Ostoksia uuteen keittiöön!

Uusi upea keittiöni ansaitsee arvoisensa keittiövälineistön ja olenkin tehnyt marraskuun aikana muutamia tarvehankintoja mm. Iittalan-, Designboxin- ja Stocmannin verkkokaupoista. Vanha valurautapannuni ja halkeillut tamminen leikkuulautani vaihtuvat uusiin, lisäksi ostin muutaman astiapuutteen sekä muutamia edullisia heräteostoksia… 🙂

Keittioostokset4.jpg

Arabian valkoisen Koko-kulhon vetoisuus on 3L ja se on tällä hetkellä ainut isompi tarjoilukulhoni. Harkitsin ostavani näitä kaksin kappalein, mutta päätin etsiä kulholle toisenlaista kaveria. ASA Selectionin valikoimassa on kivoja kulhomalleja, itseäni kiehtoo neliskanttisen matalamman kulhon yhdistäminen Kokon kanssa samaan pöytään… 🙂 Pantone Universe -mukista teille jo kirjoittelinkin, siitä tulee aamukahvimukini heti keittiöremontin valmistuttua. Neljän Iittalan Essence -kuohuviinilasin pakkauksen ostin tarjouksesta, nyt omistan laseja yhteensä 6kpl. Joulukuun puolivälissä järkkäämäni iltamaa varten tarvitsen kyseisiä laseja yhteensä 10kpl, mutta onneksi ystävä tulee apuun ja lainaa minulle puuttuvat neljä. 🙂

Keittioostokset1.jpg

Käytän paperisia servettejä hyvin harvakseltaan ja yleensä pöydässäni onkin nähty pellavalautasliinat. Näitä Bloomingvillen servettejä en kuitenkaan voinut vastustaa… 🙂 Heräteostoksiahan nämä ovat, mutta ihania sellaisia. ♥

Keittioostokset2.jpg

Vanha Iittala Toolsin valurautapannuni on mennyt hieman huonoon kuntoon ja mikäs sen parempi syy uusia paistinpannua kuin uusi induktiotaso. 🙂 Uuden Hackman All Steel+ -sarjan kattilat ja pannut ovat induktiotasolle optimoituja ja niissä on tasaisesti kuumeneva 5-kerroksinen teräspohja. Ostamani paistinpannun sisäpinta on uusittua keraamista Ceratec° -pinnoitetta, joka tekee pannusta tarttumattoman. Tämän testaamista odotan innolla. 🙂

Keittioostokset3.jpg

Muita tarpeellisia hankintoja ovat mm. Artekin uudet Siena -pannulaput vanhojen likaantuneiden tilalle. Haluan suojata uuden Avonite -työtasoni parhaimmalla mahdollisella tavalla ja pieneen tilaan mahtuvat Menun Propeller -pannunalustat toimivat hyvänä lisänä Eva Solon neliskanttisten pannualustojeni ohella. Tamminen leivän leikkuulle tarkoitettu leikkuulautani oli niin rumasti kuivahtanut ja halkeillut, että heitin sen menemään. Tilalle ostin Fine Little Dayn mustavalkoisen Ruutu-leikkuulaudan Designboxin verkkokaupasta, jota tulen säilyttämään pystyssä keittiön tasolla, maustemyllyjeni takana. 🙂

Ensiviikolla pääsen laittelemaan ostoksiani paikoilleen uuteen keittiöön… i-h-a-n-a-a! 🙂 Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille! ♥

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Postaus sisältää mainoslinkkejä)

Makuuhuone tavaravarastona!

Lukijani Ninni ihmetteli minne olen saanut piilotettua kaikki eteisessä, keittiössä ja osittain myös olohuoneessa olevat tavarat remontin ajaksi. Tavarat eivät suinkaan ole vaihtaneet osoitetta, vaan siirtyneet suuremmalti osin makuuhuoneen oven taakse karkuun remonttipölyä. 🙂 Tältä näyttää makuuhuoneessa… ensi viikon puoliväliin asti. 😀

Omakotivalkoinen_8967.jpg

Omakotivalkoinen_8963.jpg

Omakotivalkoinen_8965.jpg

Omakotivalkoinen_8964.jpg

Sohva, iso Tablo-pöytä, ruokapöytä sekä tv:n alla oleva Bestå-kaappi eivät mahtuneet kumpaankaan makuuhuoneeseen, joten ne ovat olohuoneessa ikkunan eteen työnnettyinä. Tytön huoneen halusin pitää mahdollisimman siistinä ja se onkin kylpyhuoneen lisäksi ainoa tila jossa tapahtuu arjen askareita. Kylpyhuone toimii keittiön korvikkeena kahvinkeittimineen, tytön huoneessa nukutaan ja lämmitetään ruokaa sinne siirtämäni mikron avulla. Tyttö ja koira olivat hoidossa maanantai-illasta alkaen, jotta keittiöremontin kovaäänisimmät vaiheet saatiin pois alta. Muksuni tulivat eilen kotiin ja voi sitä iloa, ikävä on ollut kova (vaikka olemme nähneet kyllä tässä välissä :)). ♥ 

Lasitusliikkeessä teetetty yhtenäinen muotoonleikattu valkoinen karkaistu välitilalasi tulee lasitusliikkeen asentamana parin viikon kuluttua, mutta sitä lukuunottamatta arviona on että tiistaina keittiö olisi viimeistään käyttökunnossa ja sisustaminen sekä kokkailu voi alkaa. 🙂

Illalla tulossa postaus uutta keittiötä varten tekemistäni ostoksista, kuten paistinpannusta. Kivaa päivää kaikille! <3

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

Kohti valmista… Keittiöremontti loppusuoralla!

Keittiö näyttää jo ihan oikealta keittiötä, vaikka kodinkoneet puuttuvatkin. 🙂 Konekuljetus on sovittu maanantaille ja viikonloppuna vietetään pientä huilitaukoa kaikesta remppaamisesta. Kahden viime päivän aikana on saatu aikaan hirmuinen määrä pieniä sekä suuria asioita – tässä erittäin kattava tilannekatsaus edellisten remppapostausten jatkoksi… 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Laser-vatupassin avulla alakaapit on helppo saada suoraan, sokkelijalkojen säätäminen oli millintarkkaa hommaa…

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Epoq -keittiökaapin rungot ruuvattiin kiinni toisiinsa

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Avonite White -allas kiinnittettiin tasoon jo tehtaalla. Altaan kulmat ovat sisältä hieman pyöristetyt, joten puhdistaminen sujuu jouhevasti.

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Hyvin on pakattu, Avonite-komposiittitaso kuljetuspakkauksessaan pahviin, suojamuoviin ja laminaattikehykseen käärittynä. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Hiiop ja hyvin kulkee… yli 100 kiloa painavan tason nostaminen paikoilleen…

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Ihana kaunis Avonite White -taso paikoillaan! ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Eristeenä toimiva alumiininen suojanauha induktiotasoa varten olevan muotoon leikatun reiän sisäreunaan

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Kapean peitelevyn kiinnitys kaapin ja seinän väliin

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Damixan Clover Easy -hanaa ja saman merkin elektronista astianpesukoneen sulkuventtiiliä varten porattiin valmiiksi reiät odottamaan. 

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Saareke alkaa valmistua, iloiset Epokkilaiset vauhdissa. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Saarekkeen Avonite-pöytälevyn reuna… tuhtia tavaraa. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Avonite-komposiitista valmistetut sivulevyt kannattelevat saarekkeen pöytälevyä ponttiasennuksena

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Avoniten omaa liimaa väliin, kuivumisaika alkaen 2 tuntia…

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Tarkkana kuin porkkana, priimaa sen aina olla pitää 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Tasoliima on niin lujaa ainetta, että kuivuttuaan sen hiomiseen menee noin 4 tuntia per saarekkeen sivu. Hiontakone onkin surrannut kahtena päivänä, ensiksi 180 hiomakiekolla ja myöhemmin 320:llä. Lopullinen pintahionta tehdään 400 hiontakiekolla molemmin puolin oleville Avoniten tasoille saarekejalkoineen remontin vihonviimeisenä vaiheena, jotta tasot ovat viimeistellyt ja saavat hieman kiiltävän pinnan. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Saarekkeen sähköveto tehdään lattian kautta…

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Johtovedon vuoksi parkettiin tehty L:n muotoinen railo tullaan tietysti peittämään. 🙂 Erilaisia vaihtoehtoja on heitelty ilmoille, koko keittiön laatoituksesta valo- ja teräslistoitukseen… Asia on vielä hieman kesken, mutta todennäköisin ratkaisu tulee olemaan 12cm leveä julkitiloihin tarkoitettu teräslista. Tästä ensi viikolla lisää infoa. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Mikäli railo olisi peitetty parketilla (jota emme tee koska emme löydä samanväristä tammiparkettia kuin tämä hieman kellastunut 12-vuotiaani), olisi railon pohjalle pitänyt piikata noin etusormen paksuinen “oja” jossa johto mahtuu kulkemaan. Piikkaaminen on melkoista metakkaa, jätimme asian toistaiseksi hautumaan ja etsimme ensisijaisesti sellaista ratkaisua jossa piikkaamista ei tarvitsisi tehdä. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Piikata pikkuisen kuitenkin piti. 🙂 Johto piti saada upotettua seinän sisälle, jotta sen sai kuljetettua sokkelilistan taakse pois näkyvistä. Upotuksessa kulkeva johto piiloutuu aikanaan lattialistalla.

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_87

Saareke melkein valmiina 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Pienessä ikkunassa oli aikaisemmin todella rumat listakarmit, jotka peittivät taakseen rakennusaikaisia mittavirheitä ja muita kummallisia hätäratkaisuja. Uuteen keittiööni en kelpuuttanut listoilla varustettua akkunaa ja remonttimies teki toiveistani totta leikaten vanhan ikkunakehyksen ylitursuavan vanerilevyn seinän kanssa samaan tasoon. ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Kun remppamies sahaa kirskuvaa ikkunanreunaa, hioo remppanainen superliimaa saarekkeen päädystä. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Leikattu ikkunakehys tarvitsi melkoisesti paklaamista, jotta reunoista saatiin siististi sileät 90-asteen kulmalla. Oranssit teipit ovat tukemassa hieman taipunutta kehyslevyä, jotta linja pysyy kuivuttuaankin luotisuorana.

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Ikkuna oli melko vikkelään saatu sahattua ja paikattua. 🙂 Seuraavana vaiheena olikin saarekkeen pöytälevyyn asennettavan ylösponnahtavan Powerport -teleskooppipistorasian asentaminen, joka vaati luonnollisesti asennusreiän. Toisessa päässä saareketta liimasauman hionta jatkuu… 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Surrurrur 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Kurkistusaukko valmiina 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Kokeilimme kolmella sähköpistokkeella varustettua tornimaista pistorasiaa paikoilleen, hienosti toimii. 🙂 Nyt saarekkeen päällä voi tarvittaessa ladata puhelinta, vispata sähkövatkaimella kermaa tai vaikka paistella vohveleita. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Reikä ilman tornia, leikkauspinta on samettisen sileä. ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Liimasauman hionta jatkuu edelleen… 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Keittiöseinän ruokailutilan puolelle cyproclevyn reunaan askarreltiin ylimääräisestä sokkelista kapea peitelista, jotta lopputulos on siisti ja viimeistelty.

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_28

Seinän pakkelointia, hiontaa ja maalaamista… 

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Kattokoteloinnissa olevasta reiästä näkyy vanhan liesituulettimen putki, joka tullaan sulkemaan valkoisella sulkuventtiilillä. Putken vierestä pilkistävä valkoinen johto on kattokotelointiin asennettavia led-spottivaloja varten odottamassa sähkömiestä. Alempana oleva yksinäinen johdonpätkä tulee johtamaan virtaa uuteen Savon 86530 -liesituulettimeeni. ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Ikkuna on niin paljon kauniimpi ja modernimpi kuin vanha mummolamainen listoilla kehystetty räppänäiseni. 🙂 Ikkunasyvennyksen reunakarmit maalasin tänään itse, kyl tuli hieno! ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Epoq Integra -etusarjat ja tuleva kattila-, paistinpannu- ja kokkausvälinelaatikostoni! ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Tältä meillä näyttää nyt! ♥

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_88

Boschin valkoinen erillisuuni ja valkoinen induktiotaso, sekä ulospäin laatikostolta näyttävän yhtenäisen kalusteoven taakse tuleva astianpesukone asennetaan seinän puolelle Savon liesituulettimen kanssa. Saarekkeeseen tulee vuorostaan Liebherrin laatikostomallinen jääkaappi sekä perinteinen työtason alle asennettava ovellinen pakastinkaappi. Kodinkoneiden asennustyön lisäksi pitää vielä tehdä muutama pienehkö juttu, kuten uusien sähkövetojen viimeistely ja työtasoon upotettavan tasopistorian asentaminen (sähkömies tulee tekemään), saarekkeen takaosan peitelevyjen asentaminen, lattiarailon peitelistoittaminen, spottivalojen kattoreikien poraaminen, sekä lattialistojen kiinnitys eteisen ja keittiön välissä olevaan seinänpätkään. Välitilalasi tullaan asentamaan lasitusliikkeen toimesta noin kahden viikon kuluttua, mutta se menee onneksi helposti jälkiasennuksena. 

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_89

Kivaa viikonloppua kaikille! <3

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Yhteistyössä: Epoq)

Kauniin vaaleaa joulutunnelmaa!

Tässä keittiörempan tuoksinassa kävin vierailulla brittiläisen The White Companyn -nettikaupassa ja voi apua miten kauniita joulutuotteita heillä onkaan. ♥ Tuotekuvat ovat äärettömän kauniisti ideoituja ja toteutettuja, miltä mahtaakaan heidän myymälänsä näyttää näin joulunaikaan… ♥

FLHEL_XS13_2_EL.jpg

headerMain.jpg

brb.jpg

PGHMC_AU14_15_EEL.jpg

PGHMC_AU14_15_F.jpg

GLHCF_XS14_2_F.jpg

SCHTT_XS14_95_F.jpg

TDHSP_XS14_2_F.jpg

TDHPH_XS14_180_F.jpg

PPUAX_XS14_16_F.jpg

TDHBE_XS14_15_F.jpg

TDHWH_XS14_15_F.jpg

TDHPH_XS14_180_EEEEEL.jpg

WGHST_XS14_88_EEL.jpg

PTD12_AU14_1_L_GS.jpg

WHITEXMAS_XS14_1_L.jpg

CRDCL_XS14_1_F.jpg

TheWhiteCompany_Christmas5.jpg

Täällä on edetty jo viittä vaille loppusuoralle. Tasot, kaappien sisäosat sekä saareke ovat paikoillaan, sokkelikin osittain kiinnitetty. 🙂 Viimeiset hifistelyt ja kodinkoneet ovineen vielä uupuvat… Ei tätä meinaa edes uskoa todeksi, niin hienolta näyttää keittiössä jo nyt. ♥ Inspiroivaa päivää kaikille! 

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Kuvat: The White Company)

Keittiöremontti – ideasta toteutukseen!

Täällä on täysi tohina päällä uuden keittiön valmistuessa hurjaa vauhtia. 🙂 Aamupäivällä saapui Epoqin yhteistyökumppanin Epokki Asennuksen tehotiimi ja hommat alkoivat vanhan keittiön purkamisella, joka näytti tältä… 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti887

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti887

Tälläinen kaukaisesti keittiötä muistuttava neljän kalusteen ja kolmen kodinkoneen kokoinen köökki oli vastaanottamassa purku- ja asennustyöstä vastaavia Epokkilaisia. 🙂  Purin vanhasta keittiöstä kaiken helposti irtoavan etukäteen pois, jotta ammattilaiset pääsevät nopeasti tositoimiin ja käsiksi osittain vaihdettavaan taustaseinämateriaaliin.   

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti887

Ensimmäisenä purkutyövaiheena otettiin uuni, yksi pistorasia sekä kaapin alla ollut työtasovalaisin irti seinästä, jotta päästiin siirtymään kohti isompia pintoja. Kahden yläkaapin väliin kiinnitetty maustekaappi ja sen takana piileskellyt liesituuletin poistettiin, sen jälkeen lähtivät loputkin yläkaapit. Alakaapiston purkaminen aloitettiin vesiputkien sulkemisella ja poistovesiputkiston irroittamisella. Kun putket oli ravistellen saatu valutettua tyhjiksi, vedettiin astianpesukone ulos aukostaan liitosputkiensa kanssa. 

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti889

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti889

Allaskaappi ja -taso irtosivat yhdellä ronskilla otteella ja näin oli saatu vanhan keittiön kalustus siirrettyä sivumalle odottamaan hävitystä. Keittiön seinä on betonielementin päälle kiinnitettyä cyprocia, joten vanha laatoitus vei seinämateriaalin mukanaan. Siistin ja sileän lopputuloksen vuoksi cyproc-levyt päätettiin irroittaa myös laatta-alueen yläpuolelta ja levyttää seinä uudelleen sähkömiehen visiitin ja uusien johdotuksien jälkeen. 🙂 

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti887

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti889

Sähköasentaja apulaisineen tuli tekemään modifiointia olemassa oleville sähkövedoille – pari vanhaa betoniseinän sisällä kiemurtelevaa johdotusta poistettiin ja vaihdettiin uusiin toimivampiin versioihin. Saarekkeeseen vedetään sähköt lattian kautta parketin alta ohjattuna, kattokoteloon tuleville led-spoteille sekä uudelle liesituulettimelle vedettiin uudet johdot vanhojen tilalle.

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti887

Omakotivalkoinen_Epoq_keittioremontti998

Epoqin kalustekuorma saapui juuri sopivalla hetkellä kahden voimamiehen kantamana. Seinän puolelle tuleva lähes kolme metrinen Avoniten komposiittitaso painoi vaivaiset 180kg ja kahteen pekkaan he kantoivat erittäin huolellisesti pakatun tason portaita pitkin viidenteen kerrokseen. Avoniten jättitason lisäksi kuormaan kuului melkein yhtä painava saarekkeeseen tuleva pöytätaso, 2kpl (66kg painavaa) sivulevyä sekä kaksi puulavallista Epoqin kalusteita. 🙂

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti773

Omakotivalkoinen_Epoq_Keittioremontti_86

Epokki Asennuksen tiimi toimii niin organisoidusti ja ripeästi että he ovat tätä postausta tehdessäni ehtineet jo paklaamaan takaseinän ja asentamaan alakaappeja sekä niiden sisuksia paikoilleen. Kävin räpsäämässä muutaman kuvan loppukaneetiksi… 🙂

Jos et ole vielä käynyt lukemassa keittiöremonttiin liittyviä ideapostauksiani, löytyvät ne kaikki kätevästi TÄÄLTÄ! 🙂

Tästä on hyvä jatkaa iltaa ihastellen ammattilaisten aikaansaamaa jälkeä sekä kaunista Epoq-keittiötäni!  Huomenna jatketaan! ♥

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Yhteistyössä: Epoq.fi)

Hajatuksia joulukoristeista!

Olen paljon mietiskellyt jouluisia sisustusjuttuja ja luulen etten tänäkään vuonna tule kasvattaneeksi joulukoristekokoelmaani. Vähälläkin pärjää kun käyttää luovuuttaan ja koristelee kotia vaikka syötävillä herkuilla, kuten käärekonvehdeilla tai pipareilla (koirataloudessa herkut tosin saattavat huveta karvaturrin suuhun :D). Naruun ripustetut valkoisella sokerikuorutteella numeroidut “joulukalenteripiparitkin” toimivat koristeena, aivan kuin lippuviirinauhat ja muut joulutunnelman tuojat. 🙂 Keskikokoisesta huonekuusesta saa oikean joulupuun ripustamalla siihen esim. langasta roikkuvia marianne-karkkeja, ja mikä parasta – karkit syödään joulupyhien aikana pois ja huonekuusi palautuu tavalliseksi viherkasviksi kuin Tuhkimo prinsessasta piiaksi. 🙂

Omakotivalkoinen_8381.jpg

Omakotivalkoinen_8373.jpg

Olen tullut hirmuisen ronkeliksi joulukoristeiden suhteen enkä ole tänä vuonna löytänyt kuin muutaman kauniin koristeen, joita olen edes hetken harkinnut ostavani. Nämä rakkaat joulupalloni ovat vuodesta toiseen yhtä ihania, kimaltava joulutähti-kuvioitu pallo on muistaakseni ostettu 2009, helmipallot vuotta myöhemmin. Hopeavalkoinen naarmupallo on viime vuoden koristeostos, ainut sellainen. 🙂

Omakotivalkoinen_8376.jpg

Omakotivalkoinen_8377.jpg

Omakotivalkoinen_8380.jpg

Tänään suuntaamme tytön kanssa katsomaan joulukulkuetta ja Aleksanterinkadun joulunavausta. ♥ Ihana päivä siis luvassa ja tytölle toivottavasti mukava kokemus. 🙂 Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

By Malene Birger ♥ kynttilät

Olen ollut aina kynttilöiden suurkuluttuja ja tätä syksynä olen polttanut kynttilöitä joka ilta. Havin kruunukynttilöitä on kulunut jo tusinan verran ja tavallisia pöytäkynttilöitä melkein yhtä paljon parvekkeen lyhdyssä palaen. Tuoksukynttilöiden suhteen olen säästeliäämpi, niitä tulee ostettua hyvin harvoin enkä raaski kuluttaa niitä yhtä nopeaan kuin edullisia peruskynttilöitä. Yleensä minulla on vain yksi tuoksuva kynttilä kerrallaan käytössä ja kun se aikanaan palaa loppuun, ostan vasta siinä vaiheessa uutta tilalle… 

Omakotivalkoinen_8362.jpg

Omakotivalkoinen_8367.jpg

Jouluun sopivia mustavalkoisia tuotteita (Joulun Parhaat -postaus) etsiessäni päädyin googlettamaan Malene Birgerin sisustustuotteita ja ihastuin tähän Nelly.comista löytämääni kauniiseen myskin tuoksuiseen kynttiläpurkkiin sekä -pakkaukseen. Asioin Nelly.comissa yleensä kerran vuodessa tai kahdessa, enkä tiennyt että heillä on nykyisin myös ns. sisustuspuolen tuotteita. 🙂 Laitoin kaksi kynttilää (ja pari valkoista trikoopaitaa) tilaukseen, toisen itselleni ja toisen joululahjaksi. ♥

Omakotivalkoinen_8360.jpg

ByMaleneBirger_Tuoksukynttila2.jpg

Kynttilä tuoksuu melko voimakkaasti, joten tämä ei missään nimessä sovi voimakkaita tuoksuja karttavien kotiin. Tuoksu itsessään on voimakkuudestaan huolimatta hyvin miellyttävä, mikäli pitää hieman maskuliinisista myskiä sisältävistä tuoksuista. Plussaa kauniin ulkomuodon lisäksi on annettava erittäin tasaisesti lepattavasta liekistä, joka ei ainakaan ensimmäisen parin tunnin polttoajan perusteella savuta tai kärytä ollenkaan. 🙂

Tämä viikonloppu menee raivaustyötä tehdessä, sillä puran vanhasta keittiöstä kaikki irtoavat osat (ei uunia eikä vesikytkennässä olevia allastasoa, astianpesukonetta enkä hanaa) itse pois ennen ylihuomista ja moukarimiehen saapumista. 🙂 Leppoisaa lauantaita kaikille!

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

Pallovaloa & takkatunnelmaa!

Runsas lumituisku toi tullessaan kaivattua jouluntuntua ja sen kunniaksi kaivoin valkoiset pallovaloni esiin, asettelin ne isoon lasimaljakkoon ja tökkäsin johdon seinään. 🙂 Vielä kun laitan taustamusiikilla säestetyn takkatulitunnelmavideon Youtubesta televisioruudulle leimuamaan niin talvi-ilta on kruunattu. ♥

Omakotivalkoinen_8350.jpg

Omakotivalkoinen_8340.jpg

Omakotivalkoinen_8344.jpg

Omakotivalkoinen_8354.jpg

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202014-11-21%20koht

Huomiseen ystäväiseni! <3

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

Kaunis, erilainen & ajaton lattiavalaisinlöytö!

Olen harkinnut toisen epäsuoran valonlähteen lisäämistä olohuoneeseen ja tiiraillut useiden eri kauppojen valikoimia sillä silmällä jo jonkin aikaa. En halua sohvan viereen perinteistä valaisin ja sivupöytä -ratkaisua ja sen vuoksi olenkin keskittynyt enimmäkseen lattiavalaisinvalikoiman läpikäymiseen. Kriteerini ovat olleet hyvin tiukat ja varteenotettavia vaihtoehtoja ei ole montaa tullut vastaan, kunnes viime viikolla törmäsin tähän Philipsin Lirio Crany -lattiavalaisimeen… ♥

Philips_Lirio_Crany_lattiavalaisin.jpg

Philips_Lirio_Crany667.jpg

Valaisin on muotoilultaan samankaltainen kuin ykkössuosikkini Louis Poulsenin AJ, jollainen löytyy makuuhuoneesta – valkoiseksi maalattua terästä, ajaton ja kevyt muoto, ei mitään ylimääräistä johon voisi kyllästyä tulevaisuudessa ja yksinkertaisen riisuttu kaunis perusmalli 🙂 Valaisimen koko on melko massiivinen, korkeutta on peräti 233cm, leveys jalustan kohdalta 50cm ja eteenpäin kaartuvan varren pituus 167cm. Valaisin olisi täydellisen kokoinen ja mallinen olohuoneen todella tylsään ikkunanurkkaan, josta sen suuntaisin kohti sohvan edessä olevia pöytiä…

Omakotivalkoinen_Pic77635.jpg

Tein hahmotelmakuvan miltä valaisin suurinpiirtein tulisi näyttämään sille suunnittelemallani paikalla. Mittasuhteet olen tosin itse arvioinut eli varjostin voi todellisuudessa olla aavistuksen suuremman oloinen… Valaisinhankinta on ajankohtaista onneksi vasta ensi vuoden puolella, joten voin rauhassa jatkaa Lirio Cranyn ihastelua ja mahdollisten muiden vaihtoehtojen etsintää. 🙂 Kyseistä valaisinta löytyy Suomesta hyvin niukalti, vaikka ulkomailla Philipsin valaisimet tuntuvat olevan trendikkäitä ja suosittuja. No, tänne pohjolaan kestää aina jonkin aikaa uusien trendien rantautuminen, vaikka designin ja sisustustuotteiden suunnittelun kärkimaihin kuulummekin. 🙂 

Tämä on Philipsiltä todella mielenkiintoinen aluevaltaus, sillä itse en osaa vieläkään ajatella Philipsiä sisustuspuolen valaisinmarkkinoilla. Brändinä minulle tulee kyseisestä merkistä edelleen mieleen 90-luvun kannettavat mankat, kuulokkeet, stereot ja televisiot, joita meidänkin kotona oli. 😀 

Huomiseksi olen varannut blogipäivän ja tulossa on muutama postaus sekä vastaukset kuluneen vauhtiviikon aikana kirjoittamiinne kommentteihin sekä sähköposteihin. 🙂 Mukavaa viikonloppua kaikille!

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Tuotekuvat: Philips.com)

Epoq & Avonite!

Keittiötä suunnitellessäni keräsin risut & ruusut -listaan laminaatti-, massiivipuu- sekä komposiittitasojen hyvät sekä huonot puolet. Vaihtoehtoinani oli moderniin kotiin sopiva kiiltävän valkoinen laminaatti, kodikkaan skandinaavinen vahattu massiivitammi sekä ajaton ja kestävä valkoinen Avonite-komposiittitaso

Epoq_laminaattitasot.jpg

Laminaatti

+ edullinen hinta

+ pintakuvioiden monipuolisuus puukuvioista ruosteiseen teräkseen sekä kiiltävään valkoiseen

+ helppohoitoisuus

– näkyvät saumat

– muovinen tuntu

– ei voida korjata mikäli naarmuuntuu

Epoq_Massiivipuutasot.jpg

Massiivipuu

+ kestävä ja kauniisti patinoituva materiaali

+ voidaan korjata hiomalla ja öljyämällä uudenveroiseksi

+ kaunis ja ajaton kontrasti valkoisen kanssa

– hinta

– vaatii säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa

– näkyvät saumat

– huono vedenkestävyys, upotetun altaan ympärillä helposti ikääntyvä

Epoq_Avonite_komposiitti3.jpg

Avonite -komposiittitaso

+ kovaa kulutusta kestävä

+ saumattomuus (myös altaan kanssa)

+ lähes täysin hoitovapaa

+ voidaan korjauspaikata uudenveroiseksi

+ kaunis

– hinta

Uuden keittiön suhteen prioriteettilistan kärjessä ovat työtaso sekä kodinkoneet, joiden haluan olevan ajattomia, helppokäyttöisiä sekä teknisiltä ominaisuuksiltaan mahdollisimman nykyaikaisia. Vanha työtasomme on massiivipähkinäpuuta ja 8 vuoden kokemuksellani uskallan todeta että niin kaunis kuin aito puupinta onkin, on sen hoitaminen minulle liian työlästä. Viimeiseen vuoteen en ole sitä öljynnyt ja taso on myös sen näköinen – kulunut, haalistunut ja kuivahtanut. Hoitamisen haasteellisuuden vuoksi massiivipuutaso tipahti ensimmäisenä pois laskuista. Jäljelle jäivät edullinen laminaatti ja tyyriimpi Avonite-komposiitti ja päädyin lopulta panostamaan Avoniteen sen kestävyyden ja hoitovapaiden ominaisuuksien vuoksi. Täydellinen saumattomuus ja samaa materiaalia oleva saumattomasti integroitava tiskiallas mahdollistavat yhtenäisen linjakkaan ilmeen ja siivoaminenkin käy kädenkäänteessä parilla pyyhkäisyllä. 🙂

Epoq_Avonite2.jpg

Avonite on yhtenäinen ja huokoseton materiaali, joka koostuu luonnon mineraaleista ja akryylista hylkien likaa ja kodin kemikaaleja. Työtasot on läpivärjätty, joten kuviot ja värit eivät kulu eivätkä haalistu vuosienkaan kuluessa. Avonite-työtasot ovat erittäin helppohoitoisia, tahrat ja naarmut hiotaan pois ja kiillotus tekee pinnasta uudenveroisen. Kuumuudenkestävyys on jopa 150°C, suosituksena kuitenkin pannunalustojen käyttäminen uuniastioiden ja kattiloiden alla. Ominaisuuksien johdosta Avonite on kestävä valinta keittiöön, mutta myös julkisiin tiloihin, kuten sairaaloihin, ravintoloihin ja hotellikylpyhuoneisiin. Työtaso valmistetaan asiakkaan toivomusten mukaisesti, Avonite-altaat saatavilla samanvärisenä kuin taso.

Epoq_Avonite_white-608x405-q100.jpg

233_A-640x371-q100_%28kopia%29-640x371-q

Omaan keittiööni on tuossa vitivalkoinen Avonite White -taso, joka jatkuu saarekkeessa myös saumattomasti sivuille kehystäen saarekkeen. Altaaksi valitsin saman sävyisen 33x40cm kokoisen Avonite-altaan ilman tiskipöydälle ominaista tasoon tehtyä uritusta (kts. ylempi allaskuva). 

Epoq_Avonite_Tasot.jpg

Yllä oleva mallikuva antaa hyvin osviittaa siitä millainen uusi keittiö tulee olemaan… ♥ Ovina vedinuralla varustetut Epoq Integrat, tasona valkoinen Avonite, saumattomasti upotettu Avonite-allas sekä valkoinen liesitaso, joka omassa keittiössäni tulee altaan vasemmalle puolen. 🙂

keitti%C3%B66.jpg

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202014-10-17%20koht

Tässä vielä itse tuunattu fiiliskuva ikkunanseinän puoleisesta keittiökalusteesta sekä Savo 86530 -liesituulettimesta. Oikealla puolella oleva pitkä tolppa on kiinteä seinäelementti, jonka sisällä kulkee talon putkistoa eikä sitä siksi voi poistaa eteisen ikkunan ja keittiön välistä. Ensi viikolla päästään tositoimiin, en malta odottaa enää päivääkään että pääsen sanomaan vanhalle keittiölle ikuiset hyvästit. 😀

Iloista päivää kaikille! 🙂

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Yhteistyössä: Epoq.fi)