Ruusunpunaisia tunteita!

Mies oli ostanut minulle kauniin kimpun tulipunaisia ruusuja, joiden keskelle oli piilotettu puinen sydän sekä suloinen viesti. ♥︎ Kimpun toi kotiovelle kukkalähetti ja minä olin ihan hölmistyneenä oven suussa etsimässä pakettikortista omaa nimeäni, sillä oletin lähetin erehtyneen ovesta. Ei sillä etteikö mies minulle koskaan kukkia ostaisi, ne vaan yleensä ajoittuvat tiettyihin merkkipäiviin, enkä osannut yhtään odottaa tälläistä elettä hänen suunnastaan. 🙂 

Tulipunaiset ruusut rakkaalta
Tulipunaiset ruusut rakkaalta

Arkipäivän hulinassa helposti unohtuu toisen huomioiminen, on kiirettä ja töitä ja harrastuksia ja menoja. Viikonloppuisin pyrimme toki järkkäämään perheen yhteisten hetkien lisäksi aikaa myös meille aikuisille. Silloin kokkaillaan ihania iltaherkkuja tai rötväillään sohvan nurkassa joko leffaa katsomassa tai ihan vaan juttelemassa milloin mistäkin.

En tarvitse mieheltä kukkia tunteakseni itseni tärkeäksi, mutta en voi kieltää etteikö tälläinen huomioiminen olisi tehnyt nannaa sielulleni. 🙂 Siispä vinkki kaikille teille miehille siellä ruudun takana – kukkakimppu saattaa lakastua, mutta sen tuoma ilo ja merkitys kestää pitkään! ♥︎ Ei tarvitse aina olla erityistä syytä ostaakseen kukkia vaimolle, tyttöystävälle, äidille tai anopille! ♥︎

Ihanaa illanjatkoa & aurinkoista alkanutta viikkoa!


Comments are closed.