Aikuisbalettia aikuiseksi kasvaneille ballerinoille!

Lupasin postailla teille balettiharrastuksestani jo aikoja sitten, mutta aihe hautautui kaiken muun alle. Pyydän suuresti anteeksi unohdustani. Syyslukukaudet ovat monissa tanssikouluissa startanneet tänään ja pienet sekä isommatkin ballerinat aloittavat uuden harjoittelujakson kesäloman päätteeksi. Postauksen aiheena ei kuitenkaan tällä kertaa ole lastenbaletti, vaan meidän ”ikäihmisten” aikuisbaletti. 🙂

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Unelma tanssijan ammatista

Vietin lapsuudesta varhaisaikuisuuteen asti kaiken vapaa-aikani tanssisalien lattioita kuluttaen, mutta työelämään astumisen jälkeen jouduin pistämään asiat tärkeysjärjestykseen ja valitettavasti jouduin hautaamaan suuret haaveeni ammattitanssijan urasta. Asia oli minulle todella kipeä ja suljin sen seurauksena monta ovea takanani.

Tanssimisen kipinä syttyi monesti vuosien aikana uudelleen, mutta tunsin niin suurta epäonnistumista etten halunnut aloittaa aktiivitreenausta vanhoissa ympyröissäni enää uudestaan. Lahjakkaasta keskinkertaisuuteen putoaminen oli menetyksistäni suurin ja vasta viimeisen viiden vuoden aikana olen hyväksynyt asian ja oppinut elämään sen kanssa. 🙂 

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Tanssiharrastus aikuisiällä

Viime vuoden alkupuolella päätin, että alan systemaattisesti toteuttamaan itseäni, vaikka se tarkoitti omalta mukavuusalueeltani ulos astumista. Aloitin tottakai niistä pienimmistä ja helpoimmista asioista, joita olivat mm. painonpudotuksesta postaaminen, omien asukuvien napsiminen blogiin ja uusiin työhaasteisiin tarttuminen.

Myöhemmin aloin toteuttamaan vaikeampia ja henkisesti vaativampia juttuja kuten videopostauksen tekoa, julkista esiintymistä, yleisölle puhumista sekä rakkaan tanssiharrastukseni jatkamista. Vaikka ensimmäisen tanssituntini aikana askel oli haparoiva, lihasvoima surkea ja tasapaino horjuva, oli fiilikseni kuin olympiavoittajalla. 🙂 Olin voittanut itseni! 

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Aloitus alkeista ja vanhan lihasmuistin aktivointi

Monen taukovuoden, laihdutetun liikakilon ja huonojen elämäntapojen jälkeen halusin keskittyä tanssitekniikkaan ja valitsin tunnikseni aikuisten alkeistason klassisen baletin. Baletin perusliikeharjoittelu parantaa tasapainoa, vahvistaa lihaksia, minimoi vääristä liikeradoista johtuvia revähdyksiä ja toimii hyvänä teknisenä tukena kaikille muille tanssilajeille hiphopista jazziin.

Vaikka alkeistason tanko- ja jalkaharjoittelut ovat hyvin hidastempoisia, hiki puskee pintaan ja lihaksissa tuntuu seuraavana aamuna että jotain on todellakin tehty ja kovaa. Baletti on melkein kuin jooga, molemmissa lajeissa hyödynnetään syviä sekä pieniä lihaksia ja pitkäkestoiset venyttävät liikkeet ovat hetkittäin kamalaa piinaa. 😀

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Naisia kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä

Minua jännitti aivan kamalasti ensimmäiselle balettitunnille matkatessani. Ajattelin että olen ryhmän heikkolahjaisin ja huonokuntoisin… ja vanhin. 😀 Jännitykseni oli kuitenkin turhaa, sillä meidän ryhmässä oli naisia kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä. Osa porukasta oli tanssinut aikaisemmin, mutta suurin osa ei koskaan. Tunnilla jokainen keskittyy omaan treenaamiseensa opettajan johdolla, joka vuorotellen kävi jokaisen luona korjaamassa asentoja ja antamassa ohjeita. Balettia suosittelenkin todella lämpimästi aivan kaikille tanssimisesta kiinnostuneille.

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Rennolla asenteella aikuisbalettitunnille

Aikuisbaletissa pukukoodi on rennompi kuin lastenbaletissa. Omassa ryhmässäni vaatetus on vapaasti valittavissa, kunhan itse viihtyy niissä ja tanssiliikkeet on helppo suorittaa. Me keski-iän molemmin puolin olevat naiset emme tosiaankaan pyöri piruetteja piukeassa jumppapuvussa, nudesukkahousuissa ja tutu-hameessa, vaan suosimme tavallista kuntosalityyliä. 😀 Ainut poikkeus salitreenaamiseen on kenkien puute – tunnilla tanssitaan joko paljain jaloin, sukkasiltaan tai balettiin tarkoitetuissa harjoitustossuissa.

Päälläni tunnilla on useimmiten mustat legginsit ja painijaselkäinen toppi sekä Piruetista ostetut Sansha Pron tossut. Harjoitustossuista sen verran, että sovittamatta niitä ei kannata koskaan ostaa. Jalkoja ja tossuja on jos jonkinlaisia, esim minulla on niin lyhyt ja leveä jalka että vain harva malli sopii omaan kaviooni. Tanssitarvikeliikkeissä voi sovitella tossuja ja osaavat (usein tanssijoita itsekin) myyjät tietävät usein jo jalkaa katsomalla oikean tossumallin ja koon. 🙂

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Lattiabaletti on loistava kotitreeni

Normaalien ohjattujen viikkotuntien lisäksi me tanssimme tytön kanssa myös kotosalla. Tytön tanssitankona toimii olohuoneessa oleva Bestå-tason reuna ja minä otan tukea seinästä. Tunnilla harjoiteltujen perusliikkeiden lisäksi teemme myös lattiabalettia. Lattiabaletti on melkoisen rankka jalkalihasrääkki, joka tehdään selällään maaten jalat kohtisuoraan taivasta kohden. Ideana on suorittaa jalkojen liikkeet yhtä hallitusti ojennuksista taivutuksiin kuin jalkojen päällä seisoessa, ajattelemalla että jalkapohjia vasten olisi lattia. Lattiabaletti on jo pitkään kuulunut omaan kotijumppailuuni, sillä se on loistava keino vahvistaa nilkkaniveliä tukevaa lihaksistoa. 

Sia_Chandelier.jpg

Vaihtoehtoja klassiselle musiikille

Baletissa käytetty klassinen musiikki ei kotioloissa jaksa innostaa, joten olemme etsineet tytön kanssa modernimpaa treenimusiikkia. SIA:n Chandelier on rytmiltään täydellinen ja se on muutenkin yksi meidän lempparibiiseistämme. Chandelier -videolla tanssiva äärimmäisen lahjakas 11-vuotias Maddie Ziegler on sekä äidin että tyttären tanssi-idoli. 🙂 Kuvaa klikkaamalla pääset katselemaan videon Youtubesta!

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Täydellinen soundtrack balettitreeniin

Katselin viime viikolla The Great Gatsby -elokuvan ja rakastuin sen musiikilliseen maailmaan välittömästi. Olisi pitänyt arvata että SIA:lla on sormensa pelissä tässäkin, sillä hänen kirjoittamansa ja esittämänsä 20-luvun viboja sisältävä Kill & Run on aivan mieletön biisi sekä tanssiharjoitteluun että syysiltojen tunnelmointiin. ❤︎

Aikuisbalettia ja ajatuksia tanssimisesta Omakotivalkoinen

Aikuisbalettia ympäri Suomen

Oman kotipaikan tanssituntivaihtoehtoja löydät helposti googlettamalla aikuisbaletti-paikkakunta tai baletti-alkeet-paikkakunta. PK-seudulla aikuisbalettitunteja löytyy esim. Helsingin Tanssiopistolta, Helsingin Balettiakatemiasta, Suomen Voimisteluseurasta sekä Tanssikeskus Footlightista. 

Ihanaa iltaa kaikille ja huomiseen!


Comments are closed.