Enpäs sitten päässytkään ihan niin helpolla Stockmannin alennusmyynnistä* kuin kuvittelin. :D Tehtiin nimittäin äitin kanssa yhteinen tilaus ja valikoimaa uudelleen selatessani sorruin uusintaostokseen sitten minäkin. :D Mutta kivoja löytöjä tein, olen iloinen vaikkakin hiukka nolona. :D

omatostokset.jpg

Itselleni ostin alesta Philipsin Fidelio-kuulokkeet*, jotta voin katsella läppäriltä ohjelmia tytön mentyä untenmaille. Ja ostin myös sen valkoisen Villa Stockmannin kylpytakin, jonka jätin viime tilauksestani pois. :D Normaalihintaisia ostoksia tein myös, koska en alesta niitä löytänyt. Edullinen Casa Stockmannin tammipuinen leikkuulauta* on pitkään kaivattu, sillä meillä ollaan siirrytty valmisleivistä uunituoreisiin leipiin ja luonnollisesti kaipaan myös leikkuualustaa jolle ei ennen ole ollut tarvetta. Sagaformin Fix-maustemylly* oli heräteostokseni, sille minulla ei ole minkäänlaisia perusteita what so ever. :D

itinostokset.jpg

Äiti osti itselleen vaatetta ja Ted Bakerin uuden lompakon* hajonneen tilalle. Huomaako että valkoisesta väristä tykkäily on sukuvika??? Hihiii. :D Äitini on niin pitkään kuin muistan pukeutunut mieluiten valkoiseen ja mustaa hänen päällään näkee aniharvoin. Koska minun mammani ei käytä pipoja eikä hattuja, hän suojaa korvansa pakkaselta pannalla ja löysikin Global Accessories-merkin edullisen valkoisen sellaisen*. Itse en ole tätä panta-ideaa koskaan oikein käsittänyt, koska itselläni ainakin jäätyy nimenomaan päälaki pakkasella ja panta ei sitä suojaa. :D Valkoisen kympin hintaisen ponchon* uhkasin jo ottaa omaan käyttööni ja sovittiinkin että jos mammani ei siitä tykkääkään niin realisoin sen sitten itselleni. Peukut ristiin, olisi nimittäin yksi ponchon kokoinen aukko elämässäni. :D

Pinkkituparilahja.jpg

Ystäväni muuttaa alkuvuodesta uuteen kotiin ja keksin hänelle omasta mielestäni kivan tuparilahjan kodin aleosastolta*. Pinkki on hänen lempparivärinsä ja kotinsa sisustus mustavalko-harmaa-pinkki. Uudessa kodissa parasta on oma pieni sauna, joten osuvasti sain yhdistettyä hänen lempivärinsä uuden kodin isompaan ja parempaan kylpyosastoon (kyseessä siis ihan vaan yksiö saunalla, joten kylpyosasto on termistäni huolimatta pienehkö :D). Kietaisupyyhkeen, neljä käsipyyhettä, pesukintaan ja Savon de Marseillen ruusuntuoksuisen saippua ja voide-setin käärin sellofaaniin ja vien pinkkien ruusujen kanssa alkuvuodesta uuden kodin asukkaalle. <3 <3 <3 Pinkki Casa Stockmannin silkkityynynpäällinen oli niin edullinen että klikkasin yhden sellaisen kylkiäiseksi myös. :)

Että siitä itsekuristani sitten. :D Että pitikin mennä uudestaan nettikauppaan selailemaan, kiitokset vaan mammani mun. :D No, ainakin sain edulliset luurit arkeani helpottamaan ja lämpöisen kylpytakin johon on kivempi kääriytyä saunan jälkeen kuin pelkkään pyyhkeeseen. :D

Meillä alkaa pikkuhiljaa arki astumaan takaisin kuvioihin ja siivoamaan pitäisi nyt alkaa. Kuusi on varistellut neulasia tosi paljon ja luulen että kannan sen pois jo ennen uutta vuotta. Neulasia löytyy hiuksista, koiran turkista, sängyistä ja sohvalta. Menee hermo. :D Ihanaa tapaninpäivää kaikille! <3

(Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä)