Kauneudenhoitoa – Syksy 2017 suosikkituotteet

Olen vannonut kasvojen hoidossa Sensain nimeen jo monta vuotta, mutta nyt meidän suhteemme on joutunut katkolle. Kesällä ihoni alkoi yllättäen ärtymään ja varsinkin nenän pielet polttelivat pahasti pesun jälkeen. Juttelin tästä kosmetologin kanssa joka suositteli kokeilemaan jotakin toista ihonhoitosarjaa ja ehdotti minulle pariakin eri merkkiä…

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

Kauneudenhoitoa ja kokeiluja

Ensimmäinen kokeiluni oli Biothermin herkälle ja kuivalle iholle sopivan vaaleanpunaisen Biosource-tuotesarjan* kosteuttava puhdistusvaahto, syväkosteuttava kasvovesi sekä kosteusvoide, mutta ihoni meni parin viikon testaamisen jälkeen entistäkin huonompaan kuntoon. T-alueelle ilmestyi kivuliaita finnejäkin, jotka piilottelivat isoina muhkuroina ihon alla.

Seuraavaksi testiin pääsi Lancómen kuivan ihon Hydra Zen Neurocalm* -tuotesarja, jonka hylkäsin heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Kuvittelin Sensain polttelevan pahasti, mutta Lancóme veti ennätyksen. Putsarin ja hoitonesteen lahjoitin eteenpäin, kosteusvoiteen pidän hätävarana, vaikka sekin aiheutti lievää kirvelyä.

Päädyin etsimään apua netistä hakemalla suosituksia ärtyvän, herkän ja kuivan ihon hoitoon ja käännyin apteekkituotteiden puoleen, uskaltautuen kokeilemaan seuraavaksi La Roche-Posayn* tuotteita, joista lopulta löysin avun iho-ongelmiini.

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

1. La Roche-Posay Cleansing Micellar Foaming Water | 2.La Roche-Posay Effaclar Purifying Foaming Gel | 3.Lancóme BI-Facil Visage Make-up Remover Cleanser | 4.Sensai Silky Peeling Powder

Kasvojen puhdistustuotteet

La Roche-Poseyn oma tuote-esittelijä ehdotti minulle misellivettä sisältävää vaahtoavaa putsaria, jonka kylkiäisenä sain minikokoisen Effaclar-puhdistusgeelin*. Hän oli sitä mieltä että olen ”pessyt ihoni rikki” ja ihoni kuivuus ei ole aito ominaisuus, vaan enemmänkin ihonhoidon aikaansaama kemiallinen efekti. Tarkan syynäyksen jälkeen hän totesi että ihossani on selvää pintakuivuutta mutta myös rasvaisempia ihoaluita, joten herkistyneen sekaihon tuotteilla saisin palautettua naamanahkani ennalleen. 🙂

Rauhoittavaa misellivettä sisältävä Cleansing Misellar Foaming Water* puhdistaa ihon hellävaraisesti ja huolellisesti herkistynyttä ihoani ärsyttämättä. Tykkään sen koostumuksesta ja pesun jälkeisestä pehmeyden tunteesta kovasti ja liputan kyseisen tuotteen puolesta vimmatusti – tätä todellakin suosittelen aivan kaikille, joilla on herkkä iho (oli syy mikä hyvänsä ylihoitamisesta allergiaan).

Effaclar-sarjan Purifying Foaming Gel -puhdistusgeeli* toimii minulla tilapäisenä tukitoimena, jotta saan viimeisetkin tukkeutuneet ihohuokoset näppyineen kukistettua. Herkälle iholle sopivat aineet puhdistavat ihon hellävaraisesti heikentämättä sen omaa luonnollista suojaa, joka on tärkeää näppyepidemian katkaisemisessa. Vaahtoava geeli on kaikkien La Roche-Posay tuotteiden tapaan saippuaton, alkoholiton, väriaineeton sekä parabeeniton, sisältäen rauhoittavaa La Roche-Posay -lähdevettä.

Mielenkiinnosta ostin Lancómen uuden Bi-Facil Visage Cleansing Water -puhdistusveden*, jonka kaksivaikutteinen ominaisuus poistaa hellävaraisesti jopa vedenkestävät meikit. Tätä käytän myös kiireisinä aamuina, kun iho pitää saada nopeasti raikastettua ja valmiiksi vastaanottamaan päivävoide ja puuteri. Ihan ok-tasoinen tuote, jota voisin hyvin ostaa lisääkin, mutta luulen että seuraavan kerran kumarrun tämänkin tuotteen osalta La Roche-Posayn puoleen. 🙂

Kasvojen kuorinnassa Sensaita ei kuitenkaan päihitetä, siinä entsymaattinen Silk Peeling Powder -kuorintajauhe* on edelleen ja ikuisesti ykkönen. ♥

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

1.La Roche-Posay Effaclar Mat Moisturizer | 2.La Roche-Posay Toleriane Ultra Intense Moisturizer

Kasvojen kosteutustuotteet

Kasvojen kosteutuksen hoitaa La Roche-Posay. Päivävoiteena käytän Effaclar Mat Moisturizer -kosteusvoidetta*, joka tekee ihosta sileän, pehmeän ja kauniin mattaisen. Tätä monet ammattimeikkaajat käyttävät pohjustustuotteena meikkivoiteiden alla enkä ihmettele yhtään miksi – voide supistaa kevyesti ihohuokosia ja tasoittaa ihon pinnan niin sileäksi että vauvan peffakin jää kakkoseksi. 🙂

Yövoiteeksi ostin esittelijän suosituksesta Toleriane Ultra -voiteen*, jonka koostumus on täyteläisempi. Napakymppejä ovat molemmat ja iho voi jo viikon käytön jälkeen niin paljon paremmin. Kiristäminen ja kirvely ovat täysin kadonneet, kuten myös silmän viereen ohimon suuntaan ilmaantuneet juonteet. Myös ihon sävy on pisamia lukuunottamatta tasaisempi kuin aikaisemmin, poskien punotuskin on lähes kokonaan kaikonnut.

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet
Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

1.Kérastase Specifique Bain Vital Dermo-Calm Shampoo | 2.Bonacure Moisture Kick Beauty Balm Conditioner

Hiustenhoitotuotteet

Hiustenhoidossa jouduin niin ikään vaihtamaan luottotuotteeni toiseen, tosin syynä oli vain saatavuusongelma. Bonacure Fibreforce -shampoota* olen käyttänyt lähes vuoden päivät ja se teki hiuksistani täydelliset – tuuheat, sileät ja pehmeät. Tuon kyseisen shampoon myötä lopetin kokonaan hoitoaineen käytön ja hiukset olivat parhaimmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin aikuisiällä.

Koska Fibreforce oli kaikkialta loppu, jouduin ostamaan tilalle jotakin uutta ja päädyin kokeilemaan Kérastasen herkän hiuspohjan Specifique Bain Vital Dermo-Calm -shampoota*. Ihastuin kovasti tuotteen tuoksuun ja sen jättämään keveyden tunteeseen – hiukset ovat ilmavat ja ihanasti kiiltävät, terveen tuntuiset ja -näköiset.

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

Tuuheutta kaipaava hiuslaatu

Kérastasen shampoo vaatii kuitenkin hoitoaineen, jotta hiusten pituudet eivät mene takkuun. Hoitoaineeksi valitsin Bonacuren hiuksiin jätettävän Moisture Kick Beauty Balm -voiteen*, joka tosin latistaa hieman shampoon jättämää kuohkeutta. Moisture Kickiä ei kannata laittaa lähellekään hiusten tyveä, jossei tahdo pestä hiuksia päivittäin… sen verran rasvaisen näköiseksi muuttuu kuontalo yhden päivän aikana. Latvoille tämä täsmätuote on kuitenkin täydellinen, erityisesti jos hiukset ovat pitkät.

Sekä shampoo että hoitovoide saavat minulta hyvän arvosanan, vaikkakaan en toiste usko ostavani kumpaakaan tuotetta. Fiberforce on ihan ykkönen ja sellainen on uusi taas saatava. 🙂

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet
Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

1.Biotherm Lait de Douche Shower Milk | 2.Biotherm Lait de Gommage Exfoliating Milk | 3.Biotherm Lait Corporel Body Milk | 4.Biotherm Biomains Hand Treatment

Vartalotuotteiden aatelia

Vartalotuotteiden osalta olen löytänyt todellisen graalin maljan – Biothermin Lait -sarjan. Ensikosketukseni tähän tapahtui blogini synttäriarvonnan kautta, kun arvonnan voittaja Anna laittoi minulle kiitospostia kehuen tuotteet maasta taivaisiin. Olin aikaisemmin käyttänyt Biothermiltä vain tuoksuvia Eau-vartalotuotteita (lue lisää TÄÄLTÄ), mutta Annan viestin myötä halusin itsekin päästä kokeilemaan tätä Biothermin klassikkosarjaa…

Lait de Douche Shower Milk -suihkumaito* on todella sitä mitä nimi lupailee. Maitomainen valkoinen kevyesti sitruunaiselta tuoksuva suihkusaippua tekee ihosta uskomattoman pehmeän ja raikkaan. Parasta on kuitenkin Lait de Commage Exfoliatin Milk -kuorinta-aine,* jollaista en ikinä ole elämässäni ennen kohdannut. ♥ Sen lisäksi että kyseinen tuote kuorii ihon, se jättää jälkeensä niin uskomattoman pehmeyden tunteen ettei tosikaan. Se pehmentää jopa karheat kantapäät, ihan hullun hienoa! 🙂

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

Ihanat kosteusvoiteet talvi-iholle

Pesun jälkeen levitän iholle Lait Corporel -kosteusvoidetta*, joka imeytyy yllättävän nopeasti kermaiseen koostumukseensa nähden. Viidessä minuutissa voi rasvailun jälkeen jo pistää vaatetta päälle, ilman että iholle jää ikävää rasvaisuutta.

Kädet ja jalat rasvaan  Biothermin ultimaattisella hittituotteella Biomains-käsivoiteella*. Kyseinen ikääntymistä hidastava käsivoide on ollut myynnissä vuodesta 1952 asti ja se valmistetaan edelleen täysin samalla reseptillä. Tämä on ehdottomasti paras käsivoide jota olen koskaan käyttänyt ja se tulee jäämään vakiovarusteisiini koko loppuelämäksi. ♥

Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet
Kauneudenhoito vinkit ja suosikkituotteet

Hemmottelua ihanilla tuotteilla

Tässä vielä koko arsenaalini, jolla pidän ihostani ja hiuksistani huolta. La Roche-Posay on merkki, jonka apuun kannattaa kääntyä jos kasvojesi iho on herkkä, helposti ärtyvä tai muulla tavalla hankala tapaus. Vartalotuotteiden suhteen suosittelen Biothermin Lait -tuotteita aivan kaikille ihotyyppiin katsomatta ja jos etsit hyvää vartalokuorinta-ainetta niin se on tässä: Biotherm Lait de Commage* – sen parempaa ei kertakaikkiaan ole! ♥

Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille & iloa ensi viikkoon!

*sisältää kaupallisen linkin