Tytön joululahjat 2015

Teimme viikonloppuna tytön kanssa joulupukille lahjatoivomuskirjeen, joka sisälsi viime vuotiseen tapaan Disneyn Frozen -juttuja ja My Little Pony tavaraa. Ihana oli huomata, että tyttö ymmärtää joulupukin kiireet ja maailman lapsien tarpeet – hän sanoi pikkuvanhaan tyyliinsä että pari kivaa lahjaa riittää, jotta muillekin muksuille jää paketteja – ja kyseli saako pukki palkkaa pukin työstä, käyttääkö pukkikin korttirahaa kaupassa vai laittaako tontut ostoksille puolestaan, hahaha. 😀 Kaukana ovat näemmä ajat, jolloin lapset luulivat tonttujen tekevän lelut omissa pajoissaan. 🙂

joululahjat_97881.jpg

1. My Little Pony Rarity´s Booki-tique talo, 2. My Little Pony Ultimate Pony Cadence, 3. Pörröinen aamutakki ja pörrösukat Seppälä

Tytön joululahjat on värityskirjaa ja värikyniä lukuunottamatta jo hankittuna ja olen niin ylpeä että kerrankin olen ollut liikkeellä ajoissa. Viime jouluna juoksentelin kaupassa vielä aatonaattona, sillä moni asia oli unohtunut jouluhässäkän keskellä. Lahjojen jemmaaminen onkin sitten haastavampaa hommaa, pari isompaa pakettia oli pakko kuljettaa turvaan tytön isän luo. 🙂

Joululahjoja_30112015.jpg

1. Frozen Elsa Ice Castle -jäälinna, 2. Frozen Monopoly -lautapeli, 3. Disney Frozen Letti- ja kampauskirja

Löysimme miehen kanssa Kärkkäiseltä Frozen Elsan Ice Castle -jäälinnan, joka oli aivan pakko ostaa neidille. Linna on barbeille sopiva ja kooltaan todella suuri, kuvassa esiintyvät Elsa ja Anna -nuket tytöllä jo onkin. Tämä tulee aiheuttamaan sellaisen reaktion tytössä, että se täytyy saada taltioitua aattona videolle. 😀 Muut Frozen-lahjat ovat järkevämpää osastoa – Monopoly -lautapeli koko perheen ja kavereiden kesken pelattavaksi, sekä Frozenin lettikirja, jonka avulla voimme tytön kanssa opetella tekemään kivoja kampauksia toisillemme sekä tytön nukeille. 🙂

Tyttö saa värityskirjoja ja -kyniä, askartelutarvikkeita, hamahelmiä, kirjoja ja joitakin leluja pitkin vuotta tarpeen mukaan, mutta isommat ja arvokkaammat leluostokset säästämme jouluksi ja synttäreiksi. Vaatteita emme myöskään laita joulupakettiin, sillä meillä mummilat ovat muistaneet tyttöä ihanilla pehmeillä paketeilla ja siitä on tullut meille jo perinne – mummulan tonttuosaston puketissa on odotettu pyjama tai paituli, joka on ihana pukea päälle joulusaunan jälkeen… 

Tämmöiset lahjat paljastuvat aattona kääreistä tytön nimellä varustettuna, kyllä on ollutkin neiti kilttinä tänä vuonna(kin). 🙂 Aikuisten kesken sovimme ettemme osta joululahjoja, sillä meillä kaikilla alkaa olemaan jo kaikkea, ja hieman liikaakin. Itse tosin aion yllättää rakkaimmat ihmiseni pienillä käytännöllisilla puketeilla, mutta niistä en hiisku enempää ettei yllätykseni mene tomusokeriksi ja pipariksi. 🙂 

Ihanaa myöhäisiltaa kaikille ja huomiseen!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Joulusiivous osa 1 – Makuuhuone

Päätin suorittaa joulusiivouksen tänä vuonna osissa huone kerrallaan ja hoitaa samalla kaikki rästihommat pois päiväjärjestyksestä. Ensimmäisen adventti-illan aktiviteettina laitoin jouluradion soimaan ja tartuin imuriin, rättiin ja moppiin. 🙂

Omakotivalkoinen_29112015_9283_2.jpg

IMG_5162.jpg

IMG_5168.jpg

Huonekohtainen suursiivous alkoi huoneen totaalisella tyhjentämisellä. Roudasin aivan kaiken irtaimiston pois, myös kaappien sisällä olleet vaatteet ja tavarat. Ensimmäisenä pyyhin kuivalla mikrokuitumopilla katon ja seinäpinnat, sen jälkeen siirryin imuroimaan. Karvainen imurisuulake on loistava pikkuapulainen, sen avulla on helppo imuroida kalusteet, patjat, lattialistat, ikkunanarmit, ovenpielet, patterit, sekä valaisin. 

P1016803.jpg

P1016808%20%281%29.jpg

Imuroinnin jälkeen kävin petauspatjan läpi Sinin mattoteippiharjalla, jotta sain loputkin hiushaivenet ja koirankarvat poistettua, loistava vempain. Pari vuotta on tämä ollut käytössäni, eikä siivoamisesta tulisi enää mitään ilman sitä. 🙂

Omakotivalkoinen_29112015_9302.jpg

Teippiharjailun jälkeen pyyhin ikkunoiden sisäpinnat puhtaaksi Cifin ikkunasuihkeella, jota tykkään käyttää nykyisin peruspuhdistusaineenakin. 🙂 On helppoa kun voi yhdellä tökötillä puhdistaa kaikki tasopinnat sekä ikkunat ja peilitkin ilman raitoja ja rantuja. 🙂 Samalla aineella putsasin välioven, ovenkahvat sekä seinähyllylevyistä sormenjäljet.

Omakotivalkoinen_29112015_9284.jpg

Omakotivalkoinen_29112015_9290.jpg

Omakotivalkoinen_29112015_9293.jpg

Omakotivalkoinen_29112015_9294.jpg

Seuraavaksi siivousohjelmassa oli lattioiden ja laskeutuneiden pölyhaituvien moppaaminen puhtaaksi. Normaalisti lintsaan sängyn alle jäävän lattia-alueen putsauksesta ja sen kyllä tänään huomasi. Imurointi ei auta poistamaan kaikkea pölyä ja lattia oli imuroinnista huolimatta täynnä harmaata moskaa, mikrokuitumoppi vaati välihuuhteluita kolmesti, hyhyh.:)

joulusiivousv%C3%A4lineet.jpg

Omakotivalkoinen_29112015_9305.jpg

Viimeisenä vaiheena ladoin makuuhuoneen tavarat paikoilleen – läpikäydyt vaatteet siisteissä pinoissa ja pikkukoreissa kaappeihin, jakkarat pyyhittyinä takaisin yöpöydiksi, maton lattialle ja petivaatteet sängylle odottamaan kuivurissa pyörivää lakanapyykkiä ja petausta. Muuramen kaapin kulman teistä osa varmasti tunnistaakin, makuuhuoneeseen se lopulta sitten päätyi. 🙂 Jemmassa on myös ihana uusi peilini, josta kertoilen teille enemmän kun saan sen kiinnitettyä tulevalle paikalleen. 🙂

Omakotivalkoinen_29112015_9311.jpg

Omakotivalkoinen_29112015_9306.jpg

Tyynyjen uusiminen oli loppuvuoden ToDo-listallani ja nyt voin senkin homman ruksata suoritetuksi. 🙂 Uudet tyynyt ja alennuksesta ostettu uusi untuvapeitto odottelevat pellavalakanoiden kuivumista, tänä yönä varmasti uni maistuukin sillä maanantaista asti olen nukkunut koiran kanssa lattialla pelkän petauspatjan päällä. 😀 Ah, raivattu, siivottu ja järjestelty huone odottaa…

Huomenna joulusiivousvuorossa on tytön huone, jossa ei remontoinnin vuoksi ole juurikaan siivottavaa. Nopea täsmäisku pölyjen pyyhinnän, lattioiden moppaamisen ja ikkunoiden pyyhkäisyn muodossa, joten siitä en teille erikseen postaile. 🙂 Jokaiselle päivälle yksi huone operoitavaksi ja ensi viikon aikana onkin sitten joulusiivoukset tehtynä – vähemmän stressiä, enemmän joulumieltä. 🙂

Tunnelmallista 1. adventtia kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Laukun organisointia – Ivana Helsinki & ihana Lankasydän-kuosi!

Pääsin tutustumaan kahden blogisiskoni kanssa Paola Suhosen luotsaaman Ivana Helsingin tuotteisiin ja ihastuin graafiseen lyijykynäluonnosta muistuttavaan Lankasydän-kuosiin. Kyseisellä printtikuosilla varustettuja mustavalkoisia tuotteita löytyy sekä muodin että sisustuksen puolelta, suosikikseni nousi Sirkka -nimeä kantava kellohelmainen mekko sekä suloinen Lankasydän -pussukka, jonka valitsin itselleni yhteistyön merkeissä.

Omakotivalkoinen_IvanaHelsinki_9233_2.jp

Omakotivalkoinen_IvanaHelsinki_9259.jpg

Nycin matkalle ostamani keskisuuri Zaran laukku jäi puolivahingossa päivittäiseen käyttöön, vaikka uhkasin laittaa tämän kiertoon heti matkalta kotiuduttua. 🙂 Laukku on mukavan kokoinen, mutta pinnit, pompulat, särkylääkkeet ja muut pikkutilpehöörit ovat aina levällään laukun pohjalla ja varsinkin avainten etsiminen niiden joukosta on saanut minut hiiltymään useammin kuin kehtaan edes sanoa. 🙂 Ivana Helsingin Lankasydän -pussukka pääsikin heti tulikokeeseen sisälaukun virassaan, ja kyllä se vaan totta taitaa olla, että jokaisen naisen kannattaisi laukkunsa sisälle sujauttaa pienempi pussukka sekalaisia pikkutavaroita varten… 🙂

Omakotivalkoinen_IvanaHelsinki_9264.jpg

Lankasydän-pussukka pitää sisällään pinnien, ponnareiden ja särkylääkkeiden lisäksi hammaslankaa, huulirasvaa, ostoskärrypoletin, laastareita, Trindin kynnenpaikkauslakan, puuterin, kynän sekä varamuistikortin kameraan. Pussukkaan mahtuu yllättän paljon tavaraa, joten tarvittaessa sitä voi käyttää myös iltalaukkuna. Täytyykin pistää muistiin, että seuraavan juhla-asupostauksen yhteydessä näytän miten kivalta tämä kuosilaukku näyttää täysin mustaan asukokonaisuuteen yhdistettynä (ja musta-hopeisen Daniel Wellingtonin kelloni kanssa). ♥

Omakotivalkoinen_IvanaHelsinki_9235.jpg

Omakotivalkoinen_IvanaHelsinki_9254.jpg

Blogisiskoni Heidi valitsi mustavalkoiset Lankasydän -pussilakanat, jotka ovat viikonlopun ajan huimassa Black Friday -kamppistarjouksessa. Toinen blogikolleegani Irina ihastui vuorostaan musta-harmaaseen 100% villasta valmistettuun Heart of Gold -torkkupeittoon. Heidin ja Irinan tuotevalintoja voitte käydä kurkkaamassa alla olevien blogilinkkien takaa. 🙂

Checklist – Makkarin uudet tekstiilit Ivana Helsingiltä

White & Fresh – Ihana villapeitto Ivana Helsingiltä

Leppoisaa lauantaita kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Yhteistyössä: Ivana Helsinki)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Streets of New York – Part 2

