Kirppisvinkki – Femmatori Tuusulassa

Löysimme siskon kanssa Tuusulassa sijaitsevan Femmatori-kirppiksen viime kesänä ihan sattumalta ja sittemmin olemme tehneet visiittejä sinne säännöllisin väliajoin. Kirppiksiä on tullut viime aikoina kierrettyä melkoisesti ja Femmatori on kyllä sellainen aarreaitta ettei samalle tasolle muut ole yltäneet. Femmasta löytyy aivan kaikkea ja runsain mitoin, erityisesti sisustustavaraa, tekstiilejä, kankaita, lankoja, käsintehtyjä tuotteita, sekä viherkasveja ja taimia…

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Vanhaa lasia ja Arabian aarteita

Vanhaa lasia löytyi monestakin eri pöydästä, kuten myös Iittalan ja Arabian astioita. Joissakin pöydissä kävi niin kova tunku etten mahtunut pöytien ääreen kuvailemaan. Kuvaamatta jäi mm. siistikuntoisia Gant Homen tuotteita pursuillut kirppispöytä sekä erään myyntipisteen kauniit käsintehdyt kynttilät.

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Käsitöitä, pellavaa ja puutuotteita

Käsintehtyjä tuotteita oli myös myynnissä runsaasti virkatuista koreista mattoihin, pellavaisiin tyynynpäällisiin ja polttokuvioituihin puutuotteisiin. Suloisia olivat myös sisääntuloportin viereisestä pöydästä bongaamani tämän kevään ja kesän käsityövillityksen tuotokset eli ripustettavat neule-ampparipesät hintaan 5,50€. 🙂

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Porukkaa oli liikkeellä sen verran sankasti, enkä kehdannut paparazzina pahemmin tuolla Femmassa pörrätä. Sain kuvattua teille massiivisen kokoisesta Femmatorista vain tämän yhden käytävän välikön… siksi teidän kannattaakin mennä piipahtamaan siellä paikanpäällä itse.

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Viherkasveja, kukkia ja taimia kirppikseltä

Viherkasveja, kesäkukkia ja taimia löytyi useammastakin nurkkauksesta, unohtamatta edullisia puulaatikoita, joita bongailin sieltä täältä. Kaunein löytämän puulaatikko on tuo ylemmän kuvan ihanasti patinoitunut isokokoinen puinen loota, jolla hintaa 9€.

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Lapsille oli valtavasti kaikenlaista ihan vastasyntyneistä teini-ikäiseen asti. Kotimaisia lasten merkkivaatteita löytyi monesta pöydästä ja löytyipä sieltä myös Gucci Kidsia, Armani Junioria, BOSS Kidswearia, Little Marc Jacobsia sekä Gantin muksujen vaatteita. Monet vaatteista olivat todella hyväkuntoisia ja uudenveroista Henkkamaukkaakin näkyi löytyvän ihan hintalappuineen päivineen. 🙂

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Tyttö oli mukana kirppiskierroksella ja hänelle Femmatori-vierailu oli kuin kultakaivos – mikä valtava määrä Littlest Pet Shop -hahmoja sieltä löytyikään ja riemu oli sen mukaista. Erityisen mieluisia olivat vanhemmat LPS-hahmot, joista nettikippiksillä pyydetään hurjia hintoja. Femmatorilta onnistuimme löytämään ison korillisen hyvin halpoja ”Petsejä”, joiden vanha omistaja todennäköisesti halusi niistä vain eroon… ja totisesti myös pääsikin. Tällainen oli meidän kirppissaldomme tällä kertaa – Petsejä, petsejä ja lisää petsejä! 😀

Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki
Femmatori Tuusula - Kirppisvinkki

Jos tykkäät kierrellä kirppareita tai muuten asioit Tuusulan suunnalla, käy ihmeessä vierailemassa Tuusulan Femmatorilla osoitteessa Moukarinkuja 2, 04300 Tuusula. Femmatorin löydät myös Riihimäeltä – Riksun Femmaan en itse vielä ole päässyt, mutta kenties kesällä kerkiäisin sielläkin käymään.

Kivaa tiistai-iltaa kaikille!

Lue myös: Kirppisvinkki – Oliverin Kirppis & Olivian Pieni Putiikki