Kaunis kattaus – kauniimpi arki!

Olen viimeiset neljä viikkoa kattanut joka ikinen päivä pöydän kauniiksi ruokailua varten, eikä eilinenkään ollut poikkeus. Eilen kello kuuden aikaan ovesta sisään astuneet ruokavieraani hämmästelivät vaivannäköäni ja kummankin suusta kuului ”eihän nyt minua varten olisi tarvinnut…” 🙂 Kerroin heille että katan pöydän joka päivä tällä tavalla, jopa silloinkin kun syömme tytön kanssa kaksin, sillä haluan tehdä meidän tavallisesta arkielämästäkin mahdollisimman kaunista. ♥ 

Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Tee arjesta juhlaa – Älä panttaa kauniita astioita kaapissa

Monella, kuten minullakin oli joskus, on juhla-astiasto erikseen ja se kaivetaan kaapin perukoilta käyttöön vain merkkipäivinä tai muina juhlahetkinä kuten jouluisin. Kaunis astiasarja jalallisine laseineen ja servetteineen on harvinainen näky kiireisen arjen keskellä, vaikka juuri tuollaiset pienet turhamaiset yksityiskohdat saavat arjen maistumaan makoisammalta.

Juhlavammat astiat ovat yleensä hinnaltaan arvokkaampia ja niiden ostoperusteena mainitaan usein kaunis ajattomuus sekä korkea laatu. Nämä seikat puoltavat mielestäni sitä, että kyseiset astiat kestävät myös arkielämää ruokalajiin katsomatta. Monien Villeroy & Bochin tai muun vastaavan merkin kaltaiset astiahelmet piilottevat ovien takana pölyttymässä, perheen syödessä hernerokkaa eriparia olevista muovilautasista. Hopeidut ja kullatut perintöantiikit tietysti ovat tässä poikkeus, niitä sopiikin säilyttää aarteen tavoin suojassa arjelta. 🙂

Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Arjen luksusta ilmaiseksi

Monet hemmottelevat itseään arjen keskellä ostamalla kauniin kukkakimpun, käyttämällä kauneudenhoitopalveluja, käymällä pitkässä rentouttavassa suihkussa tai kylvyssä uuden ihanan tuoksuisen suihkusaippuan kanssa. Jotkut menevät ystävän kanssa lasilliselle, tekevät jotakin aivan erityistä ruokaa, tai vähintäänkin hemmottelevat itseään pienellä herkkuhetkellä keskellä viikkoa. Nämä kaikki ovat sitä kuuluisaa arjen luksusta, jota jokainen meistä silloin tällöin tarvitsee tasapainottamaan tylsää tavallista elämää.

Meidän tuntemamme arkiluksus vaatii useimmiten jonkin esineen tai palvelun ostamista, uudesta huulipunasta naistenlehteen tai viinilasilliseen ravintolassa. Hyvistä hetkistä ja pienistä nautinnoista kannattaa toki maksaakin, mutta luksusta voi luoda myös ilmaiseksi. Kaunis kattaus on yksi näistä maksuttomista arjen hienouksista, joka vaikuttaa koko perheeseen! ♥

Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Ruoka maistuu paremmalta kauniin kattauksen keskellä

Ravintolaruoka on yleensä aina todella hyvää, vaikka kyse olisi lasagnetyyppisestä lounasbuffetista. Itse uskon että kauniilla kattauksella on suuri vaikutus makuaistiin, ja muistaakseni jonkin tutkimuksen mukaan tämä on tottakin. Meidän monet aistimme sekoittuvat yhdeksi ja se mitä silmä herkullisena ja kauniina näkee, saa ruoan maistumaan paremmalta.

Olikohan se Myytinmurtajat-sarja, jossa syötettiin ihmisille suussa sulavien suklaakonvehtien näköisiä makupaloja, jotka todellisuudessa olivat kuitenkin jotain keinotekoista melko mautonta mössöä. Silti lähes jokainen testiin osallistunut maistoi mössöstä suklaan. Tämä sivuaa visuaalisuudellaan myös kattausasiaa, sillä ainakin minun suussani tavallinen nakkikastike ja perunamuusi maistuu paremmalta kivan kattauksen keskellä nautittuna, kuin kulhosta läppärin edessä Iltalehteä lukiessa ja lusikoidessa. 🙂

Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Kaunis kattaus ja kauniimpi arki - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Arkivinkki ja ripaus luksuksen tuntua

Siirsin perinteiset vesilasit kokonaan pois käytöstä ja olen usean viikon ajan hörppinut päivittäiset vesilitrani jalallisista viinilaseista. Joku ihanista lukijoistani mainitsi jonkin aika sitten kommenttiboksin puolella siitä, kuinka kahvi maistuu paremmalta vanhanajan ohuista kahvikupeista juotuna. Itse en ole tätä kahviasiaa päässyt vielä toteamaan, mutta veden kanssa olen ollut huomaavinani samanlaisen efektin – vesi maistuu raikkaammalta ja kylmemmältä viinilasista kuin Iittalan Kartio-juomalasista juotuna. 🙂

Haluaisin tehdä meidän arjestä vielä pikkuruisen parempaa ja kysynkin millaisia arkielämän kaunistusvinkkejä teillä on? 


Comments are closed.