5 vinkkiä muuttajalle!

Olen ollut lyhyen ajan sisällä mukana viidessä eri muutossa, viimeisin muuttokeikka oli tänään. Muuttoja olen tehnyt elämäni varrella enemmänkin, kokonaisluku taitaa pyöriä jossakin 20-30:nen välillä, joten kokemusta löytyy jos jonkinlaisista pakkaus- ja tavarankantotavoista. Nyt kun hikikään ei ole vielä ehtinyt kunnolla laskemaan, on hyvä hetki kirjoittaa tuoreet ajatukset talteen – tässä siis viisi tärkeintä vinkkiä muuttajalle!

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

5 vinkkiä muuttajan avuksi

Osa 1: Muuttopakkaus ja kuljetus

1. Pakkaa ajoissa! Tämä on ehdottomasti tärkein vinkki kaikista, sillä monesti kohteeseen saapuessa on osa tavaroista hujan hajan ja ensimmäinen tunti menee osalla porukasta siihen, että pakataan irtotavaraa laatikoihin, kasseihin ja muovipusseihin. Näinpä tärkeät ruuvimeisselit, sokeripalat ja lompakot saattavat joutua hukkateille ja hyvin usein uuteen osoitteeseen matkaa ehtaa roskaakin, kun pakkaaja ei ole täysin perillä mitkä tulevat mukaan ja mitkä kannetaan roskikseen. 

2. Isojen huonekalujen ja pesukoneiden kantaminen paikasta toiseen on aina samanlaista, yhtä äheltävää ja tuskaisaakin joskus. Nokkakärryt ovat avainsana, nopeuttaa ja helpottaa kantajien työtä huomattavasti. Nokkakärryjä voi vuokrata parin kympin hintaan mm. muuttofirmoilta, kuljetusliikkeiltä ja rakennustavarakauppiailta. Mikäli tapana on vaihtaa maisemaa usein, suosittelen ostamaan ikiomat nokkikset Biltemasta. 🙂 

3. Jotkin kalusteet on helpompi ja parempi kuljettaa kokonaisina, joten talon hisseistä, käytävistä ja portaista riippuen on joskus parempi jättää huonekalu purkamatta. Jenkkisänkyihin ja runkopatjasänkyihin suosittelen jättämään jalat kiinni. Näin sänky voidaan laskea maahan eikä se likaannu – säästää kantajien voimia ja ehkäisee likaantumista. 🙂

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

Muuttokuorman purkaminen määränpäässä

Osa 2: Muuttokuorman purkaminen paikalleen

Sitten päästäänkin lempiaiheeseeni eli tavaroiden pakkaamiseen, johon kuuluu kaikki kodin materia tekstiilejä lukuunottamatta. Tämä ryhmä on kaikista suurin ja sen kuljettamiseen kuluu eniten aikaa. Monesti jossakin vaiheessa muuttokeikkaa käy niin että jokin pikkulaatikko, pussukka tai nyssykkä hajoaa tai keikkaa nurin ja tavarat ovat pitkin piennarta. Tämmöisiä hetkiä koettiin tänään monta, ärräpäitä pääsi kaikilta tasaiseen vauhtiin pitkin päivää. 😀 

4. Pakkaa tavara samankokoisiin pinottaviin kantoaukollisiin laatikoihin. Jos et halua ostaa tai vuokrata muuttolaatikoita, voi ruokakaupoista hakea banaanilaatikoita ilmaiseksi. Monet kaupat säästävät banskulaatikoita juuri tätä tarkoitusta varten, joka päivä joku käy nimittäin niitä kyselemässä. Jos tavaraa on paljon, tarvitaan laatikoitakin paljon. Tämä kannattaa ottaa huomioon ja suosittelen että banaanilaatikoiden kerääminen aloitetaan vähintään 2vkoa ennen muuttopäivää. 

5. Pakkaa tekstiilit sopivan painoisissa satseissa jätesäkkeihin – vaatteet yhteen (tai kahteen jos on paljon vaatteita), takit toiseen, pyyhkeet ja liinavaatteet kolmanteen, verhot neljänteen, petivaatteet viidenteen, likapyykki kuudenteen jne. Täytä säkki hieman yli puolen välin, ota säkin suuaukko tiukkaan puristukseen, istu hajareisin säkin päälle ja puhalla siitä ilmat ulos, sitten säkki solmuun ja sivuun odottelemaan muuttopäivää. Ainoa poikkeus on takkisäkki, mikäli pakkaat ne henkareineen, silloin pussi kannattaa jättää auki jolloin henkarin koukut eivät tee säkkiin reikiä. Näitä säkkejä saa yksi ihminen kannettua jopa neljäkin kerralla. Niillä saa erinomaisesti tiivistettyä myös muuttokuorman auton kyytiin, jolloin kalusteet eivät heilu ja kolhiinnu kuljetuksen aikana. Pisteenä iin päälle – niiden sisältö on helppo perillä purkaa suoraan hyllyyn. 🙂

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

Älä unohda häkkivarastoa

Lisäbonuksena muistutan häkki- ja ulkovarastojen tyhjennyksestä. Mielestäni olisi fiksuinta pakata varastotavara autoon viimeiseksi sen helppouden suhteen. Niiden matka on varastosta varastoon, viimeisenä sisään ja ensimmäisenä ulos. Joskus saattaa käydä kuitenkin niin kuin ystäväni muutossa, että varasto unohtui muuttohulinassa kokonaan ja sitä varten piti erikseen lähteä ajelemaan tyhjällä isolla autolla uutta keikkaa. 😀

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

Muista tauot ja ota rennosti

Muuttaminen kiristää aina pinnaa, omaa ja kantoapulaisten, joten muistakaa pitää hyvää fiilistä yllä, muistaa vedenjuomistauot ja olla riittävän tehokkaita. Musiikki on myös hyvä lääke väsymiseen, kivojen biisien tahdissa jalkakin nousee kevyemmin ja aika lentää nopeammin. 🙂

Nyt suihkuun ja nukkumaan, huomiseen!


Comments are closed.