Kävin taas kymmenennen kerran haaveilemassa sitä samaa Hobbyhallin valkoista polyrottinkista istuinryhmää, josta jo postauksenkin alkuvuodesta tein. :) Eikä siitä faktasta pääse nyt mihinkään että se on juuri sellainen mikä (edelleen) sopisi meidän parvekkeelle sekä mittojen että värin puolesta. Muuhunkin kodin sisustukseen se istuisi enemmän kuin hyvin, toimisi hyvänä jatkeena oikealle olohuoneelle ja tarjoisi samalla hieman kontrastia täysin vaaleaan kotiin. :)

Tein laskelmia eilen ja vertailin säästöön saatuja euroja ja keittiörempan nielevää summaa toisiinsa ja saattaa hyvinkin olla mahdollista että meillä on jo nyt tarvittava summa kasassa remppaa varten. :) Jos ei ihan niin melkein, ei kyllä paljoa puutu ja se puuttuva osa nipistetään vaikka väkisin. Aikaa onneksi on vielä kuukausi jäljellä. :)

5160992ec98c7ec267000006.jpg

Pienellä neuvonpidolla päädyttiinkin miehen kanssa siihen, että laitamme sittenkin parvekkeen kuntoon jo tulevaksi kesäksi. Kerralla ja kunnolla kuntoon, se on tarkoitus. :) Teemme parvekkeesta virallisesti toisen olohuoneen, jossa voimme kesällä nauttia lomasta, yhteisestä ajasta, hyvästä seurasta ja makoisasta grilliruoasta. Parin kuukauden aikana on tarkoin mietitty mitä omalle parvekkeelle halutaan ja loikoiluun sopiva paikka oli ehdottomasti tärkeämpi sijoitus kuin ruokailuun soveltuva istuinryhmä. Molempia ei 15m2 kokoiseen tilaan harmi kyllä saa ja rentoutuminen (lue laiskottelu ja röhnötys :D) on meille parvekkeella ehdottomasti tärkeämpi toiminto kuin ruokailu. :)

Siispä tein suunnitelman tulevasta, tälläistä meille olisi nyt sitten kaavailtu:

51609e29c98c7e5f63000013.jpg

Valkoista ja tummanharmaata siis tulossa meidän lasitetulle parvekkeelle sopivassa suhteessa. <3 <3 <3 Lattialaudat sävytin jo toissa kesänä tummanharmaalla ja parvekkeen seinät ovat myös tummanharmaat. Kerrostalon julkisivupuoleen (joksi parvekkeen seinät lasketaan) ei saa kajota, joten väritystä en voisi seinien osalta edes muuttaa vaikka haluaisin. Perusvärinä on todellakin tummanharmaa, halusi tai ei, ja tämä sohvaryhmä sopii niin täydellisesti meidän parvekkeelle. <3 <3 Valkoinen polyrottinkirunko ja tummanharmaat pehmusteet, aijai. <3 <3 <3 Ja samalla tilauksella tulee kätevästi kotiin myös isoja ja pieniä tummanharmaita ruukkuja, joihin tahdon tuijaa ja traakkipuuta istuttaa. :)

Nolona myönnän, että traakkipuun todellakin tilasin, muovisena ikikasvina nimittäin. :D Kaikki kukat ja kasvit kuolee minun käsittelyssä hyvin nopeasti enivei, joten on ainakin yksi kasvi joka pysyy "elossa" useamman vuoden. Hihiiii :D Muutaman tuijan ajattelimme ostaa vielä erikseen ja ihan aitoina kasveina. Tuijien ja kukkamullan lisäksi tarvitaan tietysti myös valkoisia koristekiviä ja Plantagenistä sai viime vuonna näitä kaikkia kun ne olivat vielä haaveissa. Plantagenin valkoinen sora-, kivi-, ja hiekkavalikoimansa oli niin huippu että varmasti tänäkin vuonna löytyy montaa kokoa ja saan omiin ruukkuihini kivan sekoituksen aikaan. :)

Nyt on pakko huutaa: OLEN NIIIIIIIIIIIIIIIIN ILOINEN!!!! <3 <3 <3 :) Me saadaan parveke laitettua kuntoon vimpan päälle ensimmäistä kertaa koskaan meidän elämässä ja olen super onnellinen. :) :) Ei enää puolivalmista eikä väliaikaratkaisua, vaan ihan oikea ja harkittu sohvaryhmä kukkaruukkuineen, viherkasveineen ja piensisustuksineen tuomaan kaivattua lisätilaa ja tunnelmaa kesän helteisiin. <3 <3 <3 Onko ideoita tekstiilien väreiksi? Valkoisen ja tummanharmaan lisäksi siis... Keltainen? Vihreä? Pinkki? Oranssi? :) Parveke saa muusta kodista poiketen olla todella sähäkkä ja pirtsakka. Ideat ovat tervetulleita ja vain taivas on nyt rajana. :D Ja pakko vielä kerran tuulettaa, IHAN OIKEA PARVEKKEEN KOKOINEN LISÄTILA KAUNIILLA SISUSTUKSELLA, 15m2 lisätilaa toukokuusta syyskuuhun, luxusta! :D :D

(Kuvat: Hobbyhall, Hornborg)