EDIT! Kuvia lisätty loppuun! Hyi kamala miten hirveän näköinen koti meillä oli! :)




Minulta on jo aikaa sitten toivottu postausta eläinystävällisestä vaaleasta sisustuksesta ja nyt kun Pappelinan muovinen matto on tovin ollut käytösssä, ajattelin tämän toteuttaa. :)


Meillähän siis oli kaksi koiraa lähes kuusi vuotta, nyttemmin vain yksi. Ensimmäisen kerran sisustin kotimme kokonaan valkoisella vuonna 2006, kun asuimme pienessä väliaikaisessa yksiössä. 
Hankimme silloin Ikeasta valkoisen Klippan-sohvan pestävällä puuvillapäällisellä. Se oli emämunaus. Koirillamme on aina ollut lupa mennä kaikkialle, myös sohvalle ja sänkyyn. Valkoinen on arka väri ja siinä näkyykin poikkeuksetta lika hyvin nopeasti ja näkyvästi. Ajattelin mielessäni, että äkkiäkös sen sohvanpäällisen pesee, JOS se likaantuu. :) Niimpä niin. Kaksi tuntia käyttöönotosta ja sohva oli tassunjälkiä täynnä. Hölmö minä! ;)


Päällistä pestiin ahkerasti silloisen taloyhtiön isossa pesukoneessa, viikottain. Aivan järkyttävä vaiva, sen voin sanoa ja vannoinkin silloin ettei meille tule koskaan enää valkoista sohvaa. Kuinka väärässä olinkaan. :)


Samoihin aikoihin meillä oli Casa Stockmann-merkkinen puuvillapintainen jättisuuri päiväpeitto. Kuten arvata saattaa, se likaantui ennätys nopeasti ja suuren kokonsa puolesta sitä oli aivan mahdotonta itse pestä. Pesula olisi veloittanut 100 euroa pesetyksestä, saman verran siis kuin mitä päiväpeitto maksoi uutena. Tovin katselimme likaista päiväpeittoa, jonka jälkeen se lähti kierrätykseen (uusi omistaja pesi sen itse). Jälleen kerran vannoin kautta kiven ja kannon, etten ikinä koskaan enää milloinkaan hanki valkoista päiväpeittoa. ;)


Tämän nykyisen kodin myötä tuli ajankohtaiseksi päivittää kalusteet ja tahroista traumatisoituneena ostimme mustan sohvan. Ostimme myös mustan päiväpeiton. Munaus numero kaksi. Jos taloudessasi on kaksi vaaleaa karvaista koiraa, musta ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole se paras värivaihtoehto. :)


Sohvassa näkyi kaikki karvat, pöly ja myös ne samaiset tassunjäljet, tällä kertaa vaalean harmaina. JEI! 
Sohva oli alcantaraa ja laadukas muuten, mutta karvojen ja pölyn vuoksi aina epäsiistin näköinen. Sama koski puuvillaista mustaa päiväpeittoamme. 


Tässä vaiheessa aloin olemaan tuskainen ja ensimmäistä kertaa tulin ajatelleeksi, onko materiaalilla sittenkin enemmän merkitystä kuin värillä. NO ONHAN SILLÄ! =D


Sisustuksemme oli pitkään retuperällä, kun en tiennyt minkälaista materiaalia saati väriä pitäisi kotiin hankkia, että pääsisin eroon "aina likaisesta" ilmeestä. Kovasti tahdoin taas valkoista kotia, mutta mies ei lämmennyt lainkaan. Hänkin muisti varsin hyvin, miten vaikea oli ylläpitää valkoista kotia. Kokeilimme sitten pähkinää ja ruskeaa --> ei toiminut yhtään paremmin. Mustan, valkoisen ja pähkinän/ruskean sekasorto oli rauhaton, eikä meistä kumpikaan tykännyt. Onneksi jäi sisustus tuossakin alkutekijöihin, sillä veri veti valkoiseen ja päätimme repäistä hankkimalla VALKOISEN nahkasohvan. :)


Yritin ensin varjella uutta sohvaa koirilta ja komensin topakasti aina alas, kun siihen hyppäsivät. Mutta minkäs sille enää mahtaa, kun koirat ovat vuosia sohvalla maanneet. Oma moka. Huomasin pikkuhiljaa, että sohva kestää koirien kynnet ja lian saakin pyyhkäisemällä puhtaaksi. Ei siis enää hermoja raastavaa pesu-urakkaa (kuten kangaspäällisessä). 


Sain synttärilahjaksi Dupion-silkkisen valkoisen päiväpeiton ja ensin olin aivan varma, että tästä ei hyvää seuraa. Mutta kappas vaan, siihen ei jäänyt tassuista likaa eikä karvoja. Voitte varmaan arvata kuinka iloinen yllätys tämäkin oli. :) 


Mattojen suhteen teimme todella monta virheostosta, mutta toisaalta niin taitavat tehdä kaikki koirien omistajat. Vaikea on ilman kunnon kokemusta tietää, miten matto käyttäytyy kunnon käytössä ja kulutuksessa. Osta Carpetsin valkoisen nukkamaton ostin erään bloggaajan suosituksesta. Ja matto todellakin lunasti korkeat odotukseni. Ei tarttunut lika, eikä karvatkaan. Tahrat lähtivät pyyhkimällä ja ovat edelleen 2-vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen siistissä kunnossa. Välttääkseni uusia virheostoksia, ostin kaikki tarvittavat matot tuota samaa merkkiä. :)


Nyt kaipasin keveämpää ilmettä kesäksi ja päätinkin jo vuosi takaperin, että seuraava mattohankintamme tulee olemaan Pappelinan muovinen matto. Luin etukäteen paljon kokemuksia tästä matosta, blogeista, keskustelupalstoilta, kaikkialta mihin Google minut vaan vei. Enkä ole katunut sekuntiakaan tätä valintaa. Koira on kuopsinut mattoa, tyttö syönyt ja sotkenut (esim suklaata), itse kaadoin kahvit (kompastuin omaan housun lahkeeseen =D). Ei mitään jälkiä vahingoista. Kaikki tahrat ja möhmöt sain putsattua. Putsaukseen käytin tiskirättiä / mikrokuituliinaa sekä yleispesuainesuihketta (Method). 


Muiden kalusteiden osalta ei ole eläinongelmia koskaan esiintynyt. Jos lika ja rapa roiskuu, ne saa pyyhittyä puhtaaksi koska tahansa ja millä tahansa. Tekstiilit ovat lähinnä meillä olleet ne murheenkryynit, kuten varmasti monella eläintaloudessa. 


Summa summarum, väriäkin tärkeämpää on miettiä materiaaleja. Jos mustan koiran omistajalla on musta sohva, ei karva ongelma kuitenkaan poistu, vaikka karvat eivät näkyisikään. Nahkasohvaan taasen ei tartu karvat, joten sohvan värillä ei ole lainkaan väliä. :)
Sama juttu myös matoissa, petivaatteissa yms. 


Meillä koirien tassut ja masun alunen pestään kylpyhuoneessa, jos ovat rapaisia. Pääasiassa kurakeleillä. Muuten koirat mennä viipottavat suoraan ovesta sisälle ilman kuurausta. Vapaan kasvatuksen lapsia nääs. :)


Nyt tosiaan tälläinen tylsempi kuvaton postaus, mutta toivottavasti tästä on hyötyä teille, joilla karvaturrit asustavat. :)


Aurinkoista päivää! <3


Löysin muutaman vanhan kuvan: 


IMG_5365.JPG

IMG_5206.JPG

IMG_5400.JPG

IMG_5401.JPG

IMG_5516.JPG


HYIIIIIIIIII! Tosi kaunista vai mitä! :)