Vappusiivous ala Tasokoti!

Kaupallinen yhteistyö: Tasokoti

Pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Tasokodin tehotiimiläiset tulivat eilen tekemään perusteellisen kotisiivouksen ja helpottamaan vappuviikon tehtävätaakkaani. Tykkään siivoamisesta kovasti, mutta tälläisinä hetkinä kun kello tikittää kaulassa, työtä on enemmän kuin ehdin tekemään ja harrastuksissakin olisi hyvä joskus näyttäytyä, on ammattilaisten suorittama vappusiivous kuin taivaanlahja. Tasokoti teki erinomaista työtä jälleen kerran ja koti kiiltää puhtauttaan lattiasta kattoon. ♥︎

Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen

Valioluokkaista kotisiivousta

Tasokodin tarjoama kotisiivouspalvelu on valioluokkaa. Ennen jokaista siivouskertaa tiedustellaan asiakkaan toiveet: onko kodissa jokin tietty paikka tai kohta, joka kaipaa tällä kertaa erityistä huomiota. Esitin tiimille toiveen lattioiden extramoppaamisesta, sillä olen lintsannut lattioiden pesusta ja varsinkin eteisen ja keittiön kohdalla oli pinttymiä ja likaisia tassunjälkiä. Myös kylpyhuoneen hanojen kalkkitahroille kaipasin tehopesua ja nyt nekin säihkyvät tahrattomina. 🙂

Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen

Pinnat puhtaaksi pölystä ja rasvasta

Peura-hyllyn puhdistaminen käy jumpasta, sillä teräkseen tarttuu tuplasti enemmän pölyä kuin sileään kalustelevyyn tai lasipintaan. Siivoojattaret antoivat kylmää kyytiä myös liesituulettimen rasvoille ja peura-hyllyyn kertyneelle puolen sentin pölykerrokselle. Ihanaa kun on rakennustyömaa vieressä, ei paljoa parane laiskotella siivoamisen kanssa. 🙂

Keittiö puhdistettiin kauttaaltaan kalusteovia, pikkuikkunaa, välitilalasia ja sokkeleita myöten. Myös tiskiallas ja allastulppa saivat tehokäsittelyn ja nyt keittiössä totisesti kelpaa kokkailla vappumuonaa. 

Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen

Lattialistat ja väliovet puhtaaksi

Kotisiivous sisälsi myös lattialistojen ja väliovien tarkan pyyhinnän, joka on koiraperheessä varsinkin eteistiloissa suotavaa. Sateisen sään seurauksena pörröinen koira ravistelee itseään kuivaksi suoraan oviaukossa ja roiskeet lentävät joka paikkaan. Lattialistat ja ovet kuuluvat niihin vaivaalloisimpiin siivottaviin, enkä itse ole jaksanut pyyhkiä niitä niin usein kuin olisi ollut tarpeen…

Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen
Tasokoti kotisiivous kokemuksia - Vappusiivous Omakotivalkoinen

Loma alkaa puhtaassa ja siistissä kodissa

Tasokoti-tiimillä vierähti tehosiivoukseen pari tuntia ja samaan lopputulokseen pääsemiseksi minulla olisi mennyt vähintään tuplaten. Perjantaihin asti on kiireitä, mutta perjantaina onneksi alkaa L O M A! Koska kotikin on puunattu valmiiksi, saan nauttia lomailusta ilman ainuttakaan askaretta. 🙂

Jos asustat PK-seudulla ja kaipaat helpotusta juhlavalmisteluihin, suosittelen suurella sydämellä Tasokodin kotisiivouspalveluita! Palveluerittelyt, hinnaston ja tarjouspyyntölomakkeen löydät osoitteesta:

tasokoti.fi

Leppoisaa keskiviikkoa kaikille!


Comments are closed.