P E N T T I – Kotimaista käsityötä & blogiarvonta!

Kaupallinen yhteistyö: Penttistore

Suomalaista käsityöperinnettä vaaliva Penttistore ihastuttaa timantin muotoisilla Pentti-jakkaroillaan. Minulla on suuri kunnia tehdä heidän kanssaan yhteistyötä ja päästä esittelemään Pentti teille lukijoilleni. Penttistoren tuotteiden taustalla on ajatus siitä, että aito kohtaaminen on ihanaa ja heidän tunnuslauseensa kuuluukin ”Bringing people together, again!” Kun ystäviä tulee kylään paljon, pelastaa Pentti tilanteen. 🙂

Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara
Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara

Tarina Pentti-nimen takana

Pentin mielenkiintoinen syntytarina kertoo, että ensimmäisen Pentti-jakkaran prototyyppi tehtiin lahjaksi vuonna 2013 juuri valmistuneeseen saunaan Brödtorpille, sytyttäen kipinän jakkaroiden lisävalmistukseen.

Prototyypin suunnittelun taustalla oli Pentti Mäkipää, Penttistoren pitäjän Mikko Mäkipään isän serkku, joka opetti Mikolle kädestä pitäen jakkaran valmistusprosessin. Vuonna 2014 Mikko suuntasi mallikappaleidensa kanssa Jyväskylän käsityönäytelyyn ja sai ensimmäisen tilauksensa – kaksi Penttiä matkasi Suonenjoelle. 🙂

Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara
Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara

Tuotantoprosessit ja prototyypit

Näin Mikko kertoo Pentti-jakkaran tuotantoprosessista:

”Tein Jyväskylän käsityömessuilta tilattujen jakkaroiden kanssa töitä useita viikkoja, kunnes olin riittävän tyytyväinen lopputulokseen. Halusin kehittyä ja ymmärsin, että tuotantoprosessin pitää nopeutua. Käsityöyrittäjän arki perustuu intohimolle, eikä tunteja lasketa. Elin tuolloin hyvin stressaavaa ja haastavaa ajanjaksoa ja vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, kuinka terapeuttista puun työstäminen on. Pienikin keskittymisen herpaantuminen ja usean tunnin työ saattaa valua hukkaan. Se pitää nöyränä ja auttaa mielenhallinnassa. Prototyyppejä syntyi ja kokeilimme uusia työtapoja. Nykyisen muotonsa Pentti sai, kun tiimiin tuli taustatueksi Rami, puuseppä Nummelasta. Pentti löysi linjakkuutensa, keveni ja on nyt täysin ruuviton.

Hienointa tässä koko projektissa on ollut se, miten monia ihmisiä on saanut tavata ja huomata kuinka avuliaita he ovat olleet. Innostus ja inspiraatiot tarttuvat. Penttistore on tässä pisteessä vain suuren ihmisryhmän yhteistuloksena. Design-alan tapahtumissa vastaanotto on ollut todella positiivinen ja vaikka toimintamme keskittyy digitaalisiin kanaviin, on ihmisten kohtaaminen aivan korvaamatonta.”

Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara
Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara

Isoja, keskikokoisia ja pieniä Penttejä

Pentti-jakkaraa on saatavana neljässä koossa, pienin sopii pikkulapsille ja suurin esimerkiksi keittiösaarekkeen ääreen. 

  • Mini-Pentti korkeus 26cm (lasten malli, pienempi istuin on tukeva myös pienen pyllyn alla)
  • Pikku-Pentti korkeus 36cm (matala malli, sopii erinomaisesti kukan/lampun alle)
  • Väli-Pentti korkeus 46cm (istumakorkeus pöydän ääreen sopiva, sopii sivupöydäksi)
  • Pitkä-Pentti korkeus 65cm (sivupöydäksi, saarekkeen ympärille, baarikeittiöön tms.)

Käsityönä valmistettavalla jakkaralla on mustan ja valkoisen perusvärin lisäksi rajattomasti muitakin värivaihtoehtoja, Pentin voi tilata vaikkapa kirkaankeltaisena tai vaaleanpunaisena täysin omien toiveiden mukaan. 🙂 Itselleni toivoin pikimustaa Pitkä-Penttiä, joka korostuu kauniisti valkoista vasten. Upea, linjakas ja luonnollinen käyttöesine, joka toimii myös sisustuselementtinä. ♥︎

Ekologisuus on Penttiläisille ensiarvoisen tärkeää. Penttistore hyödyntää tuotteissaan kaikki oksaisetkin kohdat, sillä oksathan ovat osa elämää. Pentti on tehty kestämään – sukupolvelta toiselle. 

Penttistore designjakkara
Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara
Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara

Voita ikioma Pentti valitsemassasi koossaja värissä

Nyt yhdellä lukijallani on mahdollisuus voittaa ikioma Pentti haluamassaan koossa ja värissä! Arvontaan voit osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa persoonallisella nimimerkillä varustettuna millainen olisi sinun unelma-Penttisi (koko ja väri). Osallistumisaikaa sunnuntaihin 8.1.2017 klo 23:59 asti! 🙂

Penttistore käsityönä tehty kotimainen designjakkara

Lisätietoa Penttistoren tuotteista löydät osoitteesta penttijakkarat.fi sekä heidän Facebook-sivultaan TÄÄLTÄ. Nyt joukolla tukemaan suomalaista käsityötä ja pienyrittämistä, käykäähän siis tykkäämässä Penttistoresta Facebookissa ja Instagramissa @penttistore!

”Pentti – Timantit on ikuisia”


Seuraa myös Instagramissa 

293 kommenttia “P E N T T I – Kotimaista käsityötä & blogiarvonta!

  1. Kyllä se ehdottomasti olisi se pikku Pentti mustana, joka löytäisi hienosti paikkansa imetystuolin vierestä, mustan pönttöuunin kyljestä. ♠️

  2. Eteiseen olen jo pitkään kaivannut istahtamisjakkaraa. Väli-Pentti sopisi siihen hommaan. Ja (matta)mustana ehdottomasti. 🙂

  3. Olenkin etsinyt jakkaraa johon voisin laittaa kukkaruukun. Tämä olis just täydellinen. 🙂 Ja vieläpä tuotteella sama nimi kuin isälläni! Jos onni suosii niin haluaisin toiseksi pienimmän ja mustana. 🙂

  4. Ihanaa Pentti! Ja varsinkin väli-Pentti ☺ sellainen mustana kotiin olisi jotain aivan ihanaa. Suosin suomalaista ja ihanaa designia. Ekologisuus ehdoton plussa.

  5. Musta Pitkä-Pentti olisi sopiva meille. Huonekasveja en omista kissan takia niin Pitkä-Pentin päällä joku kasvi olisi luultavasti turvassa 🙂

  6. Oi ihanuus! Mini tai pikku valkoisena olisi järkivalinta, mutta niin mieli halajaisi jotain pastelliväriä, vaikka puuteriroosa olisi hurmaava!

  7. Musta Väli-Pentti olisi miehenikin mielestä täydellinen meille, joten valinta on tehty! Harvemmin noita ylistäviä sisustuskommentteja nimittäin kuulee miehen suusta… 🙂

  8. Violetti Väli-Pentti (siis mikä tuotenimi, ainakin jää mieleen! :D) olisi minun mieleiseni.

  9. Oi kuinka kaunis Pentti onkaan?, vai voiko niin sanoa, pitäisikö sanoa komea.<br />
    Ihana muotoilu. Pitkä -Pentti olisi minulle mustana tai ihan tummaa puuta olevana passeli?

  10. Pitkä-Pentti ois passeli meidän olohuoneeseen, muhkeaa vihreää kannattelemaan. Mustana tietenkin.

  11. Korkea valkoinen Pitkä-Pentti olisi täydellinen kukkajakkara! Äitikin varmaan tykkäisi 🙂 Arpaonnea kaikille osallsituneille!

  12. Valkoinen Väli-Pentti olisi hieno alkuun, siihen kylkeen voisi sitten hankkia muut Pentit kaveriksi ?

  13. Meille kotiutuisi ehdottomasti tuo väli-Pentti mustana ? Meillä on tarvetta jakkaralle ja tämähän olisi täydellinen.

  14. Haluisin kyllä hirmusti pitkä-pentin, pitkät on niin mun makuun. Haluaisin valkoisen Pentin, joka voisi toimia kukkapylväänä, sellaista en omista. On muuten huikean hienon näköinen tuote tämä Pentti.

  15. Onpa kauniita! Kirkkaankeltainen Väli-Pentti sopisi täydellisesti keittiöön ison peikonlehden alle.

  16. Onpas hieno jakkara! Minun valintani olisi Väli-Pentti valkoisena. Se olisi täydellinen eteiseen ja siitä jakkaran saisi helposti siirrettyä myös keittiöön pöydän päähän tarpeen tullen. 🙂

  17. Onpas aivan ihania Penttejä!! Voi kunpa arpaonni suosisi:) Itselleni ottaisin valkoiseen asuntooni piristykseksi vaaleanpunaisen väli-pentin !

  18. Upeaa suomalaista työtä, peukku sille. <br />
    Väli-Pentti, ehkäpä mustana, löytäisi paikan yöpöytänä.

  19. Lahjoittaisin välipentin lapsenlapsien eteiseen, että sitoisivat kengännauhansa kiinni ennenkuin kirmaavat ulos.

  20. Oi miten ihana Pentti❤ Minulla Pentille olisi monta käyttötarkoitusta 65cm ja mustana, sopisi taulutelineeksi, kukkatuoliksi, sivupöydäksi, yöpöydäksi, lähes mihin vaan. Ter: Carita

  21. Kyllä valintani olisi tylsästi valkoinen väli-Pentti 🙂 Toimisi meidän kodissa missä tahansa tilassa istuimena tai apu/sivupöytänä! On kyllä kaunis ja yksinkertainen design, ei näytä mielestäni lainkaan &quot;levottomalta&quot; edes kuvissa, joissa on useita kokoja ja värejä sekaisin

  22. Väli-Pentti mustana olisi kiva voittaa. En ole kuullutkaan aiemmin tästä yrityksestä mutta täytyy tutustua.

  23. Minä tykkään pitkistä ja komeista uroksista. Pitkä Pentti mustana voisi muuttaa yhteen mun kanssa mun tulevaan unelmakotiin ❤

  24. Voi miten kaunis jakkara! Jos onni osuisi kohdalleni haluaisin valkoisen Väli-Pentin. Olen pitkään etsinyt kaunista, siroa ja persoonallista sisustukseemme sopivaa pientä pöytää olohuoneeseen nojatuolin viereen. Sille paikalle pääsisi Pentti ❤

  25. Valkoinen Väli-Pentti olisi ihana. Eräs huonekasvini kaipaa keväällä isompaa ruukkua ja sitä myötä myös uutta paikkaa, joten tuollainen Pentti-jakkarahan olisi mitä mainioin alunen sille.

  26. Toiveissa olisi ihana Väli-Pentti valkoinen. Sopisi meille kuin piste i:n päälle sivu-/lamppupöydäksi.

  27. Väli-Pentti mustana voisi muuttaa meille, keksisin sille kyllä käyttöä 🙂 Jos minulla nyt olisi Pentti, saisi se toimittaa korkeamman sivupöydän virkaa ryhdikkäänä ja yksinkertaisen kauniina yksityiskohtana kodissamme.

  28. Oi mitä ihanuuksia! Itselleni ottaisin väli-Pentin valkoisena, olisi sohvan viereen niin täydellinen!!!

  29. Pitkä pentti,valkoisena olisi ihana 🙂 Vanha jakkara juuri mennyt rikki,saisi ihanan modernimman tilalle! 🙂

  30. Väli-Pentti tai Iso-Pentti mustana olis oiva meille olkkariin, en vain osaa tehdä päätöstä 🙂

  31. eli siinähän se paras Pentti tulikin nimimerkissä. Mielellään iahn puuvalmiina, mutta jos on pakko valita väri, niin vaaleanharmaa.

  32. VäliPentti mustana olisi oma valintani 🙂 On kyllä todella kaunis tuote kyseessä, ja nimikin on ihana, tuo mieleen juurikin edesmenneen isäni..

  33. Väli/-Pentti istuisi sisustukseen. Siinä ois Väli-Pirren ahterin hyvä levähtää (ei levahtaa) ?

  34. Musta Väli-Pentti olisi pieneen opiskelijaboxini pelastus. Tarpeen mukaan se voisi olla pöytänä, penkkinä vieraille jne…

  35. Vaikea valinta;) Mutta ehkä se olisi väli-pentti ja mustana, viherkasvini pääsisi ikkunan ääreen nauttimaan valosta.

  36. Wau! Tää on hieno palli. Musta välipena olisi passeli. Keltainenkin saattaisi sopia meille… Hieno on ♡

  37. Onpa upea muotoilu! Todella kaunis jakkara/tuoli. Mikäli onni suosisi, meille sopisi musta Väli-Pentti. Täydellinen sekä kulan alle että istuttavaksi 🙂

  38. Koti tarvitsee paikoitellen mustaa ryhdistämään sisustuksen, siksi monikäyttöinen Väli-Pentti mustana.

  39. Välipentti olisi enemmän kuin toivottu meidän huusholliin. Heti tälläisin siihen kukkaishommia, kun nyt niitä ei ole ainuttakaan. Kesäksi siirtyisi terassille.

  40. Pitkä-Pentti jossain kirkkaassa värissä, luultavimmin syvän keltaisena olisi aikalailla vastaus moneen haasteeseen. Hienoja ovat!

  41. Mä haluisin itselleni kaiken kokoiset Pentit ? Mutta aloittaisin mustasta välimallin Pentistä ?

  42. Nyt tulisi muuten tarpeeseen juuri muuttamaamme isoon asuntoon! Suomalaiselle yrittäjyydelle suuri plussa!

  43. Valkoinen väli-Pentti jakkaraksi ruokapöydän ääreen tai sivupöydän virkaa toimittamaan. ??

  44. Olenkin pitkään etsinyt isoksi kasvaneelle peikonlehdelle jotain jakkaraa, koska kukkapylväät ovat usein vähän rumia…musta väli-pentti olisi täydellinen tähän tarkoitukseen.

  45. Väli- ja pitkä-Pentti mustana olisivat sopivia meidän kotiin kumpikin. Kiitos tästä nostosta. Pitänee ehkä tukea kotimaista työtä ja tilata itselle moiset, jos ei arvonnassa tärppää 🙂

  46. Upeaa kotimaista työtä! Väli-Pentin ottaisin enemmän kuin mielelläni ja valkoisena kiitos 🙂

  47. Kotiin sopisi vallan mainiosti musta Väli-Pentti. Onpas hienoa suomalaista suunnittelua. Itselleni ihan uusi tuttavuus 🙂

  48. Mitähän mieheni tästä tykkäisi, mutta itse haluaisin ehdottomasti juoda aamukahvini Pitkä-Pentti allani, au naturel (eli puun värisenä) 😉

  49. Musta Väli-Pentti olisi ihana &hearts; Ei voi kuin huokaillen ihastella suomalaista kädentaitoa…

  50. Väli-Pentti valkoisena vois olla kätevä 🙂 Tosi nättejä, sopis hyvin just sivupöydäksi, lisä tuoliksi jne. 🙂

  51. Oi miten kaunis muotokieli! Aivan ihana! <br />
    Meille sopisi Pitkä-Pentti mattamustana. &hearts; Olen jo pidemmän aikaa etsinyt pientä pöytää sohvan viereen kukalle tai vaikka teekupposelle.

  52. Oi, ottaisin vaikka kaikki koot mutta väli Pentille löytyy ehkä eniten käyttöä tällä hetkellä. Valkoinen.

  53. Ihana tuttavuus tämä Pentti! Niin hauska nimikin, tulee saman niminen isäni mieleen ❤️. Väli-Pentti pastellivihreänä (Madamoiselle tuolin salvia-sävy) sopisi meidän olohuoneeseen sivupöydäksi sohvan viereen. Toivottavasti onni suosii arvonnassa!

  54. Musta väli-Pentti sopisi meillä sisustukseen ja pääsisi ainakin varatuoliksi pöydän ääreen ja laskutasoksi sohvan viereen.

  55. Valkoinen Väli-Pentti keittiön pöydän päähän tulisi tarpeeseen, se pääsisi Ikean jakkaran tilalle 🙂

  56. Valkoinen Pitkä-Pentti voisi matkata meille piano-tuoliksi. Olenkin etsiskellyt sopivaa tuolia pianolle…

  57. Hienoa perinnepuutyötä. Oma baaritiskini on kaivannut uusia tuoleja jo jonkin aikaa. Tässä olisi juuri sisustukseeni sopivia tuoleja. Voittovalintani olisi PitkäPentti valkoisena. Joka sitten kaipaa vielä samanlaisen parin seurakseen.

  58. Olenkin etsinyt sivupöytää, vielä ei ole tuottanut tulosta. Tässähän olisikin oikein söpö sivupöytä eikä ylimääräinen istuinkaan pahitteeksi ole! 🙂 <br />
    Musta väli-Pentti siis ajaisi molempien virkaa. 🙂

  59. Huikea arvonta! Meillä mies (joka ei koskaan innostu sisustuksesta) iski silmänsä Penttiin. (Kylläpä muuten kuulosti hassulle tuo lause 😀 ) Me tarvittaisiin valkoinen Pitkä-Pentti työhuoneeseen, jonka sisustaminen on taas työn alla. :)<br />
    <br />
    Ihanan kirpeän raikasta pakkasviikonloppua!

  60. Pitkä-Pentti tummanharmaana tai mustana mattapintaisena tulisi tarpeeseen apupöytänä tietokonepöydän viereen.

  61. Väli-Pentti olis kyllä ratkaisu ongelmaani yhden hitsin haastavan kulmauksen suhteen.. Siinä on kokeiltu vaikka ja mitä, kuitenkaan onnistumatta. Mattavalkoinen väri sopisi siihen kuin nakutettu ?

  62. Oi, ihana kotimainen tuote ja niin kaunis! Jokapaikan jakkara koossa 46cm on hakusessa, sopii eteiseen istuimeksi, olohuoneeseen tarpeen mukaan aputasoksi tai makuuhuoneeseen yöpöydäksi…

  63. Aivan UPEA! Pitkä Pentti valkoisena sohvien väliin kukka- ja apupöydäksi. Pitkästä aikaa jotain, mikä viehättää aivan erityisellä tavalla ☺

  64. Pitkä,linjakas ja pienellä särmällä maustettu musta Pentti on enemmän kuin tervetullut kotiini

  65. Pitkä Pentti olisi toiveiden täyttymys. Olen pitkään etsiskellyt itselleni sopivaa istuinta keittiöön ja tämä ihastutti heti!

  66. Musta Väli-Pentti olisi oiva apu nyt kun vierailijoita saapuu entistä tiheämmin vauvan myötä 🙂

  67. Oih, musta Pitkä-Pentti kävisi meille kukkapöydäksi. Saisi kukat auringonvaloa 🙂

  68. Valkoinen Pitkä-pentti sopisi tulevan uuden kotimme uuteen saarekkeeseen täydellisesti &hearts;

  69. Musta pitkä-pentti olisi täydellinen kukkapöytä tv-tason viereen. Peukut pystyssä ja sormet ristissä toivomaan, että arpaonni suosisi! 😀

  70. Väli-pentti mustana sopisi meillä eteiseen ja siitä kätevästi tarpeen mukaan paikasta toiseen missä milloinkin tarvittaisiin lisäistuinta.

  71. moi!pikku pentti sopisi tytölle korokkeeksi vessaan käsien pesua varten aivan ihana=) värinä musta

  72. Juuri olin miettinyt, mitä keksisin jalattoman sängyn viereen yöpöydäksi, kun nyt suolakivilamppu on hassusti lattialla. Tätä postausta lukiessani tajusin, että valkoinen Pikku-Pentti olisi aivan unelma tätä tarkoitusta täyttämään!

  73. Harkitsin kauan, mutta mini-Pentti valkoisena vei voiton. Se olisi ihanteellinen lasten kuvaukseen jakkaraksi. Juuri sellainen mitä olen etsinyt. Taidankin tilata sellaisen, jos onni ei ole myötä?

  74. Väli-Pentti puunsävyisenä. Tyylikkäitä! <br />
    <br />
    Nettisivut vaan vielä kaipaavat parannusta (vaikka onkin facebook-sivut). Tuotteet oli lueteltu, mutta niistä ei klikkaamalla päässyt näkemään mitään kuvia…?

  75. Pitkä-Pentti tulisi todella tarpeeseen, koska tarvitsisin jenkkisängyn viereen niin korkean yöpöydän, ettei siitä saa vahingossa huitaistua tavaroita yöllä pyöriessään. Tavalliset yöpöydät ovat aivan liian matalia. Väriä en osaa kyllä sanoa. Valkoinen, koivu, musta…

  76. Hei. Asun poikani kanssa Imatralla 50-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Kaikki on korkeella, johtuen jo huone korkeudesta. Meillä asuu kaksi &quot;pätkää&quot; ( alle160 cm), joten korkein Pentti tulisi tarpeeseen. Helppo liikuttaa paikasta paikkaan ja hyvin yltäisi korkeuksiin tavaroita ottamaan ja helpommin vaihtaisi palohälyttimeenkin patterin, saati vaihtaisi valaisimeen lampun ??

  77. Unelmieni Pentti olisi vaalea kuin viikinki, rungoltaan sorja ja sopusuhtainen, sellainen välimuoto tiedäthän. Kotona Pentti voisi olla sivustaseuraaja tai tukenani, jos ei muuta niin takapuolen. Uskon että tulisimme Pentin kanssa hyvin juttuun, malttamattomana odotan niitä pimeneviä syysiltoja jolloin yhdessä istumme takan ääressä.

  78. Perheemme rakentaa uutta kotia ja tuo pitkä-Pentti sopisi niin upeasti meidän tulevan keittiö saarekkeen ympärille, niin ja valkoisena &hearts;

  79. Pitkä pentti mustana on kyllä kiva. Antaisin sen tyttärelle, kalustanut kotinsa suomalaisilla käsityöntekijöiden tuotteilla. Ei tule heille kuulemma ikeaa eikä mitään kertakäyttötuotetta. Olempas minä hyvin saanut tuon ekokasvatukseni onnistumaan?.

  80. Kiitokset kaikille osallistumisesta! 🙂 Arvonnan voittaja julkistetaan huomenna tiistaina joten tulkaahan kurkkamaan olisiko voitto osunut kohdalle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *