan olenkin siirtänyt tammiseen Sagaformin myllyyn* ja Muuton myllyissä on musta- ja valkopippuria. Kävin ostamassa pienen Artekin Siena-tarjottimen* pikaratkaisuksi ongelmaan nro 1. Ripsutelkoon jatkossa murusensa tarjottimen päälle, se on sentään helpompi puhdistaa kuin mausteinen pöytätaso. 😀

Ripsuttavat maustemyllyt ja arkivinkki Omakotivalkoinen

Keittiön kivoimmat tarvikkeet

Tarjottimen päälle myllyjen kanssa laitoin Design Lettersin B-mukissa* olevan basilikan jämäni, joka edelleen jaksaa puskea uutta vartta ja lehteä. Sisukas tapaus tämä yrtti B. 🙂 Taustalla oleva Alessin sitruspuristin* on jo monen monta vuotta vanha ja aina vaan yhtä rakas, vaikken ole joulun jälkeen puristanut sillä ainuttakaan sitruunaa. Men in Black -leffan avaruusalusta muistuttava puristin on keittiövälinesuosikkini, puhtaasti ulkonäöllisistä syistä. 🙂

Ripsuttavat maustemyllyt ja arkivinkki Omakotivalkoinen

Muita juttuja ja muuttokuulumisia

Saimme eilen muutettua siskon perheineen uuteen ihanaan kotiin. Siskon tyttö nauroikin, että olisi pitänyt ottaa videokuvaa muuttourakasta, kun kaksi rimpulaista lyhyttä naista kantaa yhtä painavia huonekaluja ja laatikkokasoja kuin kaksi riuskaa lihaksikasta muuttomiestä. 😀

Siskon kanssa ollaan aika samanlaisia, me ei voida odotella ja seisoa sivussa tekemättä mitään vaan pistetään hihat heilumaan. Rekkalastillinen oli tavaraa ja koko muuttoon lastaamisineen ja uudessa paikassa sisään kantamisineen meni tasan kolme tuntia. Reippaina naisina emme suinkaan lopettaneet siihen, vaan asensimme pesutornin käyttökuntoon ja purimme eilisillan aikana yli puolet tavaroistakin suoraan omille paikoilleen. Illalla menen vielä sen verran auttelemaan, että saamme varastoon menevät ylimääräiset kalusteet ja tavarat kannettua pois eteisestä. 🙂

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin


Comments are closed.