Viime viikonloppuna juttelin kolmen ystäväni kanssa New Yorkista ja kaupungin lähtemättömästä vaikutuksesta, joka seuraa läpi koko elämän. Emme ole Irinan kanssa ainoita, joiden sydämeen jäi Manhattanin muotoinen ontto kolo ja tuntuu uskomattomalta että suuntaamme näihin maisemiin takaisin jo heti touko-kesäkuun vaihteessa. 🙂 Tarkoitus on viettää Nycissä 10 yötä, eli tuplasti pitempään kuin syyskuinen kaupunkilomamme, jotta ehdimme koluamaan läpi kaikki puuttumaan jääneet elämykset…

IMG_2173.jpg

IMG_2074.jpg

IMG_0833.jpg

IMG_2126.jpg

IMG_2302.jpg

IMG_0854.jpg

IMG_2299.jpg

IMG_2119.jpg

IMG_0696.jpg

IMG_2113.jpg

IMG_0869.jpg

IMG_2070.jpg

IMG_0677.jpg

IMG_2162.jpg

IMG_2276.jpg

IMG_2243.jpg

IMG_2105.jpg

IMG_2121.jpg

IMG_2104.jpg

IMG_2095.jpg

IMG_2109.jpg

IMG_0921.jpg

IMG_0890.jpg

IMG_1121.jpg

IMG_1119.jpg

On ollut hassua katsella elokuvia ja sarjoja, joiden tapahtumapaikalla on päässyt fyysisesti käymään. Hihkun riemusta kun bongailen tuttuja katuja, taloja ja risteyksiä, niitä samoja joita olemme Irinan kanssa tuijotelleet ja talssineet ihan vastikään. Samaa wautsi-efektiä ei tule kotimaisista elokuvista, en tiedä mistä se johtuu… 🙂

Tuoreimmat katsomani NYC-elokuvat ovat Nicolas Cagen maailmanloppuleffa Kadotettu Maailma (Left Behind) sekä Pako-sarjasta tutun Dominic Purcellin tähdittämä Hyökkäys Wall Streetille (Assault on Wall Street). Kadotetussa Maailmassa hengaillaan JFK:n lentokentällä ja juostaan pitkin New Yorkin katuja. Mies säikähti vieressäni kun kiljahdin hänen tuliaisensa ostetun leffassa vilahtaneesta JFK:n Duty Free shopista. 🙂 Hyökkäys Wall Streetille -elokuvan tapahtumapaikkana on nimensä veroisesti Wall Street, jonka lisäksi vieraillaan myös Brooklynin puolella – samoilla seuduilla jotka esittelin teille syyskuussa Dumbo District & Brooklyn Bridge -postauksen yhteydessä. Molempien elokuvien trailerit löytyvät alta.

Ihanaa myöhäisiltaa kaikille ja huomiseen!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

WHAIT – Eheempää elämää!

Piti saada hetkeksi jotain kevyttä ja kepeää ajateltavaa (kuin Miffe-koiran voinnin murehtiminen) ja blogi on loistava pakopaikka arjen ankeudesta. En tiedä mistä se johtuu, mutta blogipostausta tehdessä muut mielessä vellovat asiat huomaamatta häipyvät taka-alalle, bloggaamisella on minuun näemmä terapeuttinen vaikutus. 🙂 Muotoilutoimisto Ehee halusi kiittää minua Habitaren yhteydessä tehdystä Ehee-esittelystä ja lahjoitti minulle Sääntö-julisteen, joka sopii sanomaltaan postausaiheen jatkeeksi paremmin kuin hyvin…

Omakotivalkoinen_27112015_9277.jpg

Sääntö:
Höntyileviin ihmisiin, kiireeseen ja yliampuvaan suorittamiseen kyllästynyt valas kehottaa väsyneenä ja surullisena kaikkia hidastamaan tahtia ja muistamaan luontoa sanomalla Whait eli valaaksi ootapa vähäsen. -Muotoilutoimisto Ehee

Myönnän olleeni itse viime viikkoina tuollainen sinne tänne höntöilyvä kiireinen, ylisuorittamisella itsensä väsyttänyt ja hetkittäin jopa ärsyttävä ongelmatapaus. 🙂 Tykkään hirveästi touhuta, häärätä ja hoitaa asioita, minulle pieni kiire tekee yleensä vain hyvää ja antaa sopivasti sellaista svengaavaa aktiivisuutta joka rytmittää päiviä ja pitää liikkeessä. Jos istun liikaa laakereillani tai vietän ns. lepopäiviä, joudun päinvastaiseen kierteeseen eli passivoidun ja alakuloudun (olisin käyttänyt sanaa masennun, mutta siinä on liian voimakas haiku). Joskus elämä kuitenkin pääsee yllättämään hyvänkin organisoijan ja kalenterin kanssa veivaavan touhutiinan, hommia tulee haalineeksi liikaa ja lopulta koko korttipakka kaatuu väsymyksen alle. Miffen sairastuminen ja leikkaus, sekä siitä johtuva 24/7 kotihoivaaminen pakotti minut hidastamaan tahtia juuri oikealla hetkellä… Whait -julisteen tärkeä sanoma tuli todellakin tarpeeseen ja nappasin termin vakkarikäyttöön – kalenterissani lukee jokaisen sunnuntain kohdalla nyt WHAIT, joka tarkoittaa eheyttävää lepopäivää. 🙂

Omakotivalkoinen_27112015_9271.jpg

Omakotivalkoinen_27112015_9267.jpg

Mustavalkoinen 50x70cm kokoinen Sääntö-juliste sai ympärilleen valkoisen Clas Ohlsonin puukehyksen. Juliste on kuin tehty tytön mustavalkoiseen huoneeseen ja se asettui lopulta valkoiselle oviseinälle Ylva Skarpin printtitaulun tilalle. Sääntö-julisteen värillisiin versioihin sekä Eheen muuhun julistevalikoimaan voit käydä halutessasi tutustumassa TÄÄLLÄ!

Miffe_92321.jpg

Pieni potilaani nukkuu lattialle rakennetussa perhepedissä viltin alla. ♥ Tänään on ollut jo hieman pirteämpi päivä ja vielä kun saisimme vatsan toimimaan kunnolla niin voisin henkäistä helpotuksesta. Koira kainalossa parhaillaan tietokonettakin näpyttelen, vaikka selkää särkee lattialla makoilun vuoksi niin himskatisti… mutta mitä sitä ei lapsiensa takia tekisi. ♥

Kiitokset vielä tätäkin kautta Muotoilutoimisto Eheen Meerille tästä ihanasta lahjasta! Ja käykäähän katsomassa miten hienolta Eheen Särmä -valaisin näyttää Checklist Heidin olohuoneessa! Valaisin on ihan “Heidin näköinen” ja arvasin jo Habitare-messuilla että sellainen saattaapi tarttua hänen matkaansa… ja niinhän siinä kävikin. 🙂

Iloista perjantaipäivää kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Surua, pelkoa, murheita – toivoa & tervehtymistä!

Maanantai-illan akkujen lataushetki menikin sitten hieman toisella tavalla kuin ajattelin… Rakas seniori-ikäinen karvaturrini Miffe sairastui todella yllättäen ja ma-ti välinen yö meni valvoessa Miffen vointia. Heti tiistaina suuntasimme tutulle lääkärille tutkimuksiin ja lukuisten testien, labrakokeiden ja kuvausten lopputuloksena oli erittäin ärhäkkä ja akuuttia leikaushoitoa vaativa kohtutulehdus. Meillä oli suojelusenkeli matkassa mukana, sillä ilman märkivää kohtuvuotoa emme olisi oireiden perusteella välttämättä osanneet ensimmäisenä epäillä märkäkohtua – Miffe söi, joi ja teki tarpeensa täysin normaalisti vaikka olikin selvästi kipuinen, ja kohonneet tulehdusarvot olisivat kuittaantuneet sisäkorvasta löydetyllä tulehduksella.

Miffe_5160.jpg

IMG_5146.jpg

IMG_5147.jpg

Tiistai-ilta ja yö meni vahtiessa Miffen vointia ja odottaessa seuraavan päivän leikkausajan lähestymistä. Koska Miffe on jo 10-vuotias, tutkittiin koiruli perinpohjaisesti, jotta voitiin varmistua Miffen yleiskunnosta ja siitä ettei kohtutulehdus ollut levinnyt maksaan, munuaisiin tai muihin sisäelimiin. Muistoissani on edelleen Miffen veljen Roopen kohtalo sydämen vajaatoiminnan ja muiden komplikaatioiden aiheuttamasta voinnin romahduksesta, joiden vuoksi jouduin tekemään maailman vaikeimman päätöksen päästää rakkaan Roopeni vehreämmille laitumille… Viime viikkojen kiireistä aiheutunut vanha univelka, pinnalle noussut suru Roopen menetyksestä, suuri pelko Miffen selviämisestä ja jumalaton väsymys saivat aikaan vuosisadan karmeimman päänsäryn ja sellaisen vatsaväänteen että meinasin itsellenikin jo soittaa apua ambulanssin muodossa. 

IMG_5983.jpg

IMG_5977.jpg

IMG_6864.jpg

Normaalisti koiran kohtu on noin lyijykynän paksuinen, Miffellä oli niin paljon mätää kertyneenä kohtuun että sen paksuus vastasi HK:n lenkkimakkaraa ja muistutti ulkoisesti mustekalaa lonkeroineen. Miffe leikki, riehui ja oli normaali iloinen itsensä vielä maanantaina päivällä ja alkuillastakin, mitään merkkejä elimistössä jylläävästä tulehduksesta ei ollut ennen myöhäisiltaa. Tulehdus eteni todella nopeasti ja ilman leikkausta Miffe ei enää olisi ilostuttamassa meidän elämäämme. 🙁 Eilinen leikkaus meni riskeistä huolimatta erinomaisesti, kohtu ja munasarjat mätävarastoineen saatiin poistettua. Miffe heräsi seniori-koiran anestesiasta ennätysvauhdilla, ja koska koira potee todella kaameaa eroahdistusta, kävin hakemassa Miffen kotiin toipumaan jo alle tunnin sisään leikkauksen päättymisestä. 

Omakotivalkoinen_Miffe_26112015.jpg

IMG_1481.jpg

Miffe_2788.jpg

Miffe_1491.jpg

Lääkityksen aiheuttama pari tuntia kestänyt vikinä ja vinkuna oli korvia raastavan surullista ja lohdutonta kuunneltavaa. Lääkäri tästä onneksi minua varoittelikin ja sanoi ettei se johdu kivuista, joten onnistuin olemaan hätääntymättä. Miffe sai nukuttua ja levättyä minun kainalossa peiton alla iltaan asti. Puolenyön jälkeen leikkauksen yhteydessä annettu kipulääkitys alkoi selvästi menettämään vaikutuksensa ja yö meni tuskaisesti asentoa vaihdellessa ja vingahdellessa. Aamulla tarjottu ruoka maistui kivuista huolimatta neidille hyvin ja ruoan jälkeen annettu särkylääke auttoi nopeasti. Kipuja on selvästi edelleen mutta sateenvarjoa muistuttavalla kauhu-kaulurilla koristeltu Miffe on jo yrittänyt piehtaroida petipaikassaan ja yrittänyt useasti venytellä jumiutuneita lihaksiaan. 🙂 Komplikaatioiden riski on edelleen olemassa, mutta jokainen tunti on edistystä ja suunta tervehtymiseen. ♥

Kiitokset kaikille teille jotka olette tukeneet ja lähettäneet meille sydämiä Facebookin kautta, olette olleet suuri apu ja auttaneet minua jaksamaan tämän kauheuden keskellä! Kiitos! ♥ ♥ ♥

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Otteita arjesta…

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-11-23%20koht

Olen koko syksyn mennä vilistänyt paikasta toiseen ja huomaan että muisti ei pysy menossa mukana. 🙂 Mietiskelin aamulla menneitä viikkoja, enkä saanut päähäni mitään muuta kuin Balmuirin Pop-Up Shopin avajaisissa käymisen sekä lauantai-illan kyläilyn ystävän luona. Onneksi on blogi ja Instagram, mistä voin käydä lunttaamassa tekemisiäni… 🙂 Yllätyksenä tuli mm. tytön huoneen remppamaalailut, joista onkin kulunut vasta 2 viikkoa (tuntuu että siitä olisi ikuisuus ja kuukauden päivät vierähtänyt vähintäänkin :D). Lepo ja muistia parantavat vitamiinit lienevät tarpeen, ja onneksi tälle vuodelle ei ole kuin kaksi spesiaalimpaa menoa jäljellä. 

Laitan tietokoneen kiinni, puhelimen äänettömälle ja alan rakentelemaan tytön kanssa legoja. Illalla pistän saunan päälle, otan lasillisen punaviiniä ja katson hömppäromanttisen rentoutusleffan Holiday. ♥

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Talvista tunnelmaa – Huonekuusi vesihyasinttikorissa!

Joulumieli on ollut hieman kadoksissa lämpimästä syksystä ja lumen puutteesta johtuen, mutta yritän viritellä itseni tunnelmaan pienillä asioilla. Vesihyasinttikoriin istutettu huonekuusi on ensimmäinen joulumainen sisustusostokseni ja askartelemme illemmalla tytön kanssa siihen paperista tehtyjä kimalleliimalla huurrutettuja mini-lumihiutaleita. Joulusuunnitelmia emme ole vielä tehneet, perinteisen kotijoulun sijaan saatamme ottaa äkkilähdön kylpylähotelliin ja se kuulostaa ainakin tällä hetkellä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. 🙂

Omakotivalkoinen_22112015_72881788782.jp

Vesihyasinttikori sopii kivasti meidän parketin kanssa, niissä on tismalleen samat ruskean sävyiset raitamaiset kuvioinnit. Keväämmällä voin korvata huonekuusen (joka oletettavasti on jo lakastunut) kookkaalla peikonlehdellä tai muulla isolehtisellä viherkasvilla. Jos joku tietää mistä voisi löytää noin 30x30cm kokoisia ja noin 30-40cm korkeita neliskanttisia vesihyasinttikoreja, otan mielelläni avun ja vinkit vastaan… Minulla on kiva idea nimittäin muhimassa mielessä ja sen toteuttamiseksi tarvitsisin tuollaisia koreja kevättä varten. 🙂

Omakotivalkoinen_22112015_9201.jpg

Omakotivalkoinen_22112015_9216.jpg

Huomenna olisi tarkoitus postailla teille keittiöjuttuja pitkästä aikaa, ties vaikka saisin aikaiseksi kuvata teille videonkin aiheeseen liittyen. 🙂 Leppoisaa sunnuntaita kaikille ja huomiseen!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Balmuir – Tyylikäs tuoksukynttilä & joululahja!

Balmuir Lifestyle Pop-Up Shopin avajaisten inspiroimana ja ystävän kannustamana ostin viimein itselleni lasipurkissa olevan Balmuir-tuoksukynttilän, jota olen tiiraillut jo pitemmän aikaa. Tummanharmaan Black Tean sijaan päädyinkin mustaan African Dawn -tuoksukynttilään. Tuoksussa on kevyen hedelmäinen alkutuoksu, keskituoksuna valkoisia kukkia maustettuna yrteillä ja lopputuoksuna pehmeän maskuliinista meripihkaa. Minun piti säästää tämä kynttilä kääreissään joululahjaksi itselleni, mutten malttanut olla ottamatta sitä esille jo nyt. 🙂

Omakotivalkoinen_20112015_9169_2.jpg

Omakotivalkoinen_20112015_9174.jpg

Omakotivalkoinen_20112015_9180.jpg

Omakotivalkoinen_20112015_9160.jpg

Omakotivalkoinen_20112015_9166_4.jpg

Balmuirin kynttilät ovat mielestäni loistavia joululahjoja melkeinpä kaiken ikäisille naisille ja miksei myös tyylitietoisille miehillekin. Kynttilöissä on miellyttävät tuoksuvaihtoehdot, joista omat suosikkini ovat maskuliininen African Dawn (musta), lämmin ja talvinen Black Tea (tummanharmaa) sekä kevyen puuvillainen Sand (vaaleanruskea), jota suosittelen erityisesti miedoista tuoksuista tykkäävien joulupakettiin. Olen ollut tänä vuonna hyvissä ajoin liikkeellä ja paria pakettia lukuunottamatta kaikki joululahjat on jo hankittuna… Balmuirin kynttilöitäkin kääreistään aattona avautuu. 🙂 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Balmuir Lifestyle Pop-Up Shop @Stockmann

Käväisin eilen Helsingin keskustan Stockmannille avatussa Balmuir Lifestyle Pop-Up Shopissa tutustumassa talvisesongin uutuuksiin ja uuteen pehmeään sävymaailmaan. Pehmeiden alpakka-tuotteiden, pellavatekstiilien ja kasmirin suloinen yhtenäisyys täydentyi sävyihin sopivilla sisustusesineillä sekä tuoksukynttilöillä. Kauniisti somistettu Balmuir-puoti oli täynnä ihania joululahjaideoita, niin itselle kuin ystäville ja perheenjäsenillekin… 

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9133_2

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9106.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9103.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9116.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9118.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9114.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9147.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9128.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9119.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9131.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9120.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9150.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9111.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9102.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9135.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9140_2

Balmuirin pellavalakanakokoelma laajentui kesällä uudella vitivalkoisella Optical White -sävyllä ja tästä on moni minulta kysellyt lisätietoa syksyn aikana. Nyt pääsin tekemään teille kunnon värivertailun vanhan valkoisen eli Ivoryn ja uuden vitivalkoisen välillä. Pop-Up Shopin tunnelmavalaistus ei ole optimaalinen tälläiseen vertailuun, mutta kuvasta erottaa kuitenkin hyvin miten paljon valkoisempi ja kirkkaampi tuo uusi Optical White on. Sellaiset menivät omalle joululahjatoivomuslistalleni välittömästi… ♥

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9107.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9104.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9123.j

Omakotivalkoinen_StockmannBalmuir_9109.j

Balmuirin kutsuvierastilaisuuden tarjoiluna oli maukas makuyhdistelmä jouluisia herkkuja, namskis. 🙂 Stockmannin ja Balmuirin väki halusi herkkujen lisäksi muistaa meitä myös pienellä joululahjalla, ja innostuinpa lopulta ostamaan itselleni myös sen lasipurkkiin valetun tuoksukynttilänkin, josta olen teille jo muutamaan otteeseen höpötellyt. Tuskin maltan odottaa jouluun asti niiden availua… 🙂

Balmuirin Lifestyle Pop-Up Shopin löydät Helsingin keskustan Stockmannilta, Mannerheimintien sisäänkäynnin yhteydestä lehtiosaston vierestä. Kannattaa käydä vierailemassa ja virittelemässä itsensä pehmoisen tunnelmalliseen joulumoodiin, mikäli liikut sillä suunnalla. ♥

Mukavaa perjantaipäivää kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Yhteistyössä: Stockmann / Balmuir Pop-Up Shop)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg