Tästä valkoisesta Eva Solon kastelukannusta olen kirjoittanut ja haaveillut blogini ensimetreiltä alkaen ja arvatkaapa mitä???? :) Nyt minulla on sellainen ja taas voin yliviivata yhden haaveeni saavutetuksi. :)

CASA Blogien ja Sisustusgalleria Palorannan kanssa toteutetun yhteistyökampanjan ansiosta sain valikoida itselleni tuotteita ja kiljuin riemusta kun löysin tämän valkoisen kannun heidän valikoimastaan. <3 <3 :)

P1014770.jpg

Kastelukannun muotoilu on minusta täydellinen ja yksi syy miksi siihen aikoinaan ihastuin oli juuri se, että kannua ei tarvitse piilottaa siivouskomeron perukoille. Se saa olla yrttiruukkujen ohella esillä ympäri vuoden. <3 Ystäväni luuli että se on kynttilänjalka, se jo kertoneen aika hyvin että ulkomuodon suunnittelussa on todellakin onnistuttu. :D :D

P1014771.jpg

Kastelukannun valkoinen osa on muovia, mikä tekee kannusta kevyen nostaa myös täysinäisenä. Kannun kärkisuppilo on metallia ja suuaukko sopivan pieni, jotta sillä voi lisätä vettä myös yrttiruukkujen pienestä rakosesta kasteluosaan. :)

P1014772.jpg

Eva Solon tuotteet ovat kerta kaikkiaan täydellisiä enkä voi olla hehkuttamatta tätäkään kannua tarpeeksi. :) Tämä tulee varmasti vilkkumaan postauksissani aika usein jatkossa... :D

P1014773.jpg

Eva Solon design-tuotteet ovat kukkarolle kilttejä, niitä ei ole ylihinnoiteltu ja varmasti tietää saavansa rahoilleen aina vastinetta. Minulla alkaakin olemaan jo aika suuri kokoelma omasta takaa, on yrittiruukkuja, uusi ihana kannu, vesikarahvi, tiskirätti telineineen, pannunaluset, siivilä ja yksi muu juttu (josta postailen teille myöhemmin :D). 

Palorannan kanssa on aina ilo tehdä kauppaa ja yhteistyötä. Minulla on kolme paikkaa, joista tykkään tehdä ostokseni ja näistä olen aina saanut loistavaa ja asiantuntevaa palvelua. Paloranta kuuluu ehdottomasti tähän kolmen koplaan ja haluankin lähettää Palorannan pojille suuren kiitoksen tästä mahdollisuudesta päästä tekemään yhteistyökampanjaa heidän kanssaan. <3

Ja mikä parasta - MINULLA ON VIIMEINKIN TÄMÄ EVA SOLON VALKOINEN KASTELUKANNU!!!!! :D :D :D

Täällä Helsingissä pilkottaa aurinko! :) Ihanaa. <3 Muutama sateinen ja synkkä päivä silloin tällöin on aina ihan hyvä juttu, sillä nyt auringosta saa taas ihan uutta virtaa ja iloa. :)

Ihanaa päivää kaikille! <3

(Postaus toteutettu yhteistyössä CASA Blogien ja Palorannan kanssa!)