Sain Black + White = Grey-blogin Tiialta tosi hauskan blogihaasteen, joka kuuluu näin:

Suomi on monien erilaisten murteiden maa. Haastankin sinut kirjoittamaan postauksen omalla murteellasi. Postauksen aihe on vapaa. Ainoa sääntö on, että kirjoitat sen samalla tavalla kuin puhuisit jollekin. Unohda siis kaikki kielioppisäännöt ja muutenkin hyvä kirjoitusasu; ellei puhetyylisi sitten oikeastikin ole sellainen. Anna murteesi sekä puheesi näkyä kaikissa vivahteissaan! Olisi myös hauska kuulla mistä päin Suomea olet (tarkkaa kaupunkia ei ole pakko kertoa, mutta esimerkiksi maakunta olisi kiva tietää). Jokainen halukas saa ilomielin tarttua tähän haasteeseen :).

iIMG_1154.jpg

Kerron eka vähäsen itestäni ja siitä mistä ja miten puhetyylini on muodostunut. Oon kotoisin Hämeestä, mutta muuttanu lapsena moneen otteeseen vanhempien työn vuoks paikasta toiseen. Jokaiselta paikkakunnalta ja niiden ihmisistä on jäänyt mulle perintönä monenlaisia murresanoja. On Hämettä, Kymettä, Tamperetta ja Stadia sopivasti sekasin. :) Ystäviä ja perhettä löytyy kans monesta Suomen kolkasta ja tosi helposti kaikki holjat sanat tarttuu miunkin sanavarastooni. Ja kotona meillä puhutaan sekasin määsäätä ja miesietä. :)

iIMG_1151.jpg

Ja sit siihe varsinaiseen postaukseen. :) Eilen kun tein elokuun yhteenvetopostausta, tajusin että olen kuukausikaupalla miettinyt ja sommitellut olkkarin tauluhyllyseinää eikä se vielkään oo valmis. Hyvä oli idea, mutta meidän olohuone ei taivu ideaani miteskään eikä siitä valmista olisi koskaan tullukkaan. Nappasin Ribba-hyllyt kokonaan pois (alhaalla sohvan takana olevia Lack-hyllyjä viel mietin) ja levitin valkoista kittiä ruuvinreikien peitoksi. Illalla tai huomenissa teen paikkamaalauksen Tunto Hienolla ja plänikin on työvaiheisiin valmiina. :)

Ylempänä olevassa kuvassa on miun iltalukemiseni. Ellen sisustuslehti vaikutti selatessa oman tyyliseltä, että kerrankin raaskin ostaa oikean fyysisen lehden. Sylvia Dayn kirjan lainasin kirjastosta ja ainaskin kuvauksen mukaan se vaikuttaa erittäin mielenkiintoselta. ;) Fifty Shades Of Grey-sarjasta pitäville tätä opusta suositellaan ja tyylilajikin natsaa.

Kiitos Tiialle kivasta haasteesta! <3 <3 Tämän murre-haasteen haluan välittää eteenpäin kaikille CASAn bloggaajille, sillä meitä on pohjoisesta etelään ja lännestä itään. Siispä te ihanaiset naiset; Suvi, Fanni, Marika, Jenni, J, Irina, Love ja Anttis, olkaahan hyvät! <3 :)

Palaillaan illemmalla taas! :)