Season Sale & neljä alevinkkiä!

Stockmannin syyssiivous eli Season Sale alkoi tuttuun tapaan Hullareiden jälkipyykkinä ja odotelin kovasti mitä kaikkea kivaa aletuotteiden joukosta tällä kertaa löytyy. Viime syksyn superputsaukseen verrattuna tämän vuoden syysale jäi todella tyngäksi, mikä tietysti on vain hyvä asia, että putsattavaa ei kesäsesongin jälkeen ole varastoihin heillä jäänyt. Omat alevinkkini mahtuivat hyvin yhteen kuvakollaasiin, sillä omaa silmääni mielytti tasan neljä tuotetta, joista yhden jo omistan. 🙂

Stockmann_SeasonSale2015_fall.jpg

Vitran tuoleja oli alessa neljä erilaista mallia, väreinä mustaa ja valkoista, parilla erilaisella jalkavaihtoehdolla varustettuna. Vaatepuolelta löysin Filippa K:n joustavat farkut, joita tosin oli vain yhtä kokoa jäljellä ja siinä varmasti onkin syy näiden klassisten housujen alentamiseen. Tiger of Swedenin Gisa t-paidan omistan ja sellainen vilahtikin aikasemmin viikolla tehdyn asupostauksen yhteydessä päälläni (postaus löytyy täältä), kymmenisen pesukertaa on sillä nyt takana ja paita on pysynyt todella hyvässä kunnossa. Tässä on siis oiva vaihtoehto valkoiseksi klassikkopaidaksi ainakin laadun puolesta. 🙂

959x464-SeasonsaleV2.jpg_1188960266.jpg

Season Sale valikoiman voit käydä kurkkaamassa täältä:

stockmann.com/seasonsale/2015

Illaksi on useampi postausaihevaihtoehto, enkä vielä tiedä mikä lopulta päätyy ulos eetteristä… Kiinnostaako teitä lukea sisustusjuttuja vai kirjoittaisinko arvostelun Sensain kasvojenhoitotuotteista, jotka silottivat kivasti ensimmäisiä kuivuneen ihon uurteitani? 🙂

Miia_signerina2015.jpg

(Tuotekuvat: Stockmann.com, postaus sisältää mainoslinkkejä)

OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

18 kommenttia “Season Sale & neljä alevinkkiä!

1. Sisustusjutut kyllä kiinnostaa eniten. Sulla kun on niin yllättäviä nuo ratkaisut, ihan kuin itsellänikin välillä. Kaipaan juuri tällaista ei-tavanomaista.

1. Minna: Kuljen kieltämättä hieman omilla poluillani ja teen välillä varsin jänniä päätöksiä, kuten viimeisin sohvaton olohuoneratkaisuni. 🙂

1. LottaLiisa: Sisustus tai Sensain kosmettiikka olivat vaihtoehtoja, nyt äänet ovat aikas tasan. 🙂 Jos saan kysyä, mikä sinua asupostauksissani tympäisee? 🙂

2. Ei vaa vaatteet kiinnosta:)En itse lue yhtäkään blogia missä on asupostauksia ja jos löydän jonkun uuden ensisilmäyksellä kivanoloisen blogin missä huomaankiin olevan asujuttuja jää se siihen.Kosmetiikasta olen kyllä erittäin kiinnostunut:)

3. LottaLiisa: Asupostauksia ei onneksi ole usein tässä blogissa. 🙂 Pari postausta teen vielä tämän vuoden aikana, mutta muutoin palailen pikkuhiljaa takaisin sisustuksen pariin… nyt kun Nycit on koettu ja shoppailut kohta esitelty. 🙂

1. Sannas home: Sensaista postaan viimeistään alku viikosta jos en tänään illalla. 🙂 Suosittelen lämpimästi tutustumaan kyseiseen sarjaan ja sen monivaiheiseen hoitomenetelmään, itse olen ällikällä lyöty ja todella tyytyväinen Sensain kannattaja. 🙂

2. Ehdottomasti postaus Sensaista. Olen käyttänyt kys merkin tuotteita jo pari vuotta ja mielenkiinnosta lukisin mitkä ovat sinun ajatuksesi asiasta.

1. Sensaisti: Äänet jakaantuivat melko tasan joten päädyin postaamaan sisustusjutuista. 🙂 Sensai-postaus on tulossa heti seuraavana huomenna, joten pitkään ei tarvitse odotella… 🙂

3. Moi!

Minä toivon taas, kuten monasti ennenkin, asupostauksia!!

Tyylisi on ihana ja se, että asusi ovat monikäyttöisiä ja että osaat yhdistelyn taidon. Voisin jatkaa tätä listaa pitkään…

Samaan (joskin omanlaiseeni) vaatekaappiin olen pyrkimässä.

Kauneus kiinnostaa toki myös, vaikka olenkin jo yli 40, vinkkejä "kypsemmälle" naiselle?

Minimalismi ja tavaroiden karsiminen ovat myös to do- listalla.

Eipä tästä tainnut olla apua 😀 , kaikki kiinnostaa!

Hyvää alkavaa viikkoa!

1. kirsi: Kiva kuulla että tykkäät asupostauksistani. 🙂 Niitä ei ole kovin usein ilmestynyt, kun vaihtuvuutta on aika vähän ja perusasioiden parissa pyörin (en käytä runsaasti asusteita enkä erityisemmin asusta asukokonaisuuksiani). 🙂 Ensi viikolla on tulossa ainakin yksi asupostaus, sillä lupasin kuvata ja kertoa muutamalle lukijalleni lopuista Nykin ostoksistani sekä ajatuksistani vaatteiden takana – miten valitsen vaatteen kaupasta, mitkä ovat ostoperusteet, miten vakuutan itseni ostoksen sopivuudesta olemassa oleviin vaatekappaleisiin yms. :)

Sensain ihonhoitosarjasta postaan heti huomenna ja kyseinen sarja sopii erinomaisesti juurikin varttuneemmalle iholle 30 ja eteenpäin. :)

Ihanaa ja leppoisaa sunnuntai-iltaa! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *