Marimekon sisustusuutuudet & syksyn väritrendit

Rakastan suomalaista designia ja sen yksinkertaista kauneutta. Suomalainen design on kuin me ihmiset, se seisoo vankasti omilla jaloillaan turhia koreilematta. Se ei piilottele eikä häpeile, eikä koskaan kalpene edes näyttävän italialaisen rinnalla. 🙂

Marimekon syksyn ja talven 2017 mallisto esiteltiin Alvar Aallon piirtämässä paviljongissa Helsingin Vuosaaressa Ramsinniemessä, tässä meidän kodin lähellä.

Vuonna 1952 valmistunut päärakennus ja rantasauna rakennettiin olympiavieraiden käyttöön Enso-Gutzeitin johtajan William Lehtisen aloitteesta. Luonnon keskellä oleva puurakennus sijaitsee kallion päällä, ja ikkunoista sekä katetulta terassilta avautuu upea näkymä ympäröivään mäntymetsään ja merelle. Paviljongin sisustuksesta huokuu Alvar Aallon olemus, alkuperäiset valaisimet ja osa esillä olevista huonekaluista ovat hänen suunnittelemiaan.

Marimekon uusi mallisto on saanut inspiraationsa suomalaisesta taiteesta, arkkitehtuurista ja siitä, miten vahvasti luonnon vaikutus näkyy Suomen kulttuurissa – olemmehan järvimetsän kansaa ja keskellä kaupungin hulinaakin haluamme tuntea luonnon olevan läsnä. Arvostamme metsää, puistoja, vehreitä pihoja, kukkaistutuksia sekä rantaviivaa, ja se näkyy myös meidän suomalaisten kodeissa ja tavassamme sisustaa.

Marimekon uusien syyskuosien takana ovat Aino-Maija Metsola ja Maija Louekari. Mallistosta löytyy myös vanhempia printtejä Erja Hirveltä, Vuokko Eskolin-Nurmesniemeltä, Maija Isolalta ja Armi Ratialta, joille on annettu uudet syksyiset sävyt.

Syyskauden väripaletti sisältää luonnosta tuttuja mausteisia sävyjä – männynvihreää, okraa, ruskeaa, ruosteenpunaista, pehmeää harmaata sekä tummaa järvensinistä.

Marimekon uutuudet ovat ilmestyneet jo myyntiin ja minä iskin silmäni Vuokko Eskolin-Nurmesniemen vuonna 1954 suunniteltuun graafiseen mustavalkoiseen Iso Noppa -kaitaliinaan, joka yllä olevassa kattauskuvassa näkyy. Näen jo mielessäni miten kauniilta se näyttää Finnish Design Shopista tilaamallani uudella Artekin ruokapöydällä, joka syyskuun alussa saapuu… Pöydästä voit lukea lisää blogipostauksestani TÄÄLTÄ.

Kattavan valikoiman Marimekon uutuustuotteita löydät Finnish Design Shopista, kipaise ihastumassa ja inspiroitumassa!

finnishdesignshop.fi/marimekko-uutuudet

Inspiroivaa iltaa kaikille!

*kuvat: marimekko, sisältää kaupallisen linkin*

6 kommenttia “Marimekon sisustusuutuudet & syksyn väritrendit

  1. Valitettavasti ei enää puhua puhtaasti suomalaisesta tuotteesta. Taitaa olla ulkomaille suunnattu työnteko. En muista minkä prosentuaalin tuote tarvii että sen voidaan olevan suomalaista.
    Esim. Artekin kraanaattivalaisin on valmistettu Kiinassa.

    1. Valitettava tosiasia on että monet ennen Suomessa valmistetut tuotteet valmistetaan nykyisin ulkomailla joko kokonaan tai osittain. Juttelin aiheesta ihan vastikään yhden suomalaisen yrittäjän kanssa, joka kertoi ettei suomesta enää edes löydy tekijöitä / osaajia kaikelle, mikä tietysti vaikuttaa myös siihen että tuotantoa on pakko saada sitten ulkomailta. Aina ei siis kyse ole pelkästään hinnasta ja siitä että kulut pyrittäisi saamaan alas.

      1. Ei ihan tuolla selity . Suomessa on työttömiä paljon myös moniosaajia. Yksinkertaisesti palkkakulut ovat liian kallliit , on siis halvempaa teettää työ halpamaissa.
        Itse en osta Marimekkoa enää ollenkaan kun tajusin että tuotteet varmistetaan muualla kuin Suomessa .
        Aika monta tuotetta saa syynätä jossa 100% on kotimaista

        1. Suomineito: Ei selity yksistään, mutta osittain. Työntekijöitä riittää varmasti, mutta kouluttajia ja riskin ottajia välttämättä ei. Varsinkin pienyritysten kassatilanne saattaa olla sellainen ettei se kestä välttämättä sellaista riskiä, jossa uusi tilauskanta olisi suuri (kuten esim Iittalan kaltaisilla yrityksillä) ja vaatisi työntekijöiden palkkauksen lisäksi muitakin investointeja. Käsialayritykset (graftmanship) ovat ahdingossa monesta syystä – materiaalit ovat kallistuneet, palkkauskulut nousseet, yritysten pakolliset maksut (kirjanpito, pankkiliikenne, vakuutukset, tilavuokrat, eläkemaksut, sairaanhoitokulut jne) kasvaneet ja kun soppaan pistää vielä isoja tuote- tai palveluostajia, joilla maksuehto on yleensä alkaen 45pv niin kassavarat ei välttämättä riitä edes hankkimaan tarvittavia materiaaleja tilausten tekemiseen. Tämä on muna-kana-ilmiö, josta jokainen pk-yrittäjä joutuu kärsimään. Siksi Iittalan kaltainen jättiyhtiö ei välttämättä löydä työlle tekijää (esim kuppien valmistus / kuviointi tms) täältä suomesta. 🙁

          Optimaalisessa maailmassa kaikille olisi töitä ja suomalaisten yhtiöiden tuotteet valmistettaisi aina Suomessa, mutta näin ei valitettavasti ole.

  2. Tekstiilit ovat melko vangitsevia, mutta kauniita. Oranssi näyttää hyvälle ja tuo lämpimän syksyn mieleen. Tosiaan harmillista, että perinteiset suomalaiset tuotteet katoavat ja menevät ulkomaalaisille.

    1. KastehelmiB: Tuo murrettu oranssi on ihana, jotenkin sitä kaipaakin kesän jäljiltä tälläistä tummempaa sävymaailmaa. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *