Meidän päivä on mennyt todella laiskasti ja hieman flunssaisesti. Tai no, tyttö on ollut energiaa täynnä, mutta itse olin ihan veto pois tukkoisen nenän, kurkkukivun ja vetämättömän olon vuoksi. :) Nappailin pitkin päivää kuvia meidän puuhista ja koska en nyt keksinyt mitään tarkkaa aihetta mistä teille postailisin, niin pistän päivän purkkiin tällä yhdellä sekalaisella postauksella. :)

IMG_8472.jpg

Päivän asuna oli kerrospukeutumista viluisuuden vuoksi. Miesten harmaat colleget oli legginsien päällä ja yläosana oli neljä erilaista paitaa joista en kuvaa saanut napattua. Ja villasukatkin oli jalassa, kuten aina. :)

IMG_8425.jpg

Koirulikin otti tänään laiskasti ja lähinnä makoili toisessa päässä sohvaa tai sänkyä. Siirtyi aina minun mukana huoneesta toiseen löhöilemään. :)

IMG_8466.jpg

Ensiapuna flunssaani kaivelin lääkelaatikostani kevätflunssan jäljiltä jääneet Finrexinit ja Codemaxit. Sanottakoon, että tuo Codemax on täysin turha eikä ainakaan minua auttanut yhtään tuon kurkkukivun kanssa.

IMG_8270.jpg

Sohvan takana oleva seinähylly oli päivällä ainut kuvauskelpoinen ja siisti kohta...

IMG_8151.jpg

... sillä tälläistä löytyi ympäri kotia. :) Leluja, pyykkiä, lojuvia tavaroita ja kenkiä leviteltynä... :D

iIMG_8475.jpg

Makkarissa löhöilin moneen otteeseen, kun oli pakko mennä lämmittelemään peittojen alle. Ilta-aurinko paistoi tänään tosi kauniisti ja olisi tehnyt mieleni lähteä pitkälle koiralenkille haukkailemaan raitista ilmaa. 

iIMG_8469.jpg

Lueskelin muutamia lehtiä aikani kuluksi, sillä päätin jo aamulla tukkoisena herätessäni että vietän tietokoneettoman ja somettoman (sosiaalinen media) päivän. Kyllä tulikin luettua viikonlopun ilmaisjakelut ja mainospostit kannesta kanteen. :D

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-10-05%20koht

Siivosimme tytön kanssa nopeasti iltasella hänen lelut ja mööpelit takaisin omaan huoneeseensa ja muut vaeltaneet tavarat nostelin pois lattioilta. Kyntteliköt ja orkideat saivat tänään taas kyytiä ja kukkia lukuunottamatta annoin tytön leikkiä niillä vapaasti. Lapset on kyllä niin loistavia leikeissään. :D Sellaista legendaa sain taas kuulla tytön höpöttelevän touhutessaan, että illalla oli kurkun ja pään lisäksi kipeänä myös naurusta särkevä masuparkani. :D

iIMG_8488.jpg

Iltapalana taas kaurapuuroa kuten yleensäkin. Maitoon keitettynä se on minusta tajuttoman hyvää ja koostumus on kuin riisifruttia söisi. <3

iIMG_8491.jpg

iIMG_8495.jpg

Joukkoon iso voisilmä ja kaksi lusikallista pellavansiemenrouhetta. Tällä yhdistelmällä saa tankattua omega-3 rasvahappo- sekä kuituvarastot kerralla kuntoon. :)

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-10-05%20koht

Koko päivän kestäneen löhöilyn seuraksena ei uni tule silmään ja päätin tulla tekemään teille postauksen tylsästä päivästämme. :D Yllä oleva kuva napattu siis ihan justiinsa tätä postausta tehdessäni ja tältä siis näyttää meidän käyttöliittymä täältä bloggaajan näkökulmasta katseltuna. Ja hups, uusia sähköposteja on tullut vaivaiset 44kpl. :) Kiitos kaikille sekä eiliseen postaukseeni kommentteja ja kysymyksiä jättäneille että sähköpostia laittaneille. Vastailen teille pikimmiten ja alan koostamaan kysymyslistaa videopostaustani varten. :)

Nyt hetkeksi kuumaan suihkuun höyryhengittelemään. Kauniita unia kaikille ja huomiseen! <3