Perjantaina ostamani valkoiset ruusut ovat viime yön aikana alkaneet rusehtaa ikävästi terälehtien reunoilta. Yleensä ruokakaupasta ostamani ruusut ovat säilyneet kauniina melkein viikon, mutta perjantainen kotimatka pienessä pakkanen taisi aiheuttaa nyt sen että ruusut joutavat roskikseen viimeistään huomenna. 

IMG_1434.jpg

IMG_1437.jpg

IMG_1436.jpg

En millään tahtoisi luopua näistä kahdesta kauniista kimpusta, sillä ne tekivät sisustuksesta normaaliakin nätimmän. <3 <3 Enkä raaski uusia ruusuja ostaa niin kauan kuin ulkona pakastaa, sillä ne ehtivät jäätymään niiden viiden minsan aikana kun juoksen kulkuneuvosta kotiovelle. Ruusut voisin korvata valkoisilla tulppaaneilla, joita olen etsinyt kohta kaksi viikkoa. Niitä ei tunnu löytyvän mistään. Kukkakaupassa oli aamulla muutama valkoinen kimppu, mutta ylläripylläri ne myytiin ensimmäisen aukiolotunnin aikana. Siispä luovunkin huomenna ruskeaksi nahistuneista veltostuneista ruusuistani kaiholla ja toivon että kuun loppuun mennessä onnistuisin löytämään edes yhden valkoisen tulppaanikimpun. :)

Illalla postailen yhden pienen postauksen ja samalla istumalla vastailen teidän kommentteihin. Kiitos kaikille astiapostaukseen kommenttia jättäneille, kahlaan alkuillasta ehdotuksianne läpi googlen avustuksella. Aurinkoista päivänjatkoa! <3