Televisio seinälle!

Yksi blogissakin käsitellyistä ikuisuusprojekteistani on viimein ruksittu tehdyksi To Do -listaltani. Television kromattu krumeluurijalusta on kannettu varastoon ikiajoiksi ja tv on nostettu seinälle kätevän Cabstonen Easyfix Ultra Slim XL -kiinnikkeiden avulla. En uskaltanut itse porata reikiä 10mm terällä tuohon seinään, koska se on tiilestä tehty ja toisella puolella on kylpyhuone kaakeleineen, joten porailuun pyysin tällä kertaa jelppiä. 🙂

IMG_7630.jpg

iIMG_7615.jpg

iIMG_7618.jpg

tv-seinalle2.jpg

Cabstonen seinätelineet ovat VESA-standardin mukaisia ja sopivat kaikkiin televisioihin. Oma seinäkiinnikkeeni sopii 17-70 tuumaisille töllöille ja pakkauksen mukana tulee kätevä kiinnityssabluuna johon on valmiiksi merkattu erikokoisten televisioiden kiinnityskohdat. Minun 40-tuumaisessa Samsungissani on VESA 200×200 mitoitus, sabluunan ja vatupassin avulla seinään porattavien reikien paikat oli erittäin helppo merkata.

IMG_7624.jpg

iIMG_7625.jpg

iIMG_7623.jpg

Easyfix Ultra Slim -sarjan kiinnikkeet ovat hyvin litteät, joten television ja seinän väliin jäävä tila on television mallista riippuen jopa niinkin pieni kuin 1,5cm. Oman televisioni alareunassa on pieni levike, joka määritteli asennusetäisyyden 3,2 senttiin puolestani. Pieni rako se on silti, hyvä että sormetkaan mahtuu telkkarin ja seinän väliin. 🙂

iIMG_7643.jpg

iIMG_7634.jpg

iIMG_7644.jpg

Televisio itsessään on hyvin helppo nostaa seinään kiinnitettyihin teräslevyihin roikkumaan jopa yksinään. Television takaosaan ruuvataan pyöreät rosteriset ympyrät, jotka tv:tä nostettaessa kohdistetaan seinäkiinnikkeiden aukoista sisään ja klonksautetaan pehmeästi alas lukittuakseen. Pienestä koostaan huolimatta tämä kiinnityssysteemi kestää painoa 50kg, joka on tämän päivän littanoille televisioille hurja luku. Eipä taida 70-tuumaisetkaan televisiotkaan enää painaa paljon mitään. 🙂

iIMG_7632.jpg

IMG_7642.jpg

Kieputin pistorasiaan kulkevat johdot Cable Twisterin sisälle, jotta ne ovat siistit ja kulkevat nätisti kohtisuoraan alas. Tässä voisi hyödyntää myös johtovedoille tarkoitettua valkoista peitelistaa, mutta minusta tuo spagettipötkylä on ulkonäöltään ihan ok. 🙂

iIMG_7637.jpg

iIMG_7641.jpg

iIMG_7636.jpg

iIMG_7640.jpg

Nyppäsin liljoistani kaksi kuukahtanutta kukkaa pois ja lyhensin huonoon kuntoon menneitä varsia kymmenellä sentillä saadakseni liljat pienempään ja matalampaan maljakkoon. Lukijani vinkkiä hyödyntäen olen leikannut liljojen sisällä kasvavat ruskeat itiöhommelit (en tiedä mitä ovat nimeltään :D) pois, jotta säästyn niiden kestovärjäävältä ripottelulta. Niin tujua tavaraa ne ovat että käsiin jää oranssinkeltaiset tahrat jotka eivät meinaa lähteä puhtaaksi millään. 🙂

iIMG_7633.jpg

Ihanan kevyeksi muuttui tuo seinusta nyt, kun massiivinen jalusta on tipotiessään ja televisio on sirosti nostettuna seinällä… <3 Helteistä sunnuntaita kaikille! <3

Ps. Muistakaahan osallistua eilen alkaneeseen Country French -maaliarvontaan TÄÄLLÄ!

35 kommenttia “Televisio seinälle!

1. Hei!

Tiedätkö mistä tuota Cable Twisteriä saisi? Nopealla googlauksella ei tuotteesta löydy mitään infoa :S Meillä on myös suunnitelmana nostaa töllö seinälle ja johtoja piisaa..

1. Hanna: Ainakin Stockmannilta löytyy. Nettikaupan puolella valkoinen on loppu, mutta myymälöistä saattaa löytyä. Jos johdot ovat mustia, sopii musta Cable Twister niihin paremmin kuin valkoinen… Muita värivaihtoehtoja on ainakin oranssi ja pinkki, enemmän ehkä lastenhuoneeseen sopivia nämä. 😀

2. Niin, edelliseen kommenttiin.. Vähän vähemmän nopealla googletuksella löytyi, edelleen stockallakin myynnissä 🙂

Hyvältä näyttää!

3. hmmmm,,,, telkkan olisi ehkä voinut nostaa samllae tasolle noiden stringien kanssa se tasaisemmalta. Nyt tuo korkeusero ottaa silmiin.

1. jaana: Television korkeus on tarkoituksella valittu, en halunnut sitä laittaa niin alas että tv:n yläreuna ja Stringien alareuna ovat keskenään linjassa. Television alle on mahdollisesti tulossa kaiutin jossakin vaiheessa ja mikäli ensi keväänä vaihdan Bestå-tason Muuton Stacked-moduuleihin kuten olisi tarkoitus, on tuo korkeus Stackedien kanssa hyvä. 🙂

4. Mulle käy silmään toi johtosykkyrä, jopa jalusta oli parempi. Nyt jotenkin rikkonainen linja. Tv:n yläreunan olisin pistänyt stringhyllyjen alareunan tasolle. Ja tuo johtosykkyrän linja riitelee jotenkin kaapinovien pystylinjojen kanssa 🙁 rauhaton kokonaisuus mun silmään muuten linjakkaassa sisustuksessa

1. Komppis: Johtoja on spagetissa kolme; antenni, virtajohto ja bluray-soittimen hdmi-kaapeli. Näyttää siistimmältä Cable Twisterin kanssa kuin ilman, jolloin kolme johtoa roikkuvat siltä täältä tv:n takaa kohti lattiaa. 🙂

5. Minusta taas television korkeus on ihan passeli. Tulee liian aseteltu vaikutelma jos täsmätään hyllyjen alareunaan. Mutta tuo johto ei miellytä minun silmääni. Voi kunpa olisikin mahdollista jotenkin pujottaa johdot onton kipsilevyn takaa menemään 🙂

1. Vilijonkka: Olisi kyllä hienoa, jos johdot saisi kuljetettua seinän sisältä pistorasioihin. ♥ Jos seinän olisi levyttänyt, olisi voinut tuon ratkaisun toteuttaakin, mutta silloin olohuoneen seinä ei olisi ollut enää samaa linjaa keittiön puoleisen seinän kanssa.

1. Janna: Kiitokset! ♥ Olen kyllä käynyt biologiapainotteisen yläasteen, mutta mieleen ei ole jäänyt opinahjosta oikein mitään. Heteitähän ne tosiaan olivat. 😀 Hirmuinen määrä muuten variseekin niistä ruskeaa tomua tasoille, olen ikuisesti kiitollinen lukijalta saamastani vinkistä leikata ne pois. 🙂

6. Liljojen värjäävät nykeröt kannattaa poistaa kertakäyttökäsine kädessä, niin säästyy siltä käsien puhtaaksi hinkkaamiselta : ).

1. Tiia: Tuo on hyvä niksi. 🙂 Minulla on lateksiallergia enkä voi käyttää normikäsineitä. En raaski ostaa lateksittomia koska ovat kalliimpia joten elelen ilman. 😀 Itse keksin viimeisen aukeavan kukan sisältä paljastuneita heteitä leikatessani, että pistän wc-paperin palasen kämmenen päälle johon heteet tipahtavat, näin ei käsi värjäänny. 🙂

2. Kokeile niitä jättikokoisia kertakäyttöhanskoja, jotka on tehty muovista. Tosi ohuita ja halpoja, sopivat juuri tuohon käyttöön. One sizes fits all, tai oikeasti ei sovi kellekään 🙂

3. Minttu: loisto niksi, ne hiusvärihankat jotka ovat kokoa XLLLL ja sormet ovat silti liian lyhyet. 😀 Täytyykin kysyä olisiko siskolla sellaiset jemmassa. 🙂

1. Petra: Minusta tuo spagetti on ihan kiva. 🙂 Parempi olisi jos johdot kulkisisvat seinän sisällä katseen ulottumattomissa, mutta ei tämäkään huono ratkaisu ole. Jalusta oli liian krumeluurinen omaan makuuni. 🙂

2. Jenni: Moni tykkää tuosta Samsungin design-jalustasta ja onhan se tv:n jalaksi oikein nätti. 🙂 Omaan makuuni se on kuitenkin liian krumeluurinen… Vanhaan sisustustyyliini se olisi ollut täydellinen, mutta tähän nykyiseen sopii paremmin tuo spagetti, siis minusta. 🙂

7. Näyttääpä hyvältä! Ja mitä tulee kiinnityskorkeuteen, minusta se on täydellinen. Liika asettelu hyllyjen reunan mukaan ei mielestäni toimisi ollenkaan, vaikka enpä minä mikään ammattisisustaja olekaan. 😉 Johdot ehkä vetäsin johtokourulla siistimmin seinään kiinni. Tosin tuo Cable Twister näyttää hauskalta, tuota voisi kyllä kokeilla. 🙂

1. Jessica: Telkkari on aseteltu seinälle niin, että ensi keväänä sen alle tulee Muuton Stacked-kokonaisuus. Myös etukaiutin varaus on huomioitu, eli kotiteatterin lisääminen on mahdollista sekä Bestå-tason että Stackedien kanssa mikäli tarpeen. :)

Cable Twister on hauska ja edullinen ratkaisu niputtaa johtoja, eikä tarvitse porata tai liimata listaa seinään kiinni. Minulla on johtolistaa olemassa sopiva pätkä jos haluan sellaisen viritellä, mutta toistaiseksi tämä kelpaa oikein hyvin. 🙂

8. Minäkin enempi tv:n jalasta tykkäsin, oli omaan makuun kivempi niin ja sopi mielestäni hyvin sisustukseesi, mutta.. eihän me kaikki voida asioista samalla lailla ajatella 😉

1. saparo: Jalusta on jonkin aikaa tympinyt kaikessa hohtavuudessaan. 😀 Ehkä siinä syy miksi olen itse niin tyytyväinen tuohon spagettiinkin, pääasia ettei se kimalla, hihii. 😀

9. Hei! On olemassa myös valkoista johdonpiilotuslistaa, näin saa johdon piilotettua kapean listan alle ja lopputulos olisi tikkusuora alas asti. Sopisi paremmin mielestäni, näin linjat pysyisivät suorina 😉

1. Jenna: Minulla on sellainen listanpätkä… jos se on siis seinään liimattava tai ruuvattava versio. Ainakaan ihan heti en ole tuota spagettia vaihtamassa mihinkään, mutta listaa löytyy valmiina jos sellainen päivä koittaa etten spagettipötkylää enää halua katsella. 🙂

1. Katja: Gigantista löytyy kyllä melkein kaikkea mitä toivoa saattaa, joten toivottavasti sieltä löytyy samaa merkkiä tai muun merkin vastaavaa slim-mallin telinettä valikoimasta. 🙂

10. Moikka Miia, ootko ollut tyytyväinen, että tv on ollut seinällä. Itse mietin uuden tvn ostamista ja samoin seinätelineen? Mitkä ovat edut?

1. S: Olen ollut tosi tyytyväinen ja aion jatkossakin ripustaa tv:n seinälle jalan sijaan. 🙂 Etuina on kivempi ja ilmavampi sisustus ja enemmän tasotilaa ja johdot saa siistimmin kun ne kulkevat listakourua pitkin (tässä postauksessa väärä systeemi, kurkkaa uudemmat kuvat) tason taakse lattialle. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *