Uutta olohuoneessa – Pitkulaiset pellavatyynyt & pehmeämpi sisustus

Lieneekö kevät saanut aikaan sisustussieluni pehmentymistä, sillä aloin kaipaamaan jättikokoiselle sohvalleni jonkinlaista keventävää / pehmentävää elementtiä. Romanttisiin vivahteisiin en sentään vielä ole valmis ja siksi päädyinkin valitsemaan sohvalle neljä valkoista Casa Stockmannin pellavaista koristetyynyä, joiden tarkoitus on olla ikäänkuin osa varsinaista sohvaa… 

Omakotivalkoinen_04052017_2803.jpg

Omakotivalkoinen_04052017_2815.jpg

Omakotivalkoinen_04052017_2810.jpg

Casa Stockmannin 40x60cm kokoiset Lino-tyynynpäälliset ovat juuri oikean sävyiset Bemzin sohvanpäällisiin yhdistettäväksi. Pellavan pintastruktuurikin on lähes identtinen ja voisin varsin hyvin olettaa että kyseiset sisustustyynyt olisivat tulleet sohvan mukana. Sisätyynyiksi valitsin höyhenen sijaan kuitutäytteiset Casa Stockmannin tyynyt, jotka ovat niin muhkeat etten meinannut saada niitä sullottua saman kokoisten tyynynpäällisten sisään. 🙂 Ihanan pullukat tyynyt, joista saan makuulla ollessani tukea pään alle ja sohvalla istuessani alaselälle, joka on alkanut viime aikoina oikuttelemaan entistä enemmän myös istuma-asennossa.

Omakotivalkoinen_04052017_2805.jpg

Omakotivalkoinen_04052017_2814.jpg

Omakotivalkoinen_04052017_2807.jpg

Mitäs olette mieltä, onnistuiko massiivisen kuutiopalasohvani pehmennysyritys vai tykkäisitkö itse enemmän perinteisistä neliön muotoisista tyynyrykelmistä? 🙂

Miia_signerina2015.jpg

(postaus sisältää kaupallisen linkin)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

12 kommenttia “Uutta olohuoneessa – Pitkulaiset pellavatyynyt & pehmeämpi sisustus

  1. Tykkään itse niistä neliöistä, mutta ei nuokaan ole pahat. kyllä on ihanan muhkeat nuo tyynyt. minunkin selkä kyllä tykkäis. 😀

    1. pitju: Sisättynyt ovat kyllä ihan mahtavat, täyttävät tyynynpäällisen niin piukeasti ettei meinannut vetokutjutkaan mennä kiinni. 🙂 Harvoin näkee näin muhkeita sisätyynyjä, joiden täytteenä on kuitua. 🙂 Selälle tekee todella hyvää tuollainen pitkulainen tyyny alaselän tukena, juuri oikean muotoinen alaselän kaarelle. 🙂

    1. Ulla: Minustakin. 🙂 Ovat toki kantikkaat kuin sohvakin, mutta oikealla tavalla yksinkertaiset ja simppelit jottei sohvasta tule maalaisromanttisia fiiliksiä. 🙂 Pellavassa on materiaalina aina se riski että tunnelma vaihtuu modernista romanttisesti. 😀

  2. Neliöt tai pitkulaiset, ok. Tila näyttää vaivannäöstäsi huolimatta kovin keskeneräiseltä edelleen. Ei silti, osa tauluista itselläni naputtelematta paikoilleen 4 vuotta muutosta.

    1. N: Kiitos ajatuksistasi! 🙂 Itse koen että tila on nyt tyynyjen kanssa juuri sellainen jollaisena sen haluankin nähdä. En pelkää tyhjää tilaa, enkä halua huoneesta &quot;liian täysinäistä&quot;, saan voimaa ja iloa paljaista pinnoista, kunhan ne ovat omasta mielestäni hyvässä balanssissa kalusteiden ja muiden tarvikkeiden kanssa. :)<br />
      <br />
      Minullakin on edelleen pari jalkalistan pätkää laittamatta, taitaapa olla jo viidettä vuotta. 😀 Aina ei vaan saa aikaiseksi… 😀

  3. Nätit tyynythän nuo!Totta puhuen en ensin huomannut niitä,kun niin samanväriset:)Ehkä muutama tyyny lisää ja ei noin jämpti asettelu,tosi pehmeyttä lisää.

    1. Nanna: Nuo tyynyt uppoavat minusta kivasti tuohon sohvaan, tuoden kuitenkin sen tarvittavan pehmeyden ja pienen eloisuuden tuohon kantikkaaseen muotoiluun. 🙂 On vaikea löytää kompromisseja yksinkertaisuuden ja pehmentävien elementtien välillä, varsinkin kun sohva on pellavaa ja muuntuu helposti hieman maalaisromanttiseksi jos siihen laittaa runsaammin tyynyjä. 🙂

  4. Lisää joukkoon ainakin vihreäraitainen, itse neulomasi tyynynpäällinen, sopisi kivasti kasveihin 🙂

    1. Jaana: Kyseinen raitatyyny on sen verran iso ettei se istu noiden pitkulaisten joukkoon kovinkaan nätisti. Värin puolesta se on ihan täydellinen &hearts;

  5. Tyynyt tuovat kodikkuutta. Mielestäni vaan tuo sohvakokonaisuus on mittasuhteiltaan isomman tilan huonekalu.

    1. Mama: Itse pidän tuon sohvan rakenteesta ja koosta kovasti, enkä koe sen olevan liian massiivinen tuohon seinälle jossa se nyt on. 🙂 Lisätilasta en kuitenkaan kieltäytyisi jos sellaista minulle jostakin olisi tarjolla, pitkulainen olohuone on hieman haastava sisustettava kaikin puolin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *