Olohuoneen seinä on viimein pakkeloitu ja paikkamaalattu entisten seinävalaisimien kiinnityskohdista. Projekti hieman viivästyi alkuperäisestä ja pääsin vasta tänään paikkamaalailemaan sitä. Seinälle ilmestyi myös se aikaisemmin mainitsemani yllätys eli String Pocket -hylly. :) String-hyllyt ovat aina olleet minusta kivan näköisiä, mutta en ole koskaan omaan kotiin ajatellut sellaista hankkia. Lukijani A oli kuitenkin sitä mieltä että uuteen sisustustyyliini kuuluu ehdottomasti edes yksi pieni String Pocket ja onnistui kääntämään minun pääni asian suhteen. :D

Tälläinen siis lojui makuuhuoneen lattialla pari päivää odottaen olkkarin seinän valmistumista... :)

P1015673.jpg

Tämä hylly oli se syy, miksi televisio siirtyi aikaisemmin tason vasemmalle puolelle. Alla kuvat korjatusta seinästä ilman hyllyä ja hyllyn kera. <3

P1015674.jpg

P1015678.jpg

A:lla oli varsin painavia ja loistavia perusteita sille, miksi juuri minunkin kotoa pitäisi löytyä String. String-hyllyt ovat klassikoita ja sitä oikeinta designia mitä olla saattaa. Ne myös huokuvat pohjoismaista koreilematonta tyyliä ja kaunista yksinkertaisuutta, jota omassa kodissanikin nykyisin suosin.  Plus että rakastan avohyllyjä ja haluan kauniiden esineiden olevan näkyvillä ilostuttamassa minua vuoden jokaisena päivänä. :)

P1015685.jpg

P1015690.jpg

Makustelin ideaa mielessäni pari viikkoa ja päätin kokeilla miltä String näyttäisi tv-seinällä. Jälleenmyyntiarvo on hyvä, joten sen osalta ei ollut huolta jos en sitten olisi halunnutkaan sitä seinälleni ripustaa. Ja ihana A tarjoutui ostamaan sen minulta heti pois, jos en pidä siitä. :D Kaikesta skeptisyydestäni huolimatta String onnistui viemään minunkin sydämeni. <3 <3 <3 Se on nimittäin aivan ihastuttava ja sen pieni ja siro keveys sopii minusta loistavasti isojen sohvien, kattovalaisimien, television ja leveän tason kanssa yhteen. <3

P1015692.jpg

P1015684.jpg

P1015694.jpg

String näyttää seinällä ihan siltä kuin se kysyisi, että "mitä ihmettä teen täällä". :D Se on niin pieni, heiveröinen ja irrallinen elementti suuressa seinässä. :) Pienestä koostaan huolimatta se on eniten esillä ja katse kiinnittyy ensimmäisenä siihen. Vaikka se ei selvästi kuulu tuollaisenaan tuohon seinälle (eikä muiden massiivisten kalusteiden joukkoon), niin silti se on kuin tehty omalle paikalleen kaikessa valkoisuudessaan. Ihana mittojen vääristymä, tykkään tosi kovasti tästä vaikka tämä(kin) on kaikkien sisustusnormien ja oikeaoppisen mittasuhdesisustamisen vastaista. :)

P1015697.jpg

Tälläinen seinä ja yllätys. :) Mitä olette mieltä? Onko meidän String hassu vai ihana? :)

Ps. Illalla tulossa vielä yksi postaus... :D