Sisustustrendien ykkönen 2018: Viherkasvit

Kevään näkyvin sisustustrendi on viherkasvit kaikissa muodoissaan ja väreissään. Veikkailen vahvasti että tänä vuonna jokaisessa kodissa tullaan näkemään viherkasveja, joista trendikkäimpiä ovat mm. kaktuslajikkeet ja mehikasvit kuten tyräkki, sekä erikoisemmat eläväiset lajikkeet kuten vaikkapa peikonlehti monkey mask. Myös mummoloista tutut amppelikasvit tulevat varmasti saamaan paljon huomiota ja näkymään kotisisustajien instatileillä. Kasveja käytetään kaikissa kodin tiloissa sisustuksen täydentäjänä ja nyt myös katseenvangitsijoina – mitä isompaa sen parempaa! 🙂

Keräsin viherkasvini yhteen nähdäkseni selkeämmin mitä kaikkea olenkaan tullut haalineeksi. Tänä vuonna olen ostanut jättikokoisen peikonlehden, jukkapalmun, pullojukan, aasinkorvan ja fiikuksen. Vielä olisi muutama kasvi ostoslistalla ja haaveilempa myös reikälehtisestä monkey mask peikonlehdestä… ♥︎

Kun näkee yhdellä silmäyksellä minkä kokoisia ja näköisiä viherotuksia omistaa, on paljon helpompi sommitella kasvit kodin eri huoneisiin. Rehottava kultaköynnös sai kodin parhaimman paikan olohuoneen seinällä olevasta Deer-seinähyllystä. Se onkin melkeimpä ensimmäinen asia mikä ulko-ovesta sisälle astuessa kiinnittää huomion. 🙂 Pienemmät kasvit fiikus ja aasinkorva ilostuttavat vuorostaan keittiössä. Peikonlehtiä on montaa kokoa ja jokaisessa huoneessa asustaa yksi peikkonen, se kun on oma suosikkikasvini! ♥︎

Ihanaa iltaa ja alkanutta uutta viikkoa kaikille!

8 kommenttia “Sisustustrendien ykkönen 2018: Viherkasvit

  1. Viherkasvit ovat aina ”in”,niin paljon tunnelmaa tuovat.Listaamasi kasvit oli juuri lehdessä esiteltykin tämän hetken trendikasveina:)

    1. Nanna: kasvit ovat in ja tänä vuonna vielä aikaisempaakin enemmän. Minua haastateltiin Ylen toimesta viime viikolla sisustustrendeistä kertovaan artikkeliin, samat jutut poimin esille ja lisäksi myös muita tämän kauden selkeitä suosikkeja veikkailin, kuten punamulta, terrakotta ja luonnonmateriaalit noin yleensäkin. Selkeästi on mielestäni havaittavissa 90-luvun nousua, vanhat ysärikauden jutut ovat sisustuksessakin nyt in, kuten myös muodissa ja musiikissakin. 😀 Ja Nylon beatkin tekee paluun keikkalavoille kesäksi, Jei! 🙂

  2. Oi, tämä trendi on aivan tahtomattanakin hivuttautunut meillekin! Ensimmäiseen kertaan yli vuosikymmeneen olen tehnyt viherhankintoja tänä talvena. Joku kookas kaktus on vielä pakko saada!
    Sinulla on jo varsin vaikuttava viherkokoelma!

    1. Piia: tyräkki on ihana, sellainen voisi olla sinullekin loistava vaihtoehto isohkoksi kaktukseksi?!? ❤ Kasvit tekevät tilasta kuin tilasta kotoisan, edullinen ja kestävä tapa piensisustaa kotia! 🙂

    1. Sari: pullojukaksi tuota alhaalta leveää jukkaa luulin, mutta Googlen avulla selvitin että se tosiaan onkin ihan vain tavallinen jukkapalmu, vaikka onkin erilainen tuo runko kuin isommassa siskossaan. 🙂

  3. Heh, posotan edelleen uskolliseen tapaani trendien ulkopuolella.😂 Jos en ole vielä ysärin sinisen yliannoksesta toipunut siinä määrin, että voisin kuvitellakaan sillä sisustavani, niin viherkasveilla on hiukan sama vaikutus. Mulla oli niitä aikanaan kaikki nurkat ihan täynnä😇😉

    1. Marie: Sinisestä olen itse kiinnostunut himppasen, mutta hyvin hyvin hyvin varoivainen sen kanssa olen, sillä itsekin vedin vuosituhannen alussa siniähkyt ja siitä tuskin koskaan kokonaan tokenen. 😀 Kasveja sen sijaan on ollut hieman vähemmän, joten niiden kanssa minulla ei ole kummoisempaa historiaa johon peilata nykyisyyttä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *