Olen miettinyt paljon kateellisuutta, kuinka se ilmenee ja mitä siitä seuraa. Tulin siihen lopputulokseen, että kateellisuutta voi olla montaa muotoa, myös positiivista kateutta. :)


Yleisesti kateus mielletään negatiiviseksi ja jopa agressiiviseksi tunnetilaksi. Kateellinen ihminen saattaa omassa epävarmuudessaan ja alakuloisuudessaan ryhtyä haukkumaan ja tahallisesti satuttamaan kateuden kohdetta. Uskon tämän olevan kuitenkin hyvin pieni osuus kateuden esiintymismuodosta. Kateutta pidetään heikkoutena, eikä siitä tahdota puhua. Kysyttäessä kukaan ei ole koskaan kateellinen kenellekkään, ei missään nimessä. :)


Minusta kateus on luonnollinen tila ja myönnän itse olevani kateellinen monelle ihmiselle erilaisista asioista. Ne asiat ovat sellaisia, joita itsekin tahtoisin saada / olla / omistaa / kokea. Koen kateutta useaa kanssabloggaajaa kohtaan, mutta positiivisessa merkityksessä. Ihailen heitä, heidän tavallista arkeaan, ulkomaanmatkoja, kauniita kasvoja, sorjia sääriä, gaalailloissa käymistä, kaunista kotiaan. Silti en vaihtaisi omaa eläämääni heidän elämäänsä. Ristiriitaistako? ;)


Jos lempparibloggaajani lähtee New Yorkin reissuun, koen tunteen "mä haluun kans, voih oih". Voisin ajatella helposti tähän perisuomalaisen jatkon " mä en koskaan ikinä pääse mihinkään ja kaikki muut vaan, yhyyy, ihan epäreilua", mutta käännänkin asian mielessäni siten, että mietin mistä olisin valmis luopumaan itse päästäkseni viikoksi New Yorkiin. 
Olenko sisustamatta ja shoppailematta kokonaan 3kk ja jätämme kaikki herkutkin ostamatta vai teenkö enemmän töitä saadakseni enemmän rahaa eikä tarvitsisi tinkiä mistään? Onko se matka sittenkään niin pakollinen / tarpeellinen? Voisiko sen toteuttaa myöhemmin? Jätetäänkö keittiöremontti tekemättä ja lähdetään reissuun? Kun asiaa alkaa miettimään tuolta kantilta, huomaa että ei se nyt olekaan ihan mahdotonta lähteä viikon-parin matkalle, pitää vaan priorisoida asiat oikein. Meidän tapauksessa remontointi ja sisustaminen menee matkustelun edelle. Päätös on siis helppo, ei matkaa. :)


Eräs nuori bloggaaja on minusta aivan tyrmäävän kaunis, kateus sentään! <3 Vaihtaisin oman naamavärkkini ihan samantien, mutta koska se ei ainakaan vielä ole mahdollista (hox kaikki tekniikkainsinöörit ja kloonaajat) tyydyn tekemään omasta naamataulustani ja omista piirteistäni mahdollisimman kauniit omaan makuuni. ;) Tulisin todella surulliseksi jos tämä bloggaja lopettaisi bloginsa "niiden kamalan kateellisten haukkujien" vuoksi, koska silloin en voisi enää itsekään positiivisen-kateellisesti ihailla kyseistä nuorta neitoa. :)


Kahdella bloggaajalla on niin täydellinen koti, että henkeä salpaa kun lukee uusia postauksia. Tässäkin asiassa voisin heittää hanskat tiskiin ja todeta, että "kauneus menee kauneuden luo ja mä en koskaan ikina saa mitään byhyyy ja mun koti on ihan ruma...". Mutta, mutta, minä ihan konkreettisesti teinkin niin että lähdin etsimään edullisempia vaihtoehtoja toteuttaa saman tyylistä sisustusta, enkä vaipunut alakuloon. Löysin Anttilasta samannäköisen ruokapöydän vain murto-osan hinnalla alkuperäiseen verrattuna ja muutenkin hyödynnän kaikki alet ja kampanjatarjoukset. Ei meilläkään tuo raha puussa kasva, vaikka se tuntuu olevan monen lukijan mielikuva. Teen harkittuja ostoja (muutama poikkeus löytyy), pyrin ostamaan alennuksesta (Stockmann -20%:lla olen kotiuttanut vaikka mitä) ja shoppailen paljon käytettyjä. :) Pikkuhiljaa olen päässyt sisustuksessamme siihen pisteeseen, että olen tyytyväinen ja tyydytetty. ;) Silti olen edelleen kateellinen näille täydellisten kotien omistajille, joilta löytyy kodinhoitohuonetta, upea keittiö, poreammetta ja neliöitä vaikka muille jakaa.. =D


Olen kateellinen myös eräälle blogiperheelle heidän luovasta ja inspiroivasta perhe-elämästään. Äidiltä ei energiaa puutu ja lapsetkin ovat niin kauniita, että itkettää. Luin tätä blogia jo ennen kuin Ava syntyi ja haaveilin mielessäni yhtä täydelliseltä vaikuttavasta elämästä. Meidän tapauksessamme elämä vei hieman erisuuntaan ja tätä mammaa ei ole luovuudella siunattu, saati energialla ja tarmolla. :)
En osaa ajatella heistä kuitenkaan mitään pahaa tai negatiivista, vaikka itse koenkin välillä oloni epäonnistuneeksi heidän rinnallaan. Se on kuitenkin vain elämää, verrata itseään muihin ja oppia olemaan iloinen omasta itsestään ja elämästään. <3


Olen todella suuresti kateellinen rakkaalle ystävälleni, joka lapsettomana on vapaa olemaan ja tekemään mitä milloinkin tahtoo. Voi rauhassa lukea kirjaa, nauttia elokuvia, nukkua niin pitkään kuin tahtoo, voi lähteä extempore baariin tai vaikka mennä halutessaan lapioimaan p***kaa maasta. =D Mutta en kuitenkaan vaihtaisi Avaa tai perhe-elämäämme hänen elämäänsä. Hassua, ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta sinne ei tahdo sitten kuitenkaan hypätä. Tämä samainen rakas ystäväni on kateellinen minulle perheestäni ja olisi valmis luopumaan kaikesta vapaa-ajastaan ja vapauksistaan oman lapsensa tähden. Se on asia, jonka hän tahtoo enemmän kuin mitään. Ystäväni ei kuitenkaan koskaan ilmaise kateuttaan negatiivisesti vaan osaa olla vilpittömän iloinen muiden perheellisten puolesta, vaikka itse onkin sitä vielä vailla. Ihailtavaa ja kadehdittavaa henkistä vahvuutta. <3 <3 <3 <3


Kateellisuus ja siitä puhuminen on tabu, joka pitää rikkoa. Voi olla kateellinen ja kadehtia ihmisiä ja asioita ilman, että sitä tarvitsee kääntää negatiiviseksi tunteeksi. Se kun yleensä johtaa vain pelkkään mielipahaan. Ollaan siis kaikki positiivisesti kateellisia ja tavoitellaan niitä unelmiamme. Kukaan ei voi vaihtaa elämäänsä eikä sen osa-alueita, mutta me voimme itse omilla valinnoillamme pyrkiä saavuttamaan kaikki ne asiat joista muita kadehdimme. 


Ja aina on joku, joka kadehtii JUURI SINUA! <3 <3 <